Esmeraldan eetos

Jonkin verran olen nähnyt hypetystä vastikään suomennettuun Olivia Laingin Yksinäisten kaupunki - tutkimusmatka yksinolon taiteeseen liittyen. Kiinnostuin teoksesta itsekin jo otsikon puolesta, olenhan aina tuntenut olevani kaikkialla ulkopuolinen. Sitä voidaan pitää myös yksinäisyyden yhtenä tunteena. Usein syyn nähdään löytyvän yksilöstä, vaikka etenkin Laing tuo näkyviin ongelmat yhteiskunnan rakenteessa. Länsimainen yhteiskunta suorastaan ruokkii eriytymistä, ulkopuolisuuden tunteen kehittymistä ja sitä kuuluisaa yksinäisyyttä. Se tapa, jolla Laing tuo tämän teoksessaan näkyviin, on parempi jättää tähän erittelemättä. Silloin kaikki eivät ehkä lukisi kirjaa, vaikka ehdottomasti kannattaa.   Usein pelkään esseemäisten teosten olevan liian tekotaiteellisia tai ärsyttävän trendikkäitä, jotenkin kieleltään liikaa eri lukijakuntiin rajaa tekeviä. Tämä oli kuitenkin harvinaisen älykäs, inhimillinen ja upeasti asioita yhteen nivoava teos. Sortumatta liialliseen akateemisuuteen, vaikk...

  Varmaan yksi epäsuomalaisin suomalainen on Jorma Uotinen. Silti aina yhtä ylpeä juuristaan Porissa, jota Turussa saa luvan symboloida Varissuo. Yhtä räikeä kontrasti on elinympäristössään on ollut Jorma, jo nuoresta pitäen taiteilija. Hän ei välittänyt kiusaajista, vaan kulki omaa catwalkiaan pitkin Porista Pariisiin.  On harvinaista, että opettajat koulussakin suhtautuivat myötämielisesti Jormaan ymmärtäen tämän erityislaatuisuuden. Miten moni olisi unohtanut tyylinsä ja haaveensa, tukahduttanut ne betoninharmaaseen massaan, mutta Jorma teki toisin. Hän saavutti kaikki työelämän unelmansa ja enemmänkin, suhtautuen silti aina nöyrästi vastoinkäymisiin. Jorma on ollut minulle usein esikuva, myönnettäköön, Tanssii tähtien kanssa -ohjelman seurauksena. Vasta silloin hänestä tuli niin sanottu kansanmies, jota on helppo lähestyä. En valitettavasti ole tehnyt niin, mutta Jorman kanssa joisin kernaasti samppanjaa jossain hänen vakiokahviloissaan, mieluiten toki Pariisissa. Muista...

Joskus kirjoitin miltei päivittäin päiväkirjaa, iltaisin. Minulla on pari lihalaatikkoa täynnä niitä. Aika vegaaninen sisältö, mutta metsää on käytetty. Nyt en edes tiedä, missä päiväkirjani on. En edes tiedä, mitä lopulta kirjoittaisin. Vastoinkäymisiä toisensa perään? En jaksa analysoida maailmaa, joka on surullinen. Turun Sanomissa oli tänään kolumni uhriutumisesta. Yhteiskunnassamme kilvoitellaan lähinnä siitä, kuka kärsii eniten. Keneltä on leikattu, kuka kohdannut vääryyttä ja niin edelleen. Ihmisestä tulee sellainen, kun hän ei koskaan saa palvelua tai kohtaa ihmisiä, jotka hoitavat asiat kuten kuuluu. Riman alittaminen on helpoin valinta molemmin puolin.  En olisi silti uskonut, että minun pitää näin nopeasti turvautua ammattiliiton apuun vaihdettuani toiseen. Vaan mikäpä nyt enää minua yllättäisi.  Siinä kohtaa, kun tällainen aidosti vain ja ainoastaan muista ihmisistä ja olosuhteista johtuva "menestysputki" vain jatkuu ja jatkuu, on kyynistymistä vaikea välttää. Ole...

