Esmeraldan eetos

Niin katoaa maine ja mammona, jää jäljelle rakkaus. Sitä Alli Wiherheimo ei päässyt koskaan palavasta kaipuustaan huolimatta kokemaan.  Luin juuri Kotilieden päätoimittajan, aikansa tunnetuimman ladyn Alli Wiherheimon (1895-1978) päiväkirjamerkintöihin perustuvan elämäkertateoksen. En tehnyt sitä kyynelittä. Nykyisin todella harva kirja saa minut itkemään, mutta aiheen ollessa täyttymätön rakkaus, yksinäisyys, ikuinen täyttymyksen sivustaseuraaminen, en voi olla eläytymättä. Saman tunteen aiheutti minussa ikisuosikkini, Juhani Ahon Yksin.  Nuori Alli Wiherheimo nelikymppisenä, jolloin hän oli jo joutunut luopumaan perhehaaveestaan. Kuva SKS. On järkyttävää, miten yleistä on kohtalo, jossa rakkautta toivova ei saa sitä koskaan kokea. Ehkä juuri katsomani dokumentti incel-miehistä vain korosti lukukokemusta ajassa, jolloin nainen oli täysi ja kunnollinen vain aviovaimona ja äitinä. Silloinkin jokainen on varmasti joka ajassa toivonut hyväksyvää rakkautta ja sitä, että saa rakast...

On lottovoitto syntyä Suomeen, sanotaan. Tämä opetettiin minulle jo lapsena, sitä hoki isäni myös naisen asemaan viitaten. Tuolloin oli ilmestynyt Jean Sassonin Sultana-Prinsessa- sarja. Lähi-idän eliittiin kuuluvien naisten epätasa-arvo vyöryi suomalaisiin olohuoneisiin, ollen lukukokemuksena kuitenkin ajan hengeltään eksoottinen. Silti yhtä todistusvoimainen. Sitä sanaa käytetään Sara Al Husainin tuoreen Huono tyttö -teoksen (Like 2023) sisäkannessa. Jäin miettimään, kenen naisen tosipohjainen kertomus sitten ei ole todistusvoimainen. Kenen naisen sana painaa vähemmän kuin jonkun toisen? Mistä soitat apua, jos puhelin ei toimi? Miksi huudat apua, jos oven sulkija on äitisi.  Suomessa asuva Al Husaini pakkonaitetaan Irakissa ja kuten tavallista, hänet raiskataan hääyönään. Vain avioliitossa menetetty neitsyys on jotain muuta kuin kärpäsiä pörräävä tikkari, likaisen naisen vertauskuva. Jenkkilän raamattuvyöhykkeellä sellaisena mainitaan usein käytetty hammasharja. Olen usein m...

Kyllä kolmen vuoden koronakurimuksen keskeyttänyt  elokuvanautinto ansaitsee oman kirjoituksen. Kolme vuotta, pitkä aikaa elää vailla osallistuvaa kulttuuria. Toki olen käynyt taidenäyttelyissä ja museoissa, mutta ahtautuminen puolitäyteen elokuvakuutioon kahdeksi tunniksi on tuntunut liian isolta riskiltä. Etenkin, kun olen ennen korona-aikaakin saattanut saada flunssatartunnan kipeänä elokuviin tulleelta satunnaiselta vierustoverilta. Tämä olkoon pohjustuksena valinnalle, jota arvoin viimeiseen asti seuratessani salikartan täyttymistä. Minulla ei ole varaa sairastua. Nytkin pitäisi kirjoittaa kässäriä, mutta aloitan tällä. Koska on halpa sähkö ja nettiyhteyskin siten halpaa! Ajatelkaa. Kirjakansa varmasti tietää, mistä vastikään näkemässäni elokuvassa on kysymys. Kolmiodraamasta, jolla on todellinen pohja.  Alex Schulmanin kirjoittama arvostelumenestys, alkuperäiskielellä  Bränn alla mina brev, kohahdutti Ruotsissa heti ilmestyessään. Schulman lähtee tutkimaan lapsuute...

