Luukku 24: Jouluyö, juhlayö

...päättynyt kaik on työ. Vihdoin kotona, työntäyteisen joulukuun jälkeen. Täytyy sanoa, että polkeminen töihin aamuvarhaisella oli yllättävän mieluisaa jouluaattonakin. Mieluisampaa kuin arkena. Kadut olivat autiot ja mieli hiljainen. Koiraa taluttava nainen yllättyi nähdessään toisen ihmisen. Pojat polttelivat pilveä Kupittaankadulla, muistellen ehkä hekin pilven päällä istuvia. Roskakuski haistoi puutaloista leijuvan kinkkurasvan tuoksun kuskatessaan mädäntyvää yltäkylläisyyttä kaatopaikalle. Ehkä hänellä oli kiire päästä maistamaan omaa, toivottavasti jonkun toisen valmiiksi paistamaa kinkkua, töistä kotiin, kuten minulla oli hoppu kotikolosta töihin. Yllättäen töissä ei ollutkaan kiire eikä minulla sieltä pois. Odottelin kaikessa rauhassa, jotten olisi anoppilassa liian aikaisin lämmittämässä äitien tekemää riisipuuroa syötäväksi. Näin ne suunnitelmat muuttuvat äkisti - meistä tulikin huolehtijoita kotimme ulkopuolella. Kotimme, jossa meidän oli tarkoitus kestitä muita...