Esmeraldan eetos

Olen tehnyt ennätyksen kirjoissa, jotka olen lukenut puoleenväliin. Sen yli olen jatkanut kirjaa, joka vetää tällä hetkellä eniten. Yllättäen minulla on ollut kesäkuu täynnä töitä, enkä ole jaksanut lukea kuin hetken iltaisin ennen nukkumaanmenoa. Jos silloinkaan. Silti, yhä luen enemmän kuin moneen vuoteen aiemmin. Toivon, että tämä tahti säilyy. Jossain välissä pitäisi silti pystyä keskittymään romaanikäsikirjoitukseen. Silloin lukeminen jää automaattisesti vähemmälle. Jälleen yritän lähettää parhaillaan 426-sivuisen viritelmän kesän lopulla turmion tielle. Sitä odotellessa, esitetäänpä nyt parit miltei luetut kirjat. Jospa joku näistä innostuisi myös, ehkä on jo innostunut.  Valitsin Olli Jalosen Stalker-vuodet kirjaston uutuustornista lukuun kiinnostuksesta aihepiiriin ja ajankuvaan. En ole pettynyt. Ihmisten ja työnantajien stalkkeriointi ja raportointi salaiselle toimeksiantajalle käsittelee vielä 1970-luvulla vallinneita suhteita Neuvostoliiton kanssa. Keitä kohtaan piti o...

Nyt täytyy käyttää tätä blogialustaa Otavan lukupäiväkirjana. Sellaisen otin omakseni edellisvuonna kirjamessuilla, enkä muistanut käyttää. En siis kirjaa ylös lukemiani mihinkään, ellen sitten kirjoita niistä jotain tänne tai Instagramiin. En jaksaisi kirjoittaa kaikesta lukemastani jotain. Mielestäni on oltava tila myös sille, että tuntemukset ovat vain oman itsen ja kirjan välisiä. Siihen tuo armoitettu lukupäiväkirja olisi ollut varsin hyvä kapistus. Nyt olisi korkea aika löytää se.  Vihje kahden parhaan kirjan sisällöstä. Kuka arvaa mitkä ja miten ne liittyvät tähän kuvaan? (Kerron lopussa.)  Ensimmäinen tänä vuonna lukemani kirja on Esa Pesosen runoteos Tänä yönä olen yksin (omakustanne, 2022). Suosittelen sitä jokaiselle, joka kaipaa ajatuksia eriarvoisuudesta, köyhyydestä, rakkaudesta, yksinäisyydestä Helsingissä tai missä hyvänsä. Ajattomanakin teos on aikansa kuva, viimeistelemättömänä hiomaton timantti. Pidän useammin sellaisista (joilla on vahva sanoma) liian teko...

Blogissa on nyt kesätauko. Ainakin se on kestänyt tähänastisen kesäkuun verran. Olisi kirjoitusaiheita huru mycket, muun muassa Lappi ja Koillismaa noin niin kuin retkeilyn, kivi- ja kalliobongauksen kannalta. Sekä kirppispläjäys, kirjapläjäys (juu, olen ihme kyllä lukenut enemmän ja useammin kuin aikoihin, myös ääniformaatissa). Mutta tieto siitä, että luova aika on rajallinen, pakottaa minut vihdoin hommiin.  Aloitin nurmikonleikkuulla (käsipeli), jotta saan terveen kirjoitushien pintaan. En tiedä mitään kamalampaa kuin istumakooma, kadonneet pakaralihakset ja tunnoton hiirikäsi. No, helpostikin tiedän kamalampia asioita, luinhan juuri Rauno Lahtisen Murhia- ja hirmutekoja Turussa -kirjan. Kovin kaukana omasta lukaalista ei ole veritekoja ollut tapahtumatta. Tapahtuuhan niitä kaikkialla, joka ajassa. Emme vain onnekkaasti tai uhrien kannalta onnettomasti enää muista niitä tai tiedä niistä vuosikymmeniä myöhemmin.  Kuva on otettu syksyllä 2021, jolloin ostin tämän kirjan T...