Esmeraldan eetos

Siinäpä pohtimani pulma. Ehkei ongelmasta kuitenkaan ole kyse, pikemminkin haasteesta, joka toisinaan on valinta. Työskenneltyäni pienen ikuisuuden *timanttisessa tiimissä* ja tultuani jo allergiseksi jargonille, olen nauttinut suunnattomasti työnteosta yksin. Se vapauttaa minussa energiaa, joka tietysti jossain kohtaa näivettyy aivosumuksi. Työssä tarvittava pitkäjänteisyys on toista kuin kirjan kirjoittamisessa. Ongelmana tietysti on jatkuva sillisalaatin virta, joka pitää pilkkoa ja jalostaa. Tarjoilla herkkullisena ateriana. Työpäivän välissä menin uimaan (eli syömään lounasta ja pullaa) . En voisi tehdä näin missään näin sanotusti perustyöntekijänä.  Hallitusta suomitaan milloin mistäkin, mutta yhtä hyvää asiaa se edistää. Se yrittää luoda (verotuksellista?) mallia, jossa ihminen voi olla yhtä aikaa palkansaaja ja yrittäjä. Tällainen yhdistelmä on esimerkiksi työvoimatoimistolle täyttä hepreaa, etenkin jos palettiin sekoitetaan vielä veroton apuraha. Nyt olenkin onnellinen, ku...

Yöaikaanhan nämä blogitekstit nykyisin syntyvät, kun ei unta saa. Välittömästi alkoi soida korvissa aikoinaan auton soittimesta kuultu Neon 2-hitti Ei yksinäinen unta saa. Siitä ei kuitenkaan ole kysymys, vaikka kyllähän se raha tahi sen puute myös sosiaalisesti eristää. Sokerinrannalla virtaa enää katkeransuolaista vettä.  Täysin ilmainen tapahtuma oli Tall Ships Races, ellei sitten langennut hodariin. Ihme kyllä en, maksoi vitosen kappale.  Ecuadorilainen laiva muistaakseni, kuten miehistökin. Henkilöstö, koska naisoletettujakin oli.  Kasmir & Turku Jazz Orchestra  Tiivistää metrilakukansan tapahtuman kuin tapahtuman. Käsi vispaa kuin Trumpilla.    Samoin kuin kohta tyhjennän luurini kuvista, tyhjennän pankkitilini rahasta rempan takia. Samaan syssyyn toki Biden ymmärsi viimein jättää presidenttipelit taakseen. Mietin ensimmäisenä, miten tämä vaikuttaa sijoituksiin. Uusiutuvan energian osakkeet jo sulivat siinä kohtaa, kun Trumpin voitto alkoi näyttää...

Intuitiivinen kirjoittaminen on parasta etenkin silloin, kun aikaa sille ei ole. Tällöin kokee vain tarvetta suoltaa jonkin kuvan tekstillä tai tekstin kuvalla. Ihmiskuntaa ei olisi olemassa ilman tarvetta kirjalliseen ja kuvalliseen ilmaisuun. Ihmisyys on kiinni kulttuurista, jonka teemme jollain tavoin näkyväksi.  Kuluneen kolmen kuukauden aikana olen matkustanut enemmän kuin viiteen vuoteen. Viiden vuoden aikana käytin vain kerran passiani Georgiassa. Toisella kerralla Euroopan rajalla sitä ei tarvittu kuin lentokentän automaattiin, jota onneksi kompensoi palvelu määränpäässä. Helsinki-Vantaasta on tullut sieluton tiskittömyys, joka jostain syystä on valittu maailman parhaaksi. Itse toivon, ettei minun tarvitse enää katsoa välkkyviä valoja passintarkistuksessa, johon naamatauluni ei kuitenkaan kelpaa. Lopulta tarvittiin elävä ihminen arvioimaan, että olen ihminen, ja oikea sellainen.  Yllä oleva kuva on otettu suolajärveltä Kyproksella. Sain miltei lämpöhalvauksen sinne tal...

Kevät koittaa aina uudelleen. Valon säteet viestivät toivosta tai toivottomuudesta, riippuen kärsiikö kevätmasennuksesta vai öljyämättömästä terassista. Riittävätkö rahat ruokaan, herjataanko kadulla tai osuuko juuri kevään korville se kaikein raskain vuosipäivä menetyksestä.  Minua on aina kiinnostanut höyryävät viemärit. Ehkä samaistun niihin. Lapsuudestani on olemassa yksi video. Siinä osoitan kuvan kaltaista törötintä nelivuotiaana kysyen mummultani, mikä toi on. Ymmärrän olevani yhä sama ihminen perustavanlaatuisten kysymysten äärellä. Tämä taitaa olla kaukolämpöön liittyvä putki.  Itselleni kevät on usein vaikeampi kuin syksy, jonka pimeyttä rakastan. Olen tehnyt epävirallista gallupia. Minusta tuntuu näin mutuotannalla, että ihminen nauttii eniten siitä vuodenajasta, jolloin on syntynyt. Itse kun olen joulun lapsi, en muista koskaan valittaneeni hangista ja nietoksista. Päinvastoin nautin talvesta ja elokuun pimenevistä illoista. Kevään valo tuntuu väkivaltaiselta riis...

