Esmeraldan eetos

Aikoinaan ihmiset pitkästyivät tv-ohjelmien puhuvista päistä. Nykyisin niitä vaaditaan somessa. Jopa uutismediat ovat sortuneet Tiktok-vaikuttajien tielle, jolla toki saavuttaa klikkauksia. Paitsi että reelsejä ja videoita ei käsittääkseni tarvitse klikata. Riittää, kun tippahuulena tuijottaa ruutua. Ihmiset eivät jaksa enää lukea sanomalehtiä, paitsi hyvällä tuurilla sunnuntaisin. Silloin panostetaankin lukemistoon, johon arkena ei riitä aika ja keskittymiskyky. Näitä kumpaakin kyllä olisi, jos arjen priorisoisi toisin. Syyllistäminen ei kuitenkaan auta printtimedian ahdingossa. Lopulta on mentävä sille lavealle tielle, jolla kaikki huutavat kenenkään kuulematta. Kuuntelematta? Sosiaalisen median algoritmit pelittävät parhaiten, kun ruudussa on puhuva pää. Jos tämä pää kertoo vielä minämuodossa asioita, olivat ne sitten faktoja maailmasta tai kokemuksia meikkivoiteesta, kuulija on koukutettu. Mietin, kuinka paljon on meitä, jotka vaihtavat heti levyä. En kestä ainuttakaan puhuvaa p...

Aina se tulee siinä kohtaa kun ei haluaisi. Epäloogisesti, töksähtäen, dramaturgisesti epäonnistuneesti. Harvemmin onnellisena. Silti sanotaan, että kun kysymyksiä jää enemmän kuin vastauksia, loppu on onnistunut. Elämän loppuessa ei vain itse kuule kumpiakaan, kysymyksiä eikä vastauksia. Punainen lanka on katkennut. Beatlesit tekivät uransa ehtoopuolella kappaleen The End, tietäessään että kaikki päättyisi. Sen aistii lopun sävelistä, musiikkivideon katseista, tyhjistä takeista. Kaikkensa antaneena, muttei kuitenkaan kaikkea saaneena, tuo maailmaa muuttanut bändi ymmärsi, että kaikella on aikansa. Ihmisen aika on lyhyt. Hyttysen elämään verrattuna pitkä, mutta lyhyempi kuin universumin. Ihminen on aina halunnut olla maailmanomistaja. Sitä varten pitäisi elää ikuisesti - tai ainakin yli hiilineutraaliustavoitteiden toteutumisen. Hidas loppu voi tehdä kuolemastakin evolutiivisesti muokkautuvan kokemuksen. Mikään ei muuta sitä tosiasiaa. Me muuntaudumme kohti vääjäämättöntä, ellemme hä...

Käsi ylös: oletko ostanut viime aikoina säkillisen vessapaperia siksi, että muutkin ovat näin tehneet? Tai siksi ettet vain jäisi ilman huomatessasi ehtyvän tarjonnan? Onneksi olkoon, olet astunut koronaepidemian aikaansaamaan joukkohurmokselliseen ansaan! Kuva: MTV Uutiset ja  syyt vessapaperin hamstraukselle . Vessapaperitehtailijat kiittelevät kilpaa lisättyään tehtaisiin ylimääräiset vuorot, kauppiaat taas joutuessaan haalimaan lisätyövoimaa henkilöstövuokrausyrityksistä. Ei oota  myydään hetkellisesti jo osastolla sun toisella. Kansa on varautunut mahdolliseen koronakaranteeniin vessapaperin lisäksi pastalla, säilykkeillä ja pavuilla. Ulkopuolinen voisi luulla kaupassa asioinnin perusteella, että Suomi on täynnä italialaisia turisteja, jotka ovat äkisti sairastuneet pitkäkestoiseen ripuliin. Jos ja kun talouden koronataantuma rantautuu Suomeen, se ei ainakaan vielä näy kaupoissa muutoin kuin neuvostohenkisissä hyllynäkymissä. Kysyn itseltäni muutenkin lähes ...

