Esmeraldan eetos

Nyt päästään aiheen äärelle, joka kiinnostaa ihmisiä yhtä paljon kuin koko aiheen totaalinen teilaus. "Järjellä selitettävissä oleva pseudoilmiö" on kuitenkin totisinta totta sadan vuoden ikäisssä töllissämme, jossa merkilliset aistihavainnot ovat usein kahden ihmisen yhtä aikaa kuulemia, näkemiä ja kokemia. Kyllä kodissamme kummittelee. Jos olisinkin yksin kokemuksineni, saattaisin miettiä oman mielenterveyteni tilaa. Ensimmäisen asuinvuoden aikana olin huomattavasti useammin yksin kotona ja tällöin myönnän pohtineeni, alanko tulla "hulluksi". Mutta tiesin ja aistin jo tuolloin, että kummitukset ovat totta. Juteltuani aiheesta varovaisesti myös naapurien kanssa, he vahvistivat asian. Siispä asiaan, pitkällä versiolla! Ensimmäisenä asuinyönä, kun olimme saaneet vihdoin kaikki tavarat ulkoa sisätiloihin, raahasimme patjat ryytyneinä makuuhuoneen lattialle. Emme jaksaneet edes koota sänkyä muutamaan päivään. Nukahdin heti kuin nuijanukutuksen saanut. Näin voimakasta u...

Tämä on nimitykseni ruokatauon jälkeiselle koomalle, jolloin pitäisi yleensä olla tehokkain. Jonkinlaista välikuolemaa elän nyt myös muilla elämänalueilla, enkä ole siksi jaksanut kirjoittaa tänne blogiin. Olen kyllä muuten kirjoittanut ihan sitä tavoitteellisinta tekstiä, mutta jälleen yksi hylky apurahoissa ja naapurisuhteissa on tehnyt tehtävänsä.  Taisteluväsymys olisi tilalleni varmasti armollisempi nimitys kuin välikuolema. Mutta väsymys voi kestää ikuisesti, välikuolema on vain väliaikainen. Ja sitä seuraa uudestisyntyminen ehkä jossain ylevämmässä todellisuudessa. Juuri nyt sellainen voisi olla vaikka kuningattaren rooli muurahaiskeossa, jossa minä vain nautin palveltavana muiden tehdessä hommat. Aika pitkään asetelma on ollut täysin päinvastainen. Onneksi välillä voin mennä äidille passattavaksi kyvyttömäksi teini-ikäiseksi taantuneena. Jopa nyt korona-aikana, kun äiti alkaa jäädä pois työelämästä ja on pitkiä aikoja ilman lähikontakteja. Olin tänään koko päivän yksin koto...

Ensimmäisen elokuun sunnuntain ratoksi aion pyhittää koko postauksen mitä jaloimmalle ja terveellisimmälle yrtille, salvialle. Tämä johtuu tietenkin siitä, että saatuani viljelykseni vihdoin kukoistamaan minusta on tullut salviafani.  Käytän salviaa vähän jokaiseen ruokaan hämmästellen naapurin mielipidettä, ettei salvia sovi mihinkään sen voimakkaan maun takia. Salvia jakaakin voimakkaasti mielipiteitä, mutta sitä kannattaa ehdottomasti kokeilla erilaisissa rasvaisissa ruoissa ja haudutetuissa liha- ja kasvispadoissa, jolloin tuoreen salvian maku taittuu. Rasvainen ruoka tuntuu myös jotenkin freesimmältä, ei niin raskaalta, kun sitä on höystetty salvialla. Ja mikä tärkeintä, salvian terveysarvot ovat kiistattomat - sen osoittaa jo salvian latinankielinen nimi salvare (parantaa) officinalis (lääkkeenä käytetty) . Palataan kuitenkin terveysasioihin ja hömppäuskomuksiin hetken kuluttua. Lomani lähenee uhkaavasti loppuaan, ja yksi vapaamuotoisen to do -listani kohta on y...

