Esmeraldan eetos

Aikaansaavuutta arvostetaan tässä ajassa jopa enemmän kuin menneisyydessä. Joutilaisuudelle oli paikkansa somettomassa, vaikkakin luterilaisen työmoraalin kyllästämässä Suomenmaassa. Multitaskaus-itsensäkehittämisaikaansaavuuden ihanne yhdistettynä henkilökohtaisiin lomatavoitteisiini sekä kolmasosan vapaastani vieneeseen migreeniin on vaikea sulateltava. Toisaalta mitään sulateltavaa ei ole. Olenhan jo tottunut siihen, että merkittävä osa elämästäni valuu niin sanotusti hukkaan. Tiedän, mitä on pakkojoutilaisuus, mutta piinan takia en voi nauttia siitä.  Ainoa kokemukseni pakkojoutilaisuuden suomasta nautinnosta on - hävettää miltei sanoa - korona-altistuskaranteeni. Vaikka piti varoa, eristäytyä, jännittää ja ahdistua, nautin suunnattomasti luppoajasta ilman piinaa, huohotusta, särkyä ja sen aiheuttamaa alakuloa. Saatoin keskittyä kirjoittamiseen, metsäkävelyihin ja lukemiseen verannalla ilman paineita siitä, että pitäisi olla tuottava työnantajalle tai itselleen.  Migreenin...

Nyt, kun "kaikki muut" ovat jo lukeneet  Elena Ferranten koukuttavan Napoli-sarjan ja Yle Areenasta näytetty tarinaa koskeva  tv-sarja on jäänyt huomaamatta, on aika liittyä maailmanlaajuiseen Ferrante-faniklubiin. Luin Loistava ystäväni  -teoksen ( WSOY 2016) otsikon mukaisesti pääosin napolilaisessa verantahelteessä, napolilaistyylistä skrapaustomua hengittäen. Välillä söin, välillä, join, välillä nukuin ja mietin elämän käänteitä, nuoruuden ystäviä ja ihmiskohtaloita. Samaistuin suuresti kummankin päähenkilön, ystävysten Elena Grecon ja Lila Cerrullon tunteisiin ja persooniin sekä niiden kehitykseen muuttuvassa, mullistuksen keskellä elävässä kaupungissa. Napoli näyttäytyy minulle kirjassa kuin puberteettisena kehona, jota ei vielä tunne riittävän hyvin, mutta jota haluaa palavasti tutkia ja josta haluaa samalla päästä äkkiä eroon.  Harjoittelin Instan kirjagram-tyylisen kuvan ottoa, sillä niistä on kenties kiellettyä jättää kukkaset pois. Saman kimpun kolme ...

Värit kertovat meistä. Kaikessa yksinkertaisuudessaan. Mietin usein värien symboliikkaa ja sitä, miksi jokin tietty väri toistuu useammin juuri tiettyinä ajanjaksoina. Aihe nousi taas mieleeni, kun  Akkablogin Annika kertoi oranssin hiipineen yllättävästi olohuoneeseensa. Palaan tähän oranssiin kohta auravalokuvauksen näkökulmasta.  Verannan vanha vaaleanpunainen seinä ja elämän perustarve: pullakahvit. Usein täytämme kotimme, astiastomme ja vaatekertamme lempivärisillä elementeillä. Saatamme kuitenkin yhtäkkiä tai hiljalleen innostua jostain uudesta väristä, josta emme ole aiemmin pitäneet lainkaan. Itselleni tämä on ehdottomasti roosaan taittuva vaaleanpunainen. Aivan ysäriväri, jota meillä oli kotona 1990-luvulla. Muistan, että olen saanut kenties yhden ensimmäisistä migreenikohtauksistani juodessa roosan värisestä savikupista vettä. Kupissa oli vieläpä räikeän mintun värinen raita lisäämässä migreenisilmille haitallista kontrastia. Muistan, miten tuo raita sahaili mukissa...

