Esmeraldan eetos

  Olisi runoja joita kirjoittaa Tehtäviä joita väistellä Ajatuksia joita maistella Kirjoitan siis nimeni paperiin Naulitsen itseni varjokuviin joissa maistuu ruskea emoji Kerran kuulin aatoksen Exältä hidasta elämää vai vessan seinältä who cares Siinä luki Katse kohti taivaanrantaa vielä minun siivet kantaa Silloinkin edessä on havuja perkele Minulla joka varoin heikkoa jäätä joudun kärsimään koska muilla on heikko pää Ei jäljelle jää kuin pää ja jää Sää Puhukaamme siitä Sääilmiöstä nimeltä naapuri Ekokatastrofi Uhka ihmiskunnalle Uhka selvittymiselle Uhka kaikelle Uhka Uh Kahvia Keitän pörssisähköllä Kuivaan lätäköitä Raastan joukkoon itseni mureketaikinaksi Vaivaan itseäni En muita Havuja perkele on rappusilla Saa ollakin näillä astumilla Sää puhuu puolestaan Henkii muinaista historiaa Kuuleeko enää kukaan Kuuleeko maa Jolla ihmiskunta tekee tuhojaan Naapurista hallituksiin Sodan jaloista laitoksiin On henki Se riittää H...

Mitä ihmiselle jää, jos toivon menettää? Varmasti liian moni on joutunut kuluneena vuonna pohtimaan tätä kysymystä. Yhtä aikaa vuoden 2023 siteeratuin ajatus pääni sisällä on ollut Eeva Kilven kiteytys:  Elämä on arvaamatonta. Koska tahansa voi tapahtua jotain hyvää.  Vuoden saatua jälleen uudet numerot huomaan palaavani tämän mietteen äärelle toistuvasti. Jopa kirjoitin sen päiväkirjaani, jonne en juuri koskaan kirjoita muiden sanomisia tai poimintoja kirjallisuudesta. Niille on jokin oma aivolokeronsa. Mutta tämän Kilven mietteen äärelle on helppo pysähtyä myös selaamalla menneen vuoden kuvia. Yhtäkkiä niin ankeat muistot saavatkin kultaiset reunat. Oliko se vuosi 2023 sittenkään niin kamala? Ainakin olen elossa, pystyn toteuttamaan itseäni tilanteeseen nähdenkin varsin mukavasti, pystyn myös ja erityisesti ostamaan sitä ruokaa mitä haluan. Eikö tässä ole jo kolme syytä onneen? Onko lumiukon tekevä ihminen onnellinen? Ainakin sen hetken? Ihminen on varmasti pohtinut onnellis...

Joskus päätin kirjoittaa blogijutun tunnissa. Syntyi teksti Suomen tilasta. Muistaisinpa otsikon, niin löytäisin sen suosta. Nyt aion kirjoittaa blogitekstin kännykällä, jossa on 12 prosenttia akkua jäljellä. Sitten kun se hyytyy, ladataan luuri seuraavan kerran halvan sähkön aikaan huomenna, jolloin aion mennä myös saunaan. Kärpäset ovat jo kuolleet, joten ne eivät voi pörrätä ympärilläni. En usko, että habitukseni myöskään erottuu puberteettihiestä, jota olen nuuhkinut pitkin syksyä. Kunhan nyt koronalta välttyisi ainakin ennen joulua. Tuli tuossa kuvattua neljän ruuhkaa. En ole ehkä maininnut aiemmassa ärsyttävät sanat -julkaisussani, että pop upin lisäksi minua ärsyttää myös termi ruuhkavuodet. Ruuhkaahan tämä koko elämä on. Aina joku haluaa jotain ja jollei halua, vaatii. Minä en anna, ellei huvita. Neuvottelen lisäaikaa tai lamaannun muumioksi. Juuri päätin, että karsin loppuvuodesta yhden työn pois, en jaksa. Käytän tuon ajan ja rahanmenetyksen sohvalla lojuiluun normaalilla hin...

