Esmeraldan eetos

Vuosi lähenee loppuaan. Jostain syystä ihmiskunta tahtoo aina tehdä tiliä menneen (vuoden) kanssa, oppimatta siitä välttämättä mitään. Ihminen, joka lukee, oppii todennäköisesti enemmän. Ainakin pohtii ja prosessoi projisoimisen sijaan. Jollei joku tiedä mitä tuo psykologien lempisana tarkoittaa, se on vaikkapa pahan olon potkimista teräskärkisillä maihareilla