Näin unen, jossa lapsuuden kotikellariimme oli ilmestynyt rotta. Olin astua sen päälle, sillä se oli kuin maatunut lattiaan. Se oli täysin paikoillaan - ainoastaan kupera vatsanseutu kohoili pelästyneen hengityksen tahdissa. Rotta poikisi kohta. Äitini,  joka oli kellarissa kanssani, alkoi etsiä säkkiä. "Nyt on kiire", hän sanoi. Ymmärsin, ettei todellakaan kätilöimään vaan tappamaan rotta ennen kuin ongelma leviää koko taloon. Muistin ja yhdistin sekä unessa että todellisuudessa näkymän Kieslowskin elokuvaan Sininen , jossa koko perheensä onnettomuudessa menettänyt päähenkilö Julie ( Juliette Binoche ) ei halua uudessa elämäntilanteessaan minkäänlaisia muistutuksia aiemmasta elämästä. Silti elämä löytää hänet erakkoasunnon sisältä, jonka komeroon rottaemo on poikinut vaaleanpunaiset pienet jälkeläisensä.  Elokuvassa päähenkilö ratkaisee ongelman naapurin kissan avulla, mutta minun unessani aina touhukas äitini ryhtyy heti toimenpiteisiin. Itse seuraan sivust...

Kun viimeksi jaoin blogini epäsuosituimmat tekstit , tuo postaus nousi hyvin suosituksi. Meitä ihmisiä taitaa kiinnostaa "epäonnistuminen" niin kohtalona kuin mysteerisenä kysymysmerkkinä - näin bloggaajan näkökulmasta kysynnän ja tarjonnan lakeihin liittyvänä ilmiönä. Monelle bloggarille on varmasti tuttua, että "diipadaapaa" luetaan yli odotusten, kun taas oikeasti syvälliset ja itselle tärkeät jutut voivat jäädä paitsioon. Näin alkuun onkin pakko lisätä tähän pieni vertaileva tilastotietopläjäys : Seiskan lukijamäärä vuonna 2019 oli 280 000 ja Suomen Kuvalehden 270 000. Kuitenkin kokonaistavoitettavuus Seiskalla oli 749 000 ja Suomen Kuvalehdellä vain 328 000. Myös verkkojulkaisujen lukemisen kestoissa oli - luonnollisesti jo sisältöjen syvyyden ja pituuksien erojen takia - suuri ero. Kepeät kuulumiset (tai juorut) ovat helpommin lähestyttäviä kuin keskittymistä vaativat aiheet. Molemmille on paikkansa. Itse taisin lukea Seiskaa viimeksi saadessani sen ty...

Aloitin tämän postauksen kirjoittamisen syksyn korvilla, jolloin upea Louhisaaren kartano (vuodelta 1655) Maskun Askaisissa oli vielä avoinna vierailijoille. Kaikki lomalla ottamani kuvat olivat tietokoneella, joka hajosi kesken erinäisten projektiemme. Vasta hiljattain saimme koneen ja sen sisältämät tiedostot käyttökelpoisiksi ja ehdin vihdoin istahtaa alas muistelemaan lämmintä loppukesää näin ensilumen keskellä. Edellisestä vierailukerrastani Louhisaareen olikin vierähtänyt aikaa. Murjotin teini-ikäisenä kartanon sisäpihan penkillä odottaen vain poispääsyä vanhempieni valvovan silmän alta. Silti minua kiehtoi kovasti tietyt detaljit, joita kuulin tuolloisella kartanokierroksella.  Meillä on ollut aikomus tehdä uusintaretki Louhisaareen hieman vähäisemmällä angstilla jo vuosien ajan, mutta vasta nyt saimme sen toteutettua. Ajankohta oli mitä parhain loppukesän arkipäivänä (lue: vähän muita ihmisiä). Jo ajomatkan loppupää Askaisten kirkolta hiekkatietä pitkin Louhisaar...

Selittämättömät mysteerit, aaveet, rikostarinat ja spekulaatiot ”edellisten elämien” aistimisesta ovat aina kiehtoneet minua. Rakastamani Google-haku löytää 110 miljoonaa sivua, jonka aiheena on kummituskokemus ja vain vajaat 14 miljoonaa tärppiä selvittämättömille rikoksille. Joku muukin kuin minä on siis saanut tämän tieteellisesti relevantin tilaston aikaiseksi. En silti tunnusta olevani Alibi-lehden kestotilaaja enkä edes irtonumero-ostaja, vaikka muinaista Poliisi-TV:tä tuli seurattua tiiviisti. Juontaja Raija Pelli ja havainnollistavat näyttelijänsuoritukset lienevät jo legendaarisessa asemassa Suomen tv-rikoshistoriassa.  Viimeiset kymmenen vuotta olen panostanut Beckien ja Wallanderien suurkuluttamiseen sekä kirjallisessa että audiovisuaalisessa muodossa. Siihen vielä kylkeen väpättävä kynttilä, Ristoranten pakastepizza ja poistokorin viini, niin täydellinen ilta voi alkaa. Nykyisin kynttilän korvaa takkatuli, eineksen toisinaan tasokkaampi mättö tai ihan vain ...