Esmeraldan eetos

Vai vieriikö? Olin jo aivan ihmeissäni, etteivät vuosikausien patoutumat purkaudu sisuksistani euforianaurun lisäksi kyynelmereksi alleni. Vasta lähes neljän viikon jälkeen voin mainita: tulihan se. Ilmeisesti se vaati käynnin työpaikalla, jossa erinäisistä syistä tulen käymään jatkossakin eri roolissa kuin aiemmin.  Mietin arvostusta, muunkin kuin osakkeen. Samalla kun olet tyhjä numero, olet kuitenkin kaivattu hahmo inhimillisellä mittarilla. Sain kuulla vertauksen, ettei tietyssä asiassa voida yltää samaan. Vastasin, miksi turhaan edes pyrkiä siihen - mihin samaan? . Homman edes huomaa ehkä kaksi ihmistä, hyvällä tuurilla viisi.  Mutta kuitenkin siinä kohtaa, kun olet antanut koko elämästäsi yli kolmasosan, saat vain yhden puhelinsoiton ylemmältä taholta. Edes sen. Se oli kaiku siltä ajalta, jolloin tulin taloon. Tämän eleen riipaiseva merkityksellisyys sai kyynelhanat auki. Sanoisin, että suhdettani kyseiseen henkilöön kuvastaa sanapari ihminen ihmiselle . Tuon humanismin...

Hyvää maailman ensimmäistä  suomalaisen ruoan päivää ! Ai että, minä rakastan näitä teemapäiviä, joilla on hyvä tarkoitus - tällä kertaa suomalaisen, upean, puhtaan ja ravitsevan ruoan esillenostaminen. Toinen ääripää teemapäivissä on esimerkiksi Black Friday, joka on täysin talouskasvuun ja (kestämättömään) kulukseen tähtäävä markkinamiesten idea. Suomalaisen ruoan päivälle sen sijaan on tarvetta, sillä puhtaasti suomalaisen ruoan pöytään ostaminen on globalisaation keskellä yhä harvinaisempaa ja myös vaikeampaa. Moni sanoo suomalaisen ruoan olevan myös kustannuskysymys. Joulu ja juhannus ovat hinnan suhteen asia erikseen, silloin perheessä jos toisessa panostetaan lähikalkkunaan ja -kinkkuun, graaviin, suolasieniin ja laatikoihin tai uusiin perunoihin (jos perheen taloudellinen tilanne tämän mahdollistaa). Olen kuitenkin huomannut, että panostamalla täysin suomalaiseen ruokaan voi säästää omaisuuksia. Monet maailmalla kalliit raaka-aineemme ovat vieläpä täysin ilmaisia! Suo...

Liköörinystävän vuoden ainoat tehoviikot ovat alkaneet. Puutarha pukkaa satoa, jolle täytyy keksiä parempia käyttökohteita kuin roskis. Hui, tekee pahaa kirjoittaakin moisesti. Onneksi tälläkin asuinalueella näkee usein "ole hyvä" -ämpäreitä ja -koreja talojen edustoilla, joten oman sadon puuttuessa kannattaa rohkeasti tehdä kävelyretkiä kaupungin perinteisille omakotitaloalueille. Muista kuitenkin, että likööriin kannatta valita vain priimaa. Hilloon käy vähän rupisempikin hedelmä. Pullotin  viime vuonna tehdyn omenaliköörin  vasta huhti-toukokuussa, sillä olin vain unohtanut lasitölkit kellariin. Maistoin kyllä omenalikööriä purkista joskus tammikuussa, jolloin totesin sen olevan vielä lisäkypsymisen tarpeessa. Tässä ajassa onkin tapahtunut aivan uskomaton kehitys! Mausta on tullut todella karvasmantelinen! Aivan kuin omenalikööriin olisi sekoitettu Amarettoa (DiSaronnoa). Pidän tästä mausta todella paljon ja "alaan vihkiytyneet" ystäväni olivat jo valmii...

