Esmeraldan eetos

Nyt SE on vihdoin luettu. Olisiko vuoden 2019 kirjailmiö ollut Sofi Oksasen Koirapuisto ? "Sofi Oksanen tekee sen taas ja osoittaa kuuluvansa maailmankirjallisuuden valioliigaan" on yhdistelmä takakannen alta löytyvistä kehusitaateista. Koirapuistosta on kirjoitettu paljon kaikkialla, eikä tietenkään suotta. Onhan kirjassa hyvä juoni ja aikatasot polveilevat laadukkaan elokuvamaisen kuvakerronnan tavoin eli koukuttavasti. Olen lähes varma, että Koirapuistosta tehdään vielä elokuva. Mitenkään tähän kirjaan liittymättä pohdin, onko meidän lukijoiden helpompi pitää kirjasta, kun joku toinen on sen ensin ylistänyt taivaisiin, oikein painetusti. Yksilöt seuraavat massaliikettä, suositukset ohjaavat valintoja ja niin edelleen. Sofi Oksanen on kuitenkin jo saavuttanut aseman, jossa ei tarvita kirjaan liitettyjä korupuheita. Oksanen ei myöskään tarvitse pahinta luovan ihmisen painajaista: myyntivertauskuvaa itsestään vaikkapa hatustatemmatusti Suomen Liza Marklundina tai Poh...

Blogimaailma ja mainoslehtiset täyttyvät joulun kirjalahjavinkeistä. Harrastan vielä aikuisiälläkin katalogien ympyröimistä sillä toiveajatuksella, että esimerkiksi mieheni lukisi saman lehden ja sattuisin vaikkapa auttamaan häntä joululahjaprobleeman ratkaisemisessa. Nyt vain en ole ehtinyt perehtyä yhtään siihen, mitä kannattaisi edes toivoa lahjaksi! Siis näiden aiemmin pukilta toivomieni teosten lisäksi: Jussi Jalosen  Ayn Rand: Kapitalismin valtiatar , Raija Orasen Manu  sekä Metsä meidän jälkeemme , joka onkin parhaillaan Tieto-Finlandia ehdokas. Tällä hetkellä yöpöydälläni on kesken lähes loppuun asti luettu Sofi Oksasen Koirapuisto , yhä se  kesällä aloittamani Yuval Noah Hararin Homo deus sekä syntymäpäivälahjaksi saamani Juhani Ahon lapsenlapsen Claire Ahon (kokoonpano Aho&Soldan)  Suomi 1950-luvun väreissä , jonka tekstit ovat historioitsija Henrik Meinanderin kirjoittamia. Tavoitteenani on lukea nämä teokset loppuun joulukuussa, ja jälkimmäis...

Huovutetut shaalit, puuhelmet ja marimekot kahisivat kilpaa Turun kirjamessuilla,  jotka olivat täyttyneet tuttuun tapaan keski-iän ylittäneistä naishenkilöistä. Joukossa oli kuitenkin aiempaa enemmän työikäisiä miehiä. Nuoria en bongannut juuri lainkaan, mutta ehkä se johtui sunnuntaisesta ajankohdasta, jolloin vierailin messuilla (itseäni en ehkä enää voi liittää nuorisoon kuuluvaksi, höh). Kuitenkin kirjamessujen suosio oli tänä vuonna ennätyssuuri, kun maakohtaisista teemoista luovuttiin. Nyt painopisteinä olivat teatteri ja ilmastonmuutoksen kulttuurivaikutukset. Messuilla kävi kaiken kaikkiaan 23 559 kävijää, jotka toivottavasti kaikki tekivät hyviä löytöjä tai saivat ahaa-elämyksiä. Sofi Oksasen noustessa lavalle mietin jostain syystä ensimmäisenä sitä, että Ranskassa kirjallisuus on erittäin merkittävässä osassa yhteiskunnassa. Kirjallisuus kokoaa yhteen kaikenikäiset ja kirjallisuutta opiskellut ihminen saa osakseen lähestulkoon samankaltaista arvostusta kuin Suom...