Vaikuttavimpien lukukokemusten saaga jatkuu. Otsikosta voinee päätellä, millaista on herätä todellisuuteen, joka on tosiasiassa vain jatkuva painajaisuni. Ihminen, joka tuntee jotain niin suurta, ei ehkä koettua vaan vasta aistittua, yksinkertaisesti kärsii vääränlaisten raamien sisäpuolella. Ihminen, joka joutuu mukautumaan sovinnaisuuteen, vanhoillisuuteen, siihen että on vain sukupuolensa edustaja kenties tahtomattaan. Tällainen ihminen kärsii erityisesti kohtaamattomuuden aiheuttamasta tunteesta, jota rakkaudettomuudeksikin kutsutaan.  1800-luku oli suuri naisen emansipaation vuosisata, seuraavan ollessa jatkumoa sille. Edelleen 2000-luku osoittaa, missä on vielä kehitettävää. Minusta on hienoa, että voin niputtaa samaan julkaisuun sekä mies- että naiskirjailijan, vaikka 2000-luvulla heistä puhuminen sukupuolietuliitteillä lienee kyseenalaista. Ihmisyys ei katso sukupuolta, toisin kuin asenteiden omistajat.  Juhani Ahon löytäminen on ollut minulle yksi upein asia kirjalli...

Aikaansaavuutta arvostetaan tässä ajassa jopa enemmän kuin menneisyydessä. Joutilaisuudelle oli paikkansa somettomassa, vaikkakin luterilaisen työmoraalin kyllästämässä Suomenmaassa. Multitaskaus-itsensäkehittämisaikaansaavuuden ihanne yhdistettynä henkilökohtaisiin lomatavoitteisiini sekä kolmasosan vapaastani vieneeseen migreeniin on vaikea sulateltava. Toisaalta mitään sulateltavaa ei ole. Olenhan jo tottunut siihen, että merkittävä osa elämästäni valuu niin sanotusti hukkaan. Tiedän, mitä on pakkojoutilaisuus, mutta piinan takia en voi nauttia siitä.  Ainoa kokemukseni pakkojoutilaisuuden suomasta nautinnosta on - hävettää miltei sanoa - korona-altistuskaranteeni. Vaikka piti varoa, eristäytyä, jännittää ja ahdistua, nautin suunnattomasti luppoajasta ilman piinaa, huohotusta, särkyä ja sen aiheuttamaa alakuloa. Saatoin keskittyä kirjoittamiseen, metsäkävelyihin ja lukemiseen verannalla ilman paineita siitä, että pitäisi olla tuottava työnantajalle tai itselleen.  Migreenin...

Unkarinjuutalaisen  Imre Kertészin  romaani otsikon nimellä puhutteli minua aikoinaan syvästi. Luin teoksen aika pian Kohtalottomuuden ja mieheni sairastumisen jälkeen. En muista luinko teokset ennen häitämme, mutta jo silloin tiesin sisimmässäni, että niin sanotun normaalin elämän voisi unohtaa. En vain uskonut, että niin tulisi todella käymään. Otimme riskin emmekä peruneet häitä. Se olisi tuntunut kohtuuttomalta ja niin - kohtalottomuudelta.  Budapestin suuri synagoga, jossa juutalaisyhteisöstä vieraantunut Kertész tuskin kovin usein kävi.  Upea synagoga sijaitsee suositun hotellin lähellä, joka toimi aikoinaan myös SS-miesten majapaikkana. Siellä vietettiin monet kosteat natsikemut samalla, kun ympärillä tapettiin tuhansia juutalaisia. Onneksi luimme asiasta ennen hotellin varausta. Synagogan hartaudessa verisen historian saattoi kuitenkin yllättävällä tavalla unohtaa edes hetkeksi. Tästä matkasta on kohta seitsemän vuotta aikaa. Joka seitsemäs vuosi on  sh...

Muistatteko kirjoitukseni kirjahyllyni mielenkiintoisesta löydöstä, Morsiamen kirjasta ? Siinä anonyymit kaksi rouvaa antavat neuvoja tuleville sota-ajan morsmaikuille varsin perinteiseen tapaan. Kannattaa lukea linkin analyysini teoksesta, mutta lyhyesti ja ytimekkäästi summaten sisältö koostuu naisen tehtävästä synnyttää lapsia ja palvella aviomiestään. Tasa-arvoa kannattavan nykynaisen on haasteellista lukea teos ilman sisäistä uhmaa, mutta todellinen jymy-yllätys on, että toiseksi kirjoittajaksi paljastui naimaton ja lapseton nainen, joka kannatti vakaasti naisten urakehitystä! Alli Wiherheimo (1895-1978). Kuva Wikipediasta.  Morsiamen kirjan toinen kirjoittaja on nimittäin Alli Wiherheimo , Kotilieden perustaja ja päätoimittaja yli neljänkymmenen vuoden ajalta (1922-1963). Luin hiljattain saamastani Kotiliesi-näytenumerosta Allista kertovan laajan artikkelin , josta minua pitkään kiehtonut Morsiamen kirja -mysteeri selvisi täysin sattumalta!  Työssään äärettömän vaatima...

... vaikka epäonnistujien maailma on usein kiinnostavampi. Tällainen lause piirtyi mieleeni ja kuului lopulta lannistuneina sanoina keskustellessamme mieheni kanssa epätasaisesti jaetuista onnen palikoista. Tuurista, jolla ei ole välttämättä mitään tekemistä lahjakkuuden kanssa. Silti lahjakkaatkin tarvitsevat onnenkantamoisen ennemmin tai myöhemmin. Liityttyäni Instagramiin ja alettuani ensimmäisen kerran katsoa oikein kunnolla mitä ihmiset siellä julkaisevat, yllätyin, miten kovatasoista tekstiä kaiken kuvakaaoksen ja "tiktok-pelleilyn" keskeltä löytyy. "Heippahei ja ihanaa viikonloppua" on yleinen julkaisun sisältö, mutta kyllä Instasta löytyy paljon pureksittavaakin, jopa täysin julkaisukelpoista purukumia. Ja miksei löytyisi? Vaikkei minulla ole asiasta vielä juurikaan omakohtaista kokemusta, uskon, että kustannustoimittajat heittävät ö-mappiin todella lahjakkaiden kirjoittajien tyylinäytteitä. Sellaisia, jotka joku toinen lukija julkaisisi aivan ehdotto...

Ainokaisena vapaapäivänä en taida kyetä muuhun ulosantiin kuin kesän 2020 Google-hakusanojen jakoon! Top-10 eniten haetut hakusanat, joilla blogiini on päädytty, koostuvat - kuten aina - kriikunalikööristä , metsänpeitosta, nokkospestosta  ja tarot-korteista . Nyt mukana on kuitenkin kiinteän vahvasti lähiseutumatkailu. Mikkolanmäen bunkkerit ja Luolalanjärvi keräävät koko ajan lisää kiinnostuneita kävijöitä, ja se näkyy myös blogini vierailijasivulla.  Tämä iltainen zen-kuvaushetki on peräisin Aurajoen Halistenkosken pöpeliköstä.  Täysin uutena top-10 hakuna paistattelee oman taiteen hinnoittelu , josta minulla ei ole edelleenkään mitään käsitystä. Sain kyllä eilen ostotarjouksen eräästä töissä väkertämästäni ala-astetasoisesta työstä, mutta veikkaan tarjouksen kummunneen  säälistä.  Toinen yllätys kesän hakuseurannassa on, että tällä kertaa kukaan ei ole hakenut mitään Tinderiin liittyvää rouvashenkilön blogista!  Mutta mennäänpä itse a...

Ihmisellä on ollut kautta historian tarve keksiä fyysikan lakeja kumoavia välineitä, jotka liikkuvat itsestään tai vievät meidät  taivaalle, avaruuteen tai menneisyyteen. Tehdastyön ikiliikkujat, lentokoneet ja kuuraketit ovat jo tuttua kauraa, mutta aikakonetta kukaan ei ole pystynyt keksimään. Tämä "aikakone" on belfastilaisen pakohuoneen nettisivulta. Kiinnostaisi  kokeilla , jos joskus voisi vielä matkustaa!  Aikakone kutkuttaa meitä edelleen. Teoriassa sen keksimisen pitäisi olla jo mahdollista, mikäli tätä Tekniikan Maailman  artikkelia  on uskominen. Google-haulla "aikakone" saamme kuitenkin lähinnä osumia 1990-luvun suomalaiseen menestysyhtyeeseen. Esiintymisasuja nykynäkökulmasta katsellessa voi kieltämättä tuntea astuneensa jonkinlaiseen aikakoneeseen, vaikka onhan ysäri tälläkin hetkellä muotia. Kuva: Wikipedia Mihin aikaan matkustaisit, jos saisit valita? Tällainen kysymys on esitetty minulle lukuisia kertoja ja sitä toki tul...