Esmeraldan eetos

Olen pohtinut viime aikoina yksityisyyden hintaa. Vaiko hinnattomuutta - halu säilyttää oma yksityisyytensä voi tarkoittaa nykymaailmassa sitä, että mahdollisuus suurempiin tuloihin heikkenee. Samaan aikaan yksityisyys on korvaamaton. Kun sen kerran menettää, sitä ei saa enää takaisin.  Sen varmasti tuntee nahoissaan salanimellä kirjoittava  Elena Ferrante , jonka kirjat ovat myyneet valtavia määriä eri puolilla maailmaa - riippumatta siitä, että emme tiedä Ferrantesta juuri mitään. Salanimi toimii varmasti tässä kohtaa myyntitilastoja myös julkisuuskikkana, vaikka sen käyttö perustuukin haluun varjella yksityisyyttä. Kirjojen menestyksen myötä entistä useampi palaa halusta tietää, kuka tuo napolilainen kirjailija oikeasti on. Samaan aikaan toimittaja Claudio Gatti , joka väitti Ferranten olevan kääntäjä Anita Raja (ei suomalainen, vaikka siltä kuulostaakin!), sai lokaa niskaansa rumasta paljastustempustaan. Sympatiat olivat Elena Ferranten puolella, kuka hän sitten ikin...

Huh hellettä! Juhannussää jää aina tavalla tai toisella mieleen, mutta tämänvuotinen tyhjentää tehokkaasti pään. Ehkä myös taakse jääneellä työviikolla on hieman tekemistä asian kanssa. Silti päässäni pyörii kärpäsen lisäksi kirjoittaminen. Kävi kuten povasin: inspiraatio iskee juuri silloin kun ei ole yhtään aikaa omalle ajattelulle. Onneksi tänään on! Haaveilen monen muun projektin jatkamisen lisäksi kirjan tekemisestä kaikista niistä ihmiskohtaamisista ja -kohtauksista, joita viimeiset viikot, kuukaudet ja oikeastaan lukuisat vuodet ovat pitäneet sisällään. Aineistoa olisi tarjolla jopa kirjasarjaan, mutta eettiset kysymykset painavat vaakakupissani enemmän kuin mahdoton aikataulu luovuudelle. Minulla on yhä lukematta Antto Terraksen paljastuskirja Stockmann Yard , jossa Terras käy läpi tavaratalon värikästä elämää myymäläetsivän näkökulmasta. Mietin aina, miten yksityiskohtaisesti tapauksista voi kirjoittaa ilman, että joku tunnistaa niistä itsensä. Esimerkiksi toisen luk...

Aurinkoisena sunnuntaiaamuna en jaksaisi kirjoittaa koronasta, vaikka se hallitsee tavalla tai toisella päivittäistä elämää. Silti on pakko hieman avautua. Kotona yritämme olla ruotimatta näitä asioita liikaa. Olemme vähentäneet uutisten seuraamista huomattuamme, miten merkittävästi yksi kymmenminuuttinen voi latistaa loppuillan tunnelman ja viedä ajatukset positiivisista negatiivisiin. Parasta onkin, jos voi olla koko viikonlopun kotona siten, että kaappi on täynnä ruokaa ja naapurit ovat mökeillään tai koko päivän kestävillä shoppailukierroksillaan. Tuntuu, että korona vaikuttaa hyvin eri tavoin ihmisten elämään. Toiset jatkavat lähes kuten ennenkin. Tunnustan olevani itse enemmän  kyttääjä kuin slarvi . Ehkä meilläkin olisi erilaista, jollei mieheni kuuluisi riskiryhmään. Ehkä emme olisi niin tarkkoja esimerkiksi siinä, että äitini jättää tuomisensa oven taakse sen sijaan, että avaisimme oven ja juttelisimme puoli tuntia reilun metrin päässä toisistamme. Ehkä tilaisimme...

Isoveli valvoo -teema on jostain syystä kiehtonut minua aina. Ehkä tämäkin juontaa juurensa klassisesti vanhaan Aku Ankkaan, jossa propellikamerat seurasivat ankkalinnalaisten elämää. En muista enää, oliko kyseessä Carl Barksin piirretty 1950-luvulta, mutta isoveljen valvonta on ollut ajankohtainen aihe koko teollisen aikakauden. Oikeastaan jo esiteollisen, sillä tuolloin valvontaa suorittivat kruunu ja kirkko. Niin kauan, kun asumme yhteisöissä, joissa riippuvuussuhteet pitävät meidät hengissä, joku valvoo meitä ja seuraa toimintaamme. Sanomattakin on selvää, että nykyajan suurin valvoja on sosiaalinen media sekä hakukoneet. Google varmasti suurimpana maailmanomistajana Facebook in lisäksi. Vaikka olen laittanut puhelimesta ja tietokoneelta kaiken mahdollisen stalkkausasetuksen pois päältä, minkä neuroottinen kansalainen suinkin voi, olen yllättynyt Googlen minua koskevasta tietomäärästä. Alla on kuvakaappauksia, jotka kertovat pelottavan totuudenmukaisesti siitä, kuka olen ja...