Sain suosituksen lukea toimittaja Meri Eskolan esikoisteoksen kaunon saralla, joka käsittelee yksinkertaista kysymystä: äiti, rakastitko minua yhtään? Eskolan äiti teki lööppeihin päätyneen itsemurhan vuonna 1981. Helsingin kaasuräjähdyksessä tuhoutui kokonainen osa talosta, samalla lapsen oikeus äitiinsä. Kokonainen tulevaisuus. Monen ihmisen elämä. Ehdin rakastaa häntä  (WSOY 2023) on vaikuttava, paikoin vahvan alleviivaava teos tuskasta, jonka keskellä itsemurhan tehneen lapsi joutuu elämään. Jossain muistaakseni kritisoitiin tätä kirjaa liiallisesta valituksesta, elämän pitää jatkua, ynnä muuta. Jos kaunokirja on ainut tapa saada muut kuulemaan hätä, ainut tapa prosessoida ulkoisesti menestyvän ihmisen näkymätöntä surua, joka raastaa sisintä jokainen hetki, eikö ihmisellä ole oikeus tehdä niin? Julkaistavan teoksen kohdalla etenkin, jos osaa kirjoittaa, pukea tunteensa sanoiksi. Tässä teoksessa alleviivaus todella toimii. Ei ole muuta kuin kysymykset vailla vastauksia, syytöks...

Tunnen keuhkoissani painon. Olen yskinyt sitkeää limaa sisuksistani jo toistamiseen tänä syksynä, mutta vasta nyt rintaan on pesiytynyt raskas ahdistus. Päätinhän sairausvuoteessa katsoa vihdoin välttelemäni Politiikka-Suomen seitsemännen jakson  Ikuinen lama . Tiesin, että suomalaisen politiikan ja yhteiskunnallisen kehityksen draaman kaarta mustaava jakso painaisi myös mielen matalaksi. En silti osannut odottaa, mitä tekee jo tunnin mittainen dokumentti alkuperäisellä kuva-aineistollaan. Leipäjonot uudelleen silmien edessä, tuntemattomien nuorten hakkaaminen teräskärkisillä maihareilla, vihatun Viinasen joulushoppailun veitsenterävä loppukaneetti, kaikkensa menettäneen perheenisän silhuetti ulosmitatussa kiinteistössä, jonka huoneessa on jäljellä enää toivottomuuden sinetöivä avioerohakemus.  Tämän saman painon rinnassa koin silloin, seuratessani vierestä yhteiskunnan murentumista, jakautumista voittajiin ja häviäjiin. Nyt digitalisaatio jatkaa siitä mihin lama jäi (tätä Noo...

Kirjoitin tuoreeltaan arvion Noora Vallinkosken  Koneen pelosta vihkoon, jota en ole löytänyt moneen päivään. Voidaan siis todeta, ettei kynä ja paperikaan ole pettämätön yhdistelmä, jos muisti tekee tepposet. Nyt kuitenkin unettomana haahuillessa löysin muistiinpanot, joten pääsen kirjoittamaan blogiin tästä vaikuttavasta teoksesta.  Aiotun kuvankin sain otettua kirjalenkillä.  Se mitä Perno Mega City antoi ansiokkaana lähiökuvauksena odottaa, lunastetaan Koneen pelossa. Oikeastaan tuntuu, että Koneen pelko on kuin jatkumoa Pernolle, kenties kolmaskin osa on vielä tulossa.  .  Taustalla Kupittaan teknologiapuisto. Itsemurhat on estetetty betonitasolla heti kaiteen jälkeen.  Tämän kirjan "väestöaines" löytyy myös teoksesta Kahdeksan kuplan Suomi.  Jos Perno oli hyvä kuvaus lähiöluokasta, Koneen pelko on loistava analyysi luokkayhteiskunnasta orastavassa digitalisaation puristuksessa, muutoksessa.  Eletään ehkä millenniumin hikistä kainaloa, sitä...

...on ollut sanalla sanoen karmea . Muttei suinkaan linjassa sodan kauhujen kanssa. Oikeastaan maailman tapahtumat yhdistettynä korkealla huitelevaan inflaatioon ja mahtavaan pörssisähkösopimukseen on saanut minut olemaan vain turta avatessani sijoitustilini näkymän.  Kolea ja rupuinen Kuuvuori. Yrität tavoitella kuuta taivaalla, mutta näet lähinnä ankeuden ympärillä. Mutta olet onnellinen hetkestä, siitä että jalkasi kantavat juoksulenkillä. Olet terve ja pärjäät vaikka kaalikeitolla, jollet muulla.  Jos unohdamme sijoittamisen ympäriltä kaiken muun, voin nähdä tämän vuoden vain hyvänä oppituntina. Se mitä edellisvuonna pohdin, olisi ollut tänä vuonna jälkiviisaasti ajateltuna vain viisasta konkretiaa toteutettuna. Silloin mietin muun muassa seuraavia asioita:  Onko Harvian osuus ylipainossa, kun omistan sitä 11 prosenttia salkkuni sisällöstä?  Onko Marimekon osuus ylipainossa, kun omistan sitä 10 prosenttia salkkuni sisällöstä?  Kannattaisiko minun myydä nämä...