Entisaikaan vielä kehitettiin kymppikuvat. Ei mennä tähän nostalgisointiin. En tiedä oliko siinä lopulta mitään gloriaa, että puolituttu valokuvaamon myyjä näkee henkilökohtaisen elämäsi käänteet. Nyt lataamme ne vapaaehtoisesti nettiin ikuisesti nähtäväksi. No, sieluni on jo turta.  Niin on luurinikin. Herätystoiminto ei enää toimi kuten pitäisi ja kuvagalleria näyttää harmaita neliöitä kuvien tilalla (en tiedä liittyykö jouluinen jäälle putoaminen asiaan). Niinpä päätin nyt toteuttaa blogiin tällaisen täysin sattumanvaraisen otannan kuvista. Ihmeen seesteinen kokonaisuus sieltä tupsahti. Elämänihän näyttää varsin zeniltä niiden perusteella. Kaikkea muuta. Mutta pidemmittä puheitta katsotaan, mitä luuri ammensi (osallistuin juuri Elisa -kirjapalvelun kyselyyn, jotta voisin voittaa huhtikuussa 800 euron uuden puhelimen. Pitäkää peukkuja).   Kuva-arvoitus. Miten mahtavaa, että juuri tämä kuva valikoitui ekaksi! Mitä erikoista huomaatte kuvassa? Miten ihana muisto kesästä. ...

Listasin taannoin ärsyttäviä sanoja kännykkään, kun runosuoni oli tukossa. En tiedä miksi moinen ranteensahaus, mutta tajusin, tämä aihepiiri  resonoi . Kyllähän näitä on joskus medioidenkin sivuilla ruodittu. En muista, mikä olisi ollut ärsyttävin sana lukijoiden mielestä, mutta kerropa sinä omasi. Listaan alle omia esimerkkejä: Voikkari Hamppari Limppari Limukka Masuasukki Toisinkoinen  (toinen teos esikoisen jälkeen)  Naposteltava Voimahali Jaksuhali / jaxuhali Fasilitointi Sparraaminen Osallistaminen Best "Se on ihan fine" Paituli Maadoittaa  (kun tarkoitetaan itsensä rentouttamista) Voimaantua Tahtotila Ottaa koppi ja niin edelleen... Kuten huomaatte, monen sanan ärsyttävyys liittyy nykyajassa toistuvasti toistona toistettavaan ärsyttävään ilmiöön. Sana itse ei välttämättä olisi muuten ärsyttävä. Tässä kirjoituksessa keskitynkin joulukuun kunniaksi kahteen hyvin ajankohtaiseen sanaan. Pop up  ja Lux Revin pop up -hiukseni päästäni, si...

Tänä talvena en vapaudessakaan "ehtinyt" hiihtää kuin muutaman kerran, vaikka alkuvuosi oli etelässäkin runsasluminen. Mutta sään jatkuva sahaus teki keliolosuhteista varsin haastavat hiihtoon vain apostolinkyydin ja suksien avulla. Totuuden nimissä hiihtäminen on aika usein henkilökohtaista autourheilua, ellei sitten ahtaudu suksien kanssa koronabussiin ja matkusta nihkeässä tunnelmassa kohti latuja. Olen tätä tehnyt ennen koronaa, aika vaivalloista etenkin bussinvaihdon takia. Sitten onkin jo nälkä, kun pääset kunnon ladulle pappojen yliajamaksi. Tämä oli siis tilanne silloin, kun halusi päästä ainoalle huolletulle ladulle vähälumisempina talvina.  Edellistalvena sentään saatoin hiihtää kotiovelta suoraan laduille. Silloin lumi kesti ja pysyi, toisin kuin Trumpin hallitus (muistan tämän aina, hiihdin suoraan ladulta kotiin katsomaan Bidenin virkaanastujaisia). Nyt miltei saatoin kokea saman, ihan kotiin asti en kuitenkaan hiihtänyt, sillä jalkani olivat jo muusia monen latu...

Viime aikoina olen miettinyt kovasti vaikuttavimpia kokemiani asioita. Olen tehnyt lenkeillä päänsisäistä listaa kirjoista,  elokuvista , musiikista, dokumenteista. En tiedä miksi moinen listausmania. Mihin oikein varaudun? Miksi haluamme listata kokemuksiamme, juuri kun toitotin kovaan ääneen, että minä en harrasta listoja. En ainakaan to do -sellaisia.  Ehkä vain koen nyt jonkinlaista kulminaatiopisteen aiheuttamaa pateettisuutta, jonkinlaista tarvetta alleviivata aiempien kokemusten merkityksellisyyttä. No, tarvinneeko tätä miettiä. Ehkä vain listaan ne top kympit, joita olen ajatellut. Vailla paremmuusjärjestystä.  Mitkä ovat eniten minuun vaikuttaneet kirjat? Minusta ratkaisevinta lukukokemuksessa on aina tunne. Joko sitä on tai ei ole. Ja jollei ole, kirja jää kesken. Kun taas ne eniten sykähdyttävät jäävät leijumaan mieleen jopa vuosikausiksi. Hyvä kirja jää jopa perustavalla tasolla vaikuttamaan, muuttaen ehkä jotain omassa sisimmässä ja sitä kautta elämänkulussa,...