Kaikilla meillä on todennäköisesti kokemuksia ehdottomista ihmisistä, joiden kommunikointi on provokatiivista. Keskustelu muuttuu nopeasti jääräpäiseksi väittelyksi, jos olet antanut itsesi provosoitua. Jollet ole koskaan tällaiseen tilanteeseen ajautunut, sinulla on varmasti dalailamamaisia luonteenpiirteitä. Netin keskustelupalstoilla ja sosiaalisessa mediassa ei kuitenkaan voi välttyä verbaliikalta, josta käytetään toisinaan myös nimityksiä trollaus, vihapuhe ja someraivo. Eri osapuolet saattavat väitellä kivenkovaa jostain näennäisen turhasta asiasta. Yhteistä näille tosielämän ja nettimaailman väittelyille (vai ovatko ne sama asia?) on usein se, että kumpikaan osapuoli ei ole valmis luopumaan kannastaan. Kumpikaan ei tule toisiaan vastaan. Mieheni sanomaa mukaillen: kuin hankaisi kalliota Viledalla. "Suurmiespuisto" roomalaisella kukkulalla. Avoin keskustelu toista osapuolta kunnioittaen voi olla haastavaa, jos keskustelukumppanin näkemys on täysin päinvastain...

Mikä ihminen on? Eino Leinon mukaan virvaliekki levoton . Samaan lopputulemaan päädyin luettuani historioitsija Yuval Noah Harari n bestseller-teoksen Sapiens: Ihmisen lyhyt historia . Eino Leinon virvaliekit ovat vain jo levinneet maailmanlopun purgatorioksi, jota ihminen itse omalla toiminnallaan kiihdyttää. Levottomuus taas kuvastaa ihmisen ja ihmisyyden sisäistä sekasortoa, jolla dynastiat murenevat ja jolla pystytetään diktaattorien myöhemmin pommitettavat patsaat. Ihmisen sisäinen levottomuus saa meidät etsimään ikuista onnea eli toisin sanoen vapautusta kärsimyksistä. Vaan oliko ihminen ennen onnellisempi? Hararin loisteliaan monitieteisen ja uskaliaan analyyttisen kirjan tärkeä kysymys nostaa esiin tähän asti varsin unohdetun tutkimuksenalan: onnellisuuden historian. Oliko ennen kaikki paremmin? Jotta tähän kysymykseen olisi mahdollista punnita kaikenkattavia vastausvaihtoehtoja, on lähdettävä tutkimusmatkalle kauas ihmisen varhaishistoriaan, jonne siirtyminen on l...

Säätilan ruotiminen lienee maailmanlaajuisesti yleinen ilmiö, vaikka se liitetään usein suomalaiseen ja brittiläiseen keskustelu- tai keskustelemattomuuskulttuuriin. Kun kaksi toisilleen hieman tuntemattomampaa ihmistä joutuvat (siis pääsevät Suomen ulkopuolella) samaan tilaan, mikäpä olisikaan helpompi ja tabuvapaampi jutunaihe kuin auringonpaiste tai kova tuuli? Nykyään säähän toki liitetään small talkissakin ilmastonmuutos, joka voi olla riskaabeli keskustelunavaus. Niin kauan kuin muistan, olen kiinnittänyt huomiota suomalaiseen tapaan puhua säästä usein negatiiviseen sävyyn. Miksi suomalainen näkee kussakin säätilassa jotain valitettavaa? Kun talvi on kolea ja ankean musta, kaivataan lunta. Nyt, kun on hanget korkeat nietokset, valitellaan lumitöiden raskautta, naamaa päin tuiskuavaa hiutaletta ja yksinkertaisesti lumen liiallista määrää. "Sais nyt jo riittää!" Koska rakastan täsmäkysymyksiä, kysyin päivän säävalitussessioiden uuvuttamana kotiin päästyäni (p...

Jokaisella meistä on varmasti jonkinlainen kokemus työnhausta. Vaikka olisit syntynyt keskelle perheyritystä, ei ainakaan meidän luokalla TET-harjoittelupaikkaa saanut etsiä turvaetäisyydeltä omien sukulaisten hoivista. Tarkoituksenahan on edelleen oppia itsenäisen työnhaun ja työssä pärjäämisen ensiaskeleet. Parhaassa tapauksessa luoda jopa pysyvämpi suhde kyseiseen työpaikkaan.  Työmarkkinat ovat aika erilaiset tällä vuosituhannella kuin tuona ysärivuonna, jolloin hinnoittelin naulaimia ja kärräsin esimiehen tissikuvioisia kahvikuppeja toimistosta tiskialtaaseen. Sain jokaisen kesätyöpaikan ja ensimmäiset varsinaiset työpaikkani joko marssimalla "johdon puheille" tai soittamalla kera rehellisen kysymyksen: Onko teillä tarvetta hyvälle työntekijälle? Vain kahdesta liikeestä sain kuulla epäasiallisen vastauksen. Toista liikettä ei ole enää olemassa, toisen omistaja taas on tätä nykyä vartijoiden, liikkeenharjoittajien ja tavallisten kansalaisten hyvin tuntema murheenkryyn...