Esmeraldan eetos

Minun pitäisi jo mennä nukkumaan, eikä varsinkaan kännykällä näpyttää turhaa dadaa. Haluan vain jakaa teidän kanssanne ei lainkaan turhan huolen verenpaineesta. Se on koholla. Ulkoilu on parasta lääkettä verenpaineen ja yleisen ketutuksen sekä murhetason laskuun.  Minulla, jolla on aina ollut alhainen verenpaine suvunkin siunauksena, on nyt pitkäkestoisen stressin, unettomuuden ja varmasti ruokavalionkin takia kohonnut riski tautien eldoradoon. Päässä humisee salamilla täytetty croissant, jonka imuroin muistellessani Pariisia. Miksi kielto vain lisää elämänjanoa? Valitettavasti minulle elämä on yhtä kuin salami, lehmän kuolema. Vai possun, kuitenkin. Suonissa kohisee. Ennen tässä oli patoamaton Halistenkoski.  Syytän kaikesta vegaanihaastetta, joka oli tuomittu epäonnistumaan. Vaikka vähensin reilusti lihaa, hamusin vain lisää. Haaveilin rasvaisesta burgerista Mouton Rotschild huulillain. Sen sijaan minulla oli kumimainen vuusto tai jokin muu epämääräinen ainesosa tuottamassa ...

Joskus viime vuonna tein harvinaisen päätöksen. Lähdin kameran kanssa ulos kävelemään. Yleensä juoksen tätä reittiä, ja saatan kännykällä kuvata jonkin muka ainutlaatuisen auringonlaskun Kuuvuorelta, jotka eivät mitenkään eroa toisistaan. Nyt huomaan järkkärin säätöjen olleen aivan pielessä, mutta minua masentavat elämässä suuremmat asiat.  Mietin heitä, jotka astelevat sillalla synkemmissä vesissä.  Maailma on heidän, jotka ajavat katkoviivaa pitkin.  Rakastan liikenteen kuvaamista. En tiedä, mikä siinä on. Verenperintökö? Olen niin kaukana autoihmisestä kuin voi ja olla. Auto on minulle väline, jolla matkustetaan paikasta A paikkaan B - jos on aivan pakko. Yleensä käytän bussia, pyörää tai apostolinkyytiä.  Parempi silta kuvata on Turun rautaesirippu, joka siintää tuolla Tyksin T-sairaalan takana. Ennen sen ympärillä oli Kupittaan Saven tehdas Kallenkuljun hiekkakuopat. Nyt vain hälinää, pahoinvoivia ihmisiä ja liikennettä. Eivätpä tehtaan olot kyllä Kupittaan Save...

Listasin taannoin ärsyttäviä sanoja kännykkään, kun runosuoni oli tukossa. En tiedä miksi moinen ranteensahaus, mutta tajusin, tämä aihepiiri  resonoi . Kyllähän näitä on joskus medioidenkin sivuilla ruodittu. En muista, mikä olisi ollut ärsyttävin sana lukijoiden mielestä, mutta kerropa sinä omasi. Listaan alle omia esimerkkejä: Voikkari Hamppari Limppari Limukka Masuasukki Toisinkoinen  (toinen teos esikoisen jälkeen)  Naposteltava Voimahali Jaksuhali / jaxuhali Fasilitointi Sparraaminen Osallistaminen Best "Se on ihan fine" Paituli Maadoittaa  (kun tarkoitetaan itsensä rentouttamista) Voimaantua Tahtotila Ottaa koppi ja niin edelleen... Kuten huomaatte, monen sanan ärsyttävyys liittyy nykyajassa toistuvasti toistona toistettavaan ärsyttävään ilmiöön. Sana itse ei välttämättä olisi muuten ärsyttävä. Tässä kirjoituksessa keskitynkin joulukuun kunniaksi kahteen hyvin ajankohtaiseen sanaan. Pop up  ja Lux Revin pop up -hiukseni päästäni, si...

