Esmeraldan eetos

Tervetuloa avaamaan joulukalenterini ensimmäinen luukku, tervetuloa joulukuu! En vielä tiedä itsekään, mitä kaikkea joulukalenterini tulee sisältämään, joten luukujen täyte on minullekin kutkuttava yllätys. Sehän on joulukalenterin idea! Tämän kalenterin teema on kuitenkin jossain määrin, sangen yllättävästi  joulun odotus . Olen lumipesunkestävä joulu- ja talvi-ihminen muiden vuodenaikojen fanittamisen lisäksi. Vaikka monet jouluun liittyvät asiat ja herkut toistuvat aivan samanlaisina vuodesta toiseen, astun  joulun ihmemaahan aina yhtä innoissani. Koska pidän pureutumisesta asioiden ytimeen ja muinaisilla filosofian tunneillakin pohdimme, miksi haarukka on haarukka, on tässä ensimmäisen luukun postauksessa mielestäni aiheellista pohtia luukun syvintä olemusta . Olen erittäin ilahtunut, että juuri sinä jatkat lukemista vielä tässä kohtaa! Luukkuparatiisi Turun Tuomiokirkko Suomen Turussa, Suomen joulukaupungissa.  Luukkujen, ovien ja salpojen taakse on kä...

Netti on pullollaan erilaisia perinnekorjaus- ja remontointiblogeja, mutta yhdestäkään en ole löytänyt selvää vastausta kysymykseen: mistä voin olla varma, että kulloinkin vuorossa oleva suositeltava maali X on hengittävä, kestävä ja oikea juuri meidän talon pinnoille? On meinaan viheliäistä hommaa rapsutella ja putsata jopa kahdeksaa maalikerrosta ruutuikkunoista vajaan sadan vuoden ajalta, vaikken kovin helposti harrastakaan valittamista. En kuitenkaan halua ryhtyä tähän enää lähiaikoina uudelleen, sillä teen-itse-koska-varmasti-osaan-ja-nautin-siitä-kera-viinin-gloria haihtui jo ensimmäisten lomapäivien aikana. Sentään touhuamista rakastava naapuri kuikuili uteliaana roskapussin heittomatkalla, että mitäs, tehdäänkö tuolla tosiaan käytännön töitä!? Maalinpoistoasunani toimi kylläkin bikinit, mutten jaksa uskoa, että hyllyvä valkoinen ja hikinen pullataikina oli syynä poikkeukselliseen huomioon pensasaidan toiselta puolen. Pohjatyöt on nyt tehtävä kunnolla, sillä mikään ihme...

Lähellä kotiamme sijaitsee pieni, aivan ihastuttava metsä. Se on kuin sadusta puineen, puroineen ja kasvustoineen. Ihmettelen joka kerta polulla tallustaessani, miten näin lähellä teitä ja asutusta voi olla tällainen rauhan tyyssija, jossa voi jopa kohdata peuran iltapalalla. Olin juoksulenkilläni vain muutaman metrin päässä peurasta, joka mussutti ahnaasti keskikesän fine dinea iltaruskossa. En yleensä pidä puhelinta mukana lenkillä (vaikka varmasti pitäisi ihan turvallisuussyistä), mutta se ei silläkään kerralla harmittanut. Oli vain ihanaa tarkkailla peuraa lähietäisyydeltä ilman jaappanilaista Nikon-ilmiötä. Lopulta, vetäytyessäni pois bongauspaikaltani, peura huomasi minut. Se katsoi minua hetken suoraan silmiin, kunnes jatkoi murkinointia kaikessa rauhassa. En siis ollut vihollinen! Tästä kokemus sai jaetun ykkössijan taannoisen mäyrän kohtaamisen kanssa. Silloin juoksin saaristossa lähellä kaislikkoa, samanlaisessa iltaruskossa kuin satumetsässä. Mäyrä lienee harvinaisin ...