Esmeraldan eetos

Olipa kerran mies ja nainen, jotka etsivät unelmiensa asuntoa kolme vuotta. Niin kauan tulisi kestämään, että kriteerit, "varallisuus" ja sijainti täsmäisivät optimaalisella tavalla. Tarvittiin myös tuuria ja nopeita liikkeitä tilanteessa, joka oli kummallekin uusi. Tarvittiin yhteneväinen tunne, että tämä se on. Sitä nainen yritti takoa miehelle supermarketin narkkipaikalla melodramaattisin elkein, mutta joutui tyytymään nenäliinaan ja rökäletappioon. Mies lohdutti naista: vielä tulee parempi, jonka molemmat haluaisivat kodiksi. Nainen ei uskonut moisen toteutumiseen eikä siten ollen siihen, että he eläisivät tämän hetken todeksi noin vuoden kuluttua.  Samoihin aikoihin, nenäliinojen loputtua, nainen ryhdistäytyi ja alkoi lenkkeillä tietyllä idyllisellä alueella. Hän juoksi usein ohi puutalojen, joita peittivät masentavat mineriittilaatat ja rönsyilevät puutarhat. Hän bongaili rullaattoreita ja invahissejä pihoista, joiden edustoille saattaisi aivan kohtapuoliin ilmestyä myy...

Kuulun siihen pesänrakentajakoulukuntaan, joka innostuu tasaisin väliajoin etsimään kuvitteellista, muka parempaa asuinpaikkaa. Luonnollisesti kuvitteelliseen paremmuuteen liittyy aina raha. Parempi ja ihanampi on yhtä kuin kalliimpi, mutta palkkani laahaa ikävästi unelmien loittonevassa perässä. Toisaalta sisämaasta löytyvän mummonmökin voi saada todella halvalla, jopa koronaisen mökkibuumin keskellä. Emme kuitenkaan voi muuttaa ympärivuotisesti asumaan keskelle korpea, vaikka sinne mieleni usein tekevi. Ymmärrän varsin hyvin, että oltuani vuoden vailla jatkuvia ihmiskontakteja, olisin ehkä jo valmis palaamaan kaupunkiin. Vanhaa miljöötä - ei korvessa vaan Naantalissa.  Ja mikäs täällä on ollessa. En usko, että meidän varallisuudellamme voisimme saada kovin paljon parempaa kotia verrattain kalliilta asuntomarkkina-alueelta. Kuin asuisimme pikkukylässä kaupungin ulkopuolella, ja silti voimme vielä kävellä torille. Ennen ei välttämättä edes tarvinnut. Lapsuudenkodissa...