Tänä vuonna en poikkeuksellisesti saa kuulla äitienpäivätoivotuksia ja hämmästelyjä siitä, että minulla ei olekaan lapsia, koska olen maalauslomalla (lue: laiskottelen aamutakissa päivästä toiseen). Kun työpaikkamme oli taannoin täynnä nuorehkoja lapsettomia naisia, eräs asiakas laukoi: Mikäs vika tässä paikassa on, kun ei kellään ole lapsia? Itse asiassa varsin osuva kysymys, vaikka utelun lähtökohta olikin tahditon. Vaativa työelämä ja epäinhimilliset työvuorot ovat omiaan vähentämään kukkatäkin heiluntaa ja siten myös tarvetta siirtyä yövalvomisen puolelle. Kun vertaa moniin muihin naisvaltaisiin aloihin, omalla alallani saadaan todella vähän lapsia. Jos saadaan, se tapahtuu ehkä puoliksi hätähuutona. Joko kello tikittää lujaa tai halutaan hetken hengähdystauko töistä ennen aamusireenin syntymää. Aika moni ei tule äitiyslomalta takaisin enää samaan työpaikkaan.  Eivät asiakkaiden äitienpäivätoivotukset mitenkään epärelevantteja sinänsä ole. Äitienpäivää toki viettävät myös ...

Nyt on aika kerätä kirpeänmakeat kriikunat puusta tai maasta ja hyödyntää ne mitä herkullisimmalla tavalla. Kriikunalikööri on yksinkertaisesti parasta alkoholijuomaa, mitä omista käpälistä ja puutarhan hedelmistä voi syntyä. Appeni mukaan kriikunaliköörini ON kaikista maailman alkoholijuomista parasta! Se on jo jotakin! Mutta kunniaa en voi omia itselleni, sillä jo muinaisessa Damaskoksessa ymmärrettiin kriikunaherkkujen päälle. Kriikuna levisi ja levitettiin ympäri Eurooppaa, Suomeen 1700-luvulla. Monista pihoista kriikunapuut on hävitetty, sillä sato on usein niin runsas, että koko maa värjäytyy kriikunoista. Kengänpohjani ovat kuljettaneet epämääräisen näköistä ruskeaa mössöä töihin asti siivoojan kauhuksi (hän luuli mössöä joksikin aivan muuksi...). Jatkuvasta keräämisestä ja/tai siivoamisesta koituu monelle liikaa vaivaa. Se on sääli, sillä kulinaarisempaa hedelmää on vaikea löytää. Liköörin ohella kriikunahillo on tai-vaal-li-nen juustojen lisuke. Etenkin homejuuston ja pipar...

Elän syödäkseni, syön juodakseni. Juon nauttiakseni, nautin elääkseni. Ja siitä rullaan ympäri aina uudelleen. Tämä on oravanpyörä, josta en halua pois. Harrastanhan liikuntaakin koko ajan juostessani pyörän sisällä.  Etenkin juoksulenkin jälkeen tuntuu aivan taivaalliselta mättää kurnivaan mahaan hiilari- ja proteiinipitoista pastaa valikoiduilla improvisaatiokastikkeilla.  Palautusjuoman tosin pitäisi ehkä olla a) alkoholitonta ja b) halvempaa kuin 20 euron punaviini. En vain malttanut olla enää avaamatta italialaista Ra vpitala Nuharia, jonka olen ostanut houkuttimeksi jokin aika sitten. En ole vuosiin löytänyt monopolimme valikoimasta pinot neroa (eli pinot noiria Italiasta, tosin tässä viinissä on osa nero d'avolaa). Viimeisin taisi olla upean elegantti Apollonia, jonka juuri ja juuri raaskin ostaa opiskelijan kukkarollani. Ilmeisesti olen nyt työssäkäyvänä varakkaampi, sillä 20 euroa viinistä ei tunnu enää missään. En kuitenkaan aja bemaria tai mersua, vaan ruosteist...