Ihmiskunta on aina hakenut päitä vadille. Oikeusvaltiossa toimenpidettä ei enää tehdä fyysisesti, mutta henkinen lynkkaus on edelleen yleistä julkisuudessa. Sosiaalisen median myötä jopa yleisempää kuin ennen. On huolestuttavaa, kun puuhaan ryhtyy presidentti tai media.  Huomaan, että Trumpin lausunnot diileistä ja syyllisistä hiipivät nykyisin jokaiseen blogijuttuuni. Trump ilman muuta on syyllinen tullisotaan, joka tulee heikentämään myös Suomen taloutta. Ja kun talous sakkaa, rikollisuus lisääntyy. Tutkittua faktaa.  Suomen yksi kalleimmista ja "kiehtovimmista" rikosvyyhdeistä on ilman muuta Ulvilan surma. Olen saanut viime aikoina fiksaation lukea kaiken Jukka S. Lahden murhasta, paitsi Keskusrikospoliisille kärrätyn pakettiautollisen. Kai senkin tutkimusaineiston lukisin, jos saisin. Ja osan varmasti saisinkin, mutta rajansa kaikella. Minulla on kuitenkin paha tai hyvä tapa uppoutua asioihin, joihin ei ole löytynyt selkeitä vastauksia. Jos saan jonkin fiksaation, en siit...

Muistin juuri, että minun piti analyseerata Eeva Kolun menestyskirjaa Korkeintaan vähän väsynyt  -  eli kuinka olla tarpeeksi maailmassa, jossa mikään ei riitä  erillisessä julkaisussa. Sivusin teoksen antia jo aiemmin häpeän näkökulmasta. Nyt mietin, onko minulla sittenkään enää mitään sanottavaa, jota en olisi jo tavalla tai toisella tuonut esiin.  Söin juuri milleniaaliaamiaisen, joka ei ole minulle tavallinen. Ruokavalioltaan enemmän milleniaali äitini osti minulle hapanjuurileivän artesaanileipomosta. Leivän päällä oli vain voita ja suolakurkkua, koska minulla ei todellakaan ole rahaa avokadoihin, joiden syömistä pidetään Kolun teoksessa jonkinlaisena itsestäänselvyytenä (oma valintani olisi metwursti, jota kiidän palkkapäivänä hakemaan). Ensinnäkin, joka toinen avokado on aina mätä, joten ilmastosyntinen avokado on todellista rahanhukkaa. Toiseksi, minua ärsyttää avokadot juuri siksi, kun trendikaupunginosista somettavien milleniaalien ruokakuvat koostuvat vai...

Olen tässä viimeiset pari vuotta enemmän tai vähemmän opettanut. Edellisestä kerrasta on aikaa reilusti yli 15 vuotta, ellei lasketa tietynlaista aikuiskoulutusta mukaan. Koulumaailma, työn vaatimukset digitalisaatioineen ja oikeastaan kaikki ovat muuttuneet tässä ajassa rankasti. Eivätkä vähiten oppilaiden erityiset tarpeet. Nuoriso on kuitenkin aina yhtä pilalla, muistaa jokainen sukupolvi Aristoteleen ja Platonin ajoista lähtien mainita.  Nuoret ovat kuitenkin ainoa syy, miksi jaksan tätä tehdä. Rahan ja kiinnostavien aiheiden lisäksi. Kaikki muu on sellaista, jonka karsisin mielelläni pois. Myönnän, etten jaksa kehittää juuri lainkaan opetustani. Vedän tunnit hyvin improvisoiden, toki tietty ranka ja teemat ovat suunniteltuina. Sen olen huomannut, että mitä enemmän suunnittelee ja valmistaa etukäteen, sitä epätodennäköisemmin se toteutuu. Alkaa vain sapettaa, että on nähnyt turhaan vaivaa. Päästän siis itseni helpolla. Joskin maailmanaika on nyt myös "otollinen" - saan he...

Juuri mistään ei puhuta tällä hetkellä kuin häpeästä ja Trumpista. Ja hyvä niin. Nämä voi toki pistää samaan lauseeseen, mutta tässä ajatusvirrassa pohdin ylisukupolvista häpeää. Useimmiten, tai ainakin kautta historian se on suotu naissukupuolen taakaksi. Sen sijaan häpeän aiheuttaja, useimmiten valkoinen hyvätuloinen tai - taustainen heteromies pääsee pälkähästä. Tämä kärjistetysti ilmaistuna, mutta entisajan piiat tietävät varmasti, mitä tarkoitan. Anni Ahlströmille kävi huonosti. Kuva alle linkatulta Ylen sivulta, kuvaaja Laura Rahinatti. Migreenissä lojuessa olen kuunnellut kaksi podcastia, joista toinen on Ylen Anni Ahlströmin tragediasta. Anni murhattiin vuonna 1936 hänen toimiessa liikeapulaisena kaupassa, jossa hän myös asui. Jos tätä sinänsä kiinnostavaa podcastia pystyi kuuntelemaan ilman tunnelman pilaavia turhia tehosteita, kuten toimittajan myötähäpeää herättäviä kuiskauksia "missä olet Anni?", tarjosi kokemus aikahypyn juuri naisen asemaan. Ennen se oli paljon ...