Minäkin lankean nyt somen tarjoamaan vuodenvaihteen tavoiteansaan, mutten lupaa yhtään mitään. Lupaukset harvemmin toteutuvat - pyrkimykset ja tavoitteet taas saattavat yllättää meidät myös käytännössä positiivisesti. Siispä uudenvuodenpyrkimykseni ovat aamiaispöydässä spontaanisti summattuna seuraavat: - Olla kiltimpi vaimo (olen sitä jo, mutta saan välillä hillittömiä tai muuten vain epäkypsiä raivokohtauksia johtuen ehkä yleisestä kuormitustilastani). - Elää säästeliäämmin . Oikeastaan paljonkin. Ruoka ja viinit ovat tämän talon isoin kuluerä, kenties jopa isompi kuin lainanlyhennys! Palaan tähän teemaan kohta tammikuun osalta! - Huolehtia paremmin terveydestäni ja hyvinvoinnistani . Tosin en tiedä, miten se työni puitteissa tapahtuu. Ainakaan ensi uutta vuotta en halua jo kolmatta kertaa putkeen maata tai nukkua koomassa sohvalla vuoden vaihtuessa.   - Saada verannan viimeinen maalaamaton seinä maalattua , jollen vielä "ehdi" edetä ristikko-oveen asti. Projekti on armot...

Termi bucket list on ollut tänä keväänä toistuvasti huulilla, korvilla, näytöillä ja näppäimistöillä. Ehkä monilla myös paperilla riippukeinusta käsin kirjoitettuna. Olin jälleen yhtä muumio kuin jo DIY-manian alkuaikakaudella: en tiennyt, mitä bucket list varsinaisesti tarkoittaa. Monen unelmiin liittyvät kesä, rauha ja kukkivat omenapuut.  Se selvisi minulle vasta, kun näin uusimmat  Rimakauhua ja rakkautta -jaksot. Siinä rintasyövästä toipuva Jenny mietti, mitä haluasi vielä tehdä ennen pelättyä kuolemaansa. Jenny ryhtyi laatimaan bucket listiä telkkarin äärellä istuen miehensä Peten vierellä. Jennyn listaan kuului lopulta niin arkisia asioita, että paperi oli enemmän kauppalista (osta leivinpaperia) kuin haavekartoitus. Peten kaunis repliikki Jennylle oli: "You are my bucket list". Tämä Rimis-jakso selvensi minulle, että minähän olen tehnyt tällaisia pukettilistoja aina päiväkirjaani. Oikeasti jo noin 7-vuotiaasta lähtien. En kyllä tuolloin onneksi ajatell...

Valmistuuko se ikinä? Verantaprojekti, selkokielellä verannan pintojen perusteellinen skrapaus ja maalaus, on kestänyt kohta kolme vuotta. Mutta kyllä hiljaa hyvä tulee - nimenomaan ilman koneellista avitusta ja kaikkia muita minulle pihapiirissä tarjottuja oikoteitä lyhytkestoiseen onneen. Hidas eteneminen antaa myös pientä hölläystä jumiutuneille säikeille ja osoittaa pitkällä aikavälillä, mitä olen tiedostamattani aiemmin mokannut. Puutaloa ei kannata isommassakaan mittakaavassa koskaan remontoida äkkiä mahdollisimman paljon, vaan odottaa ja tutkailla, katsoa kuinka pinnat elävät ja vuodenajat vaihtuvat. Ja tälle tielle jäimme... Takana neljä vastaavankokoista ikkunaa, edessä viides. Aloitin skrapauksen maaliskuussa, mutta se päättyi nopeasti päiväkahvitteluun verannan ensimmäisessä kevätlämmössä. Minusta on aina ihanaa saada kimalainen kahviseuraksi. Otin tästä kevään ensikimalaisesta monta videota (ehkä meni vähän yli). Meillä ei tarvita hyönteishotelleja, sillä verant...

Ylen kolumneista löytyy aina tasokkaita, ajatuksia herättäviä kirjoituksia. Yksi hiljattain lukemistani koskee inhimillisyyttä ja avuliaisuutta: ihmisiä, jotka ovat teoillaan vaikuttaneet positiivisesti srilankalaisen, nykyisin Suomen kansalaisen Rajkumar Sadanadesanin   elämään . Ensimmäisellä suomalaisella joulupöytään kutsujalla ja poliisilla, joka näki turvapaikanhakijan miehenä - vertaisenaan ihmisenä, on ollut suuri merkitys Rajkumarin elämänkulussa. Merkityksellisten hetkien arvon ymmärtää joskus vasta vuosikymmeniä myöhemmin. Tällaisia hetkiä voivat olla esimerkiksi varhaislapsuudessa tai kouluaikoina saadut kokemukset aidolla tavalla kuulluksi tulemisesta. Muistelen lämmöllä ala-asteen opettajaani, joka oli kaukaa viisas, reilu, oikeudenmukainen ja kannustava. En silloin voinut ymmärtää, miten paljon tuo vuosia minua opettanut yksin asuva, toisinaan pullaa meille oppilaille leiponut viisikymppinen (eli todella vanha) naisihminen vaikuttaisi epäsuorasti elämänkulku...