Esmeraldan eetos

Kahden viikon aikana on tullut nähtyä säiden ääripäät. Olisivatko vain rakeet puuttuneet, vai satoiko niitäkin Turun rautaesiripun yllä? Olen sijoittanut tämän tiettyyn maantieteelliseen siirtymään, joka monin tavoin jakaa Turun kahtia. Voitte arvuutella, missä tämä sijaitsee, kuvan näette tämän tekstin lopussa.  Säiden tai lämmön nopea vaihtelu saa ilmeisesti aikaan sakeaa hernerokkasumua. En ole meteorologi, enkä jaksa googlettaa selvittääkseni tieteellistä taustaa ilmiölle. Mutta varmaan kaikkien mielestä tällainen usva on viime aikoina lisääntynyt. En tiedä, koskeeko ilmiö muutakin Suomea, vai vain veden varassa sinnittelevää kaupunkia seitsemän kukkulan laaksossa.  Kaikki tiet vievät Roomaan? Keltaisessa talossa on aikoinaan muistaakseni ollut suolavarasto, siitä pramea ulkokuori. Ihme kyllä tämä kortteli on pitkälti säästynyt. Etualalla toki pitää olla järkyttävän ruma pytinki. Kauempana hotelli Marina sentään on aikansa varsin onnistunut tuotos, vaikka senkin alta puret...

Otetaanpa taas perinteinen sattumanvaraisten kuvien sarja. Olen nukkunut koko kesän niin huonosti, että povaamani kirppispostaus tuntuu liian työläältä. Ostettavaa nimittäin Salon kirppismatkalta löytyi!  Parhaat asiat elämässä ovat kuitenkin ilmaisia. Maisemat paikoissa, joista näkee kauas. Ehkä lähelle itseenkin.  Aurajoen varren polut ovat minulle hyvin tärkeitä palautumiseen, liikuntaan, hengähtämiseen. Aina taideteos on erilainen. Ja kuvia niistä on totisesti otettu. Nythän olen pitänyt kännykkää mukana myös siksi, että etsin välillä geokätköjä. Papinsaaressa en jostain syystä muistanut kätköjen olemassaoloa, olin ehkä niin keskittynyt menneisyyteen nykyisyyden ympärillä. Hirvensalon Papinsaaressa on rajut kontrastit, vanhoja kantatiloja ja ultramoderneja merinäköalallisia kuutioita.  Kävin uimassa Kulhon saaren edustalla, siinä vanhan lossirannan laiturilla. Se näkyy myös elokuvassa Tummien perhosten koti . Mietin kirjan lukemista osittain siksi, että aistin paikass...

Tapani mukaan valvon kahdesta kuuteen. Ennen en ole kärsinyt unettomuudesta, mutta kuluvana vuonna siitä on tullut vakio. Mietin, onko todellakin jokaisessa työssä jokin niin suuri miinus, että se käy tavalla tai toisella terveyden päälle. Tämän vuoden olen elänyt pitkälti kirjoittamalla, välillä aika kovassakin aikataulutuksessa. Kun vihdoin migreenit vähenivät edes hitusen, vaikka näyttöpäätetyö lisääntyi, tämä etu on korvattu unettomuudella ja stressillä. Etenkin kotona työskentely tekee työn ja vapaa-ajan erottamisesta vaikeaa. Pää on kuin ukkosenjohdatin, vai kuvaisiko tilannetta paremmin STT:n tietotoimisto. Yhtä kaikki, polla ei nollaannu. Nyt ukkostaa. Normaalisti saattaisin herätä siihen ainoastaan havahtuakseni. Rännit laulavat, piha lainehtii. Mietin, missä on minun arkkini, jolla pakenen jonnekin. Unten maille siis. Ruusut vievät eetteriin.  Nyt ne ovat taas valtoimenaan puhjenneet. Iltavalossa näky on unenomainen.  Yleensä ihmiset alkavat antaa vinkkejä, jos maini...

Taas on se aika vuodesta, jolloin harjakset viuhuvat niemissä ja notkoissa ja mäntysuovan nostalginen tuoksu leijuu kaikkialle. Oikeastaan tuo aika oli jo, sillä kesän kosteus yllätti matonpesijät myrskyillä ja sateilla. Pelastutin neljä ripustusviriteltyä mattoani rankkasateelta lähes ajoissa, mutta tuttu vettyneen koiran tuoksu kilpailee nyt pihalla paikastaan raikkaan havun ja juhannusruusujen kanssa. Tappio, joka on kestettävä, sillä toista kertaa en ryhdy urakkaan per kesä varsinkaan työpäivän päätteeksi.  Matonpesuoperaation kunniaksi kirjoitan nyt empiirisen havainnointikertomuksen tästä omituisesta ilmiöstä, joka yhdistää meitä kansakuntana. Ajatelkaa näkyä avaruusolioiden näkökulmasta. Mitä ihmettä, yhteisiä teräskaukaloita, joissa jokaisessa jynssätään ihan tosissaan? Matonpesupaikat ovat meille suomalaisille kuin antiikin roomalaisten rivivessat, joissa jauhettiin politiikkaa ja juonittiin kuvioita vihollisua vastaan. Mutta matonpesupaikoilla jutellaan vain mukavia ja en...