Viime aikoina olen miettinyt kovasti vaikuttavimpia kokemiani asioita. Olen tehnyt lenkeillä päänsisäistä listaa kirjoista,  elokuvista , musiikista, dokumenteista. En tiedä miksi moinen listausmania. Mihin oikein varaudun? Miksi haluamme listata kokemuksiamme, juuri kun toitotin kovaan ääneen, että minä en harrasta listoja. En ainakaan to do -sellaisia.  Ehkä vain koen nyt jonkinlaista kulminaatiopisteen aiheuttamaa pateettisuutta, jonkinlaista tarvetta alleviivata aiempien kokemusten merkityksellisyyttä. No, tarvinneeko tätä miettiä. Ehkä vain listaan ne top kympit, joita olen ajatellut. Vailla paremmuusjärjestystä.  Mitkä ovat eniten minuun vaikuttaneet kirjat? Minusta ratkaisevinta lukukokemuksessa on aina tunne. Joko sitä on tai ei ole. Ja jollei ole, kirja jää kesken. Kun taas ne eniten sykähdyttävät jäävät leijumaan mieleen jopa vuosikausiksi. Hyvä kirja jää jopa perustavalla tasolla vaikuttamaan, muuttaen ehkä jotain omassa sisimmässä ja sitä kautta elämänkulussa,...

Hauskaa tai vähintäänkin hyvää ja rentouttavaa vappua kaikille! En ole varmasti ainoa, joka pohtii vuoden 2020 vapun poikkeuksellisuutta seuraten kuohuviinikuplien pirskahtelevaa elämää yksinäisessä lasissa. Vaikka tuo lasi on ammattilaissarjaan kuuluva, olisin ehkä valinnut silti mieluummin muovisen version, jonka pidike putoaa maahan kesken railakkaan lakituksen. Tänä vuonna olisin kerrankin päässyt töistä siten, että olisin ensinnäkin ehtinyt lakitukseen - joko suomen- tai ruotsinkieliseen. Nyt katsoimme vanhoja ruotsinkielisiä tv-ohjelmasta, jota sentään piristi idolimme Mike Monroe huuliharppubluesillaan. Lisäksi meillä olisi kerrankin ollut ylevä ohjelma vappupäivälle hienossa miljöössä. Mikä olisi ollut parempi tapa juhlistaa myös loman alkua? Tämä asia tekeekin minulle tästä vapusta lopulta poikkeuksellisimman: en ole ennen aloittanut kesälomaa heti, kun se on mahdollista! Hollannin tulppaanit ja vohvelit vaihtuvat nyt verantahilseeseen (kyllä, verantaprojekti on yhä kesken......

Turun Itäharjulla sijaitsee mielenkiintoinen kalliokäppäilykohde, jota kutsun omalla kansankielelläni Prisman puolustuspömpelikallioksi. Oikeammin kyse on Mikkolanmäen ilmatorjuntapatteristosta, joka rakennetiin kaupungin puolustukseksi toisen maailmansodan aikana. Näitä vastaavanlaisia "puolustuskallioita" oli Turussa enemmänkin, mutta kiinteitä rakennettiin kolme. Itäharjulle, Uittamolle ja Ruohonpäähän nopeasti rakennetut tykkiasemat ovat yhä tänään raunioiltaan olemassa - perustuksiin ei ole edes ajan hammas purrut. Näiltä korkeilta kallioilta löytyy edelleen tykkien alustabetonit ja bunkkerit ja ilmeisesti jopa kallionsisäisiä tiloja. Ainakin Mikkolanmäen kallion juurelta löytyy kaksi mystistä ovea, joissa on metalliset peiteloosit ja ovisilmät. Näistä minulla ei ole kuvia, sillä tavarapaljouden määrästä päättelin jonkun saattavan majailla "loosissa". Kerran säikähdin myös metsässä riippumatossa nukkuvan miehen hiljaista olemassaoloa. "Jos ...