Esmeraldan eetos

Kun elämässä on liikaa kuormaa, sen huomaa myös siitä, ettei ehdi, jaksa tai pysty kirjoittamaan. Vaikka se saattaisi keventää lastia harhaluulon verran.  Sanonta Murphyn laista osuu valitettavan hyvin kohdalle, samoin kuin se totuus, että ongelmilla on tapana kasautua. Jos jokin asia voi mennä pieleen, se menee pieleen. Onnellisia ovat onnellisten tähtien alla syntyneet.  Samaan aikaan toki tapahtuu hyviäkin asioita, jotka vain tuntuvat äärimmäisen laimeilta vastoinkäymisiä vasten. Siksipä luettelenkin asiat, jotka ovat tuoneet lohtua. Ehkä niistä joku toinenkin jotain saa.  1) Lämmin sauna ja suihku 2) Lämmin sossuttu sauna ja suihku 3) Kodissani on vessanpytty (toistaiseksi) 4) Pakkaslukemat ovat lauhtuneet, vähäisempi lämmitys riittää 5) Näen enää vain painajaisia katastrofista, vaikka elänkin keskellä sitä 6) Jaksoin tehdä ensimmäisen kerran ruokaa koko tammikuussa 7) Teen sitä kohta toisen kerran vuosikerran 1961 Kenwoodilla, johon voi näemmä luoda rakkaussuhteen 8)...

Olen käsittelyt blogissani jonkin verran, ehkä enemmänkin, yhteiskunnassa vallitsevaa eriarvoisuutta. Olen kiinnittänyt huomiota aiheeseen lapsuudesta lähtien ja lukenut myös paljon luokkaeroihin liittyvää kirjallisuutta. Sellaista vain ei ennen 2000-lukua kovin paljon ollut.  Marraskuussa sain vihdoin luetuksi ikuisuuden lukulistalla olleen Luokkaretkellä hyvinvointiyhteiskunnassa (Kirjapaja 2007). Sen sisällössä ei ole mitään muuta vanhentunutta kuin KappAhl ja muutamat muut liikkeet, jotka eivät enää palvele keskuudessamme. Kirjassa tuodaan hyvin esille, millaista on eläminen rivien väleissä Suomessa, jossa luokkaa ei näkyvästi alleviivata. Se tekee kiistatta vallitsevan luokkajaon olemassaolon hyväksymisestä vielä vaikeampaa. Kuulut johonkin, joka vaikuttaa kaikessa mitä teet ja miten sinuun suhtaudutaan, mutta aiheesta ei puhuta.  Asuntovaunu: toisille osoitus hyvinvoivaan keskiluokkaan noususta, toisille alaluokkaisen junttiuden symboli? Ennen kun nyt. Luokkajaosta on t...

Listasin taannoin ärsyttäviä sanoja kännykkään, kun runosuoni oli tukossa. En tiedä miksi moinen ranteensahaus, mutta tajusin, tämä aihepiiri  resonoi . Kyllähän näitä on joskus medioidenkin sivuilla ruodittu. En muista, mikä olisi ollut ärsyttävin sana lukijoiden mielestä, mutta kerropa sinä omasi. Listaan alle omia esimerkkejä: Voikkari Hamppari Limppari Limukka Masuasukki Toisinkoinen  (toinen teos esikoisen jälkeen)  Naposteltava Voimahali Jaksuhali / jaxuhali Fasilitointi Sparraaminen Osallistaminen Best "Se on ihan fine" Paituli Maadoittaa  (kun tarkoitetaan itsensä rentouttamista) Voimaantua Tahtotila Ottaa koppi ja niin edelleen... Kuten huomaatte, monen sanan ärsyttävyys liittyy nykyajassa toistuvasti toistona toistettavaan ärsyttävään ilmiöön. Sana itse ei välttämättä olisi muuten ärsyttävä. Tässä kirjoituksessa keskitynkin joulukuun kunniaksi kahteen hyvin ajankohtaiseen sanaan. Pop up  ja Lux Revin pop up -hiukseni päästäni, si...

Viime aikoina olen nuuskinut yhtä sun toista lukaalia, betonikolmiota ja talo-opusta, käynyt myös Naantalin museon asumisnäyttelyssä sekä tuttuun tapaan kolunnut lähiökukkuloita pieteetillä. Mistä moinen innostus?  Jyrkkälä, taitaa parhaillaan olla ehdolla Pohjoismaiden parhaaksi lähiöksi. Mennään tähän kohta! Noh, mitään uutta tässä ambitiossa ei ole, harrastinhan jo kersana asuntojen pohjapiirustusten taiteilua ruutupaperille ja suunnittelin oman palatsini. Minusta asuminen oli todella kiinnostavaa, sehän sisältää koko pienen ihmisen elämän. Tajusin kuitenkin nopeasti, ettei minusta tulisi arkkitehtiä tai raksa-ammattilaista vaan asumistutkija . Valtuutin aivan itse itselleni tämän tittelin juuri sekunti sitten! Sitä kuitenkin teen, tutkin kuinka ihmiset asuvat. Siinä on sekä visuaalinen että stalkkeriaaninen ulottuvuus, heh. Pikemminkin minua kiinnostaa asumisen yhteiskunnalliset ja sosiaaliset ulottuvuudet. Tämä on myös jonkinlaista taustatyötä - näin oikeutan itselleni harras...

Noloa myöntää, en ole vieläkään lukenut Virginia Woolfin klassikkoteosta A Room of One's Own (Oma huone) vuodelta 1929. Silti ymmärrän, tänä vuonna paremmin kuin koskaan, millaisia tuntemuksia ja ajatuksia tuo kirja luultavasti pitää sisällään. Jokainen kirjailija, tutkija, kirjoittaja, taiteilija, tarvitsee kyvyn keskittyä luomistyöhönsä, jotta hommasta tulee yhtään mitään. Toisille tämä taito on siunattu keskellä huutavaa lapsikatrasta, romahtavaa tiskivuorta ja sirkkelöivää naapuria. Todennäköisemmin tilanteessa tarvitaan kuitenkin korvatulppien sijaan oma huone. Tällaisen kirjoitushuoneen haluaisin, voisin valita sisä- tai ulkopuolen tilanteen ja sään mukaan. Huoneessa olisi riittävästi inspiroivaa sielukkuutta, mutta mikään vaatimus se ei olisi. Kunhan siellä ei olisi mitään velvoittavaa.  Saahan oman huoneen nykyään jo lapsikin, vaikkei tämä edes tunnistaisi yksityisyyden ja rauhan tarvetta. Oma huone on nykyajan standardi, aikuisten kohdalla saatetaan puhua harrastehuonee...

*Yhteistyössä  Sortterin  kanssa* Olemme varmasti kaikki lukeneet alkuotsikon toteamuksen jo Aku Ankan puhekuplasta. Mitä vanhemmaksi elämme, sen todennäköisemmin huomaamme asian paikkansapitävyyden. Raha maailmaa pyörittää, sillä aikaa kun itse yrität jotenkin sinnitellä jommankumman perässä. Maailman syleilijätkin tarvitsevat jossain kohtaa rahaa, yleensä juuri silloin kun sitä ei ole tai sijoitukset ovat miinuksella. Kröhöm. Vuonna 2022 olemme joutuneet miettimään paljon ikävämpiä asioita kuin raha. Silti lopputulemana Ukrainan sodalla on merkittävä vaikutus myös jokaisen kansalaisen kukkaroon. Ruoka ja energia ovat kallistuneet, korot ja inflaatioriski olivat puolestaan nousussa jo ennen sodan syttymistä. Maailmanlopun tunnelmissa parhaissa asemissa ovat he, joilla on riittävä fyysinen ja henkinen turva sekä pesämuna pankkitilillä.  Kirjoitan tilillä, sillä osakkeisiin ja rahastoihin sijoitettuna tuo summa saattaa olla monilla tällä hetkellä miinuksella, ellei ole alo...

Vihdoin saan kirjoitettua Meri Valkaman kehutusta esikoisteoksesta Sinun, Margot (WSOY 2021)! Ostin kirjan alkuvuonna heräteostoksena Prismasta, sopi hyvin kärryyn perunoiden joukkoon. Ostopaikkaa selittää myös joululahjaksi saamani S-ryhmän lahjakortti, muutenhan suosin pieniä kirjakauppoja. Turussa erityisesti Hämeenkadun Kansallista , sillä pelkään aina, koska "sivukonttori" mahdollisesti lopetetaan kuten monet muinaisen huippukauppakadun myymälöistä. Toivottavasti loppuunmyynti-lappua ei teipata oveen koskaan.  Mutta asiaan. Aloin lukea Sinun, Margotia heti samana iltana, kun pääsin ryytyneenä viikon ruokien kera kotiin. Sitä ennen kuvasin kirjan miltei lempinukkeni  Gorbin kanssa, mutta näemmä olen taas liian laiska etsiäkseni kuvaa nyt tähän blogiin. Myönnän, että itse olen juuri sortunut vienoon DDR-ja neuvostoromantiikkaan, yrittämättä juuri tajuta, mitä ihan oikeasti ihmiset ovat siinä ajassa tunteneet. Olen ollut 1980-luvulla lapsi, jolle Nukkumatti ja Myyrä ...

Aikomukseni on ollut kirjoittaa jo pidemmän aikaa jotain ylevää ruuanlaitosta. Mietinhän ruokaa jatkuvasti. Mietin sitä ensimmäisenä, kun herään ja viimeisenä, kun suljen silmät. Mietin yöllä seuraavan päivän tai viikon syömisiä. Voinen siis sanoa eläväni todeksi sisilialaista sananlaskua: en syö elääkseni, elän syödäkseni.  Viime aikojen kokkailut on hämmennetty vähintään puolilta osin puuhellalla. Kuvassa viimeinen borssi Georgiasta tuoduin maustein tehtynä. Se oli taivasmatka, paras versio kahden vuoden kaikista. Ja nyt mausteet ovat loppuneet, näin oli tarkoitus.  En ole jakanut reseptejä blogissa nimeksikään, sillä yleensä en kirjoita sellaisia enkä myöskään kokkaa useimmiten resepteistä. Minun pitäisi siis muuttaa jotain olennaista tyylissäni, jos alkaisin kirjoittaa reseptejä blogiin. Näin olen kuitenkin toisinaan tehnyt ja luonnosten perusteella aikomukseni on ilmeisesti ollut suuri, sen verran monia ruokajuttujen tynkiä arkistoista löytyy. Minun piti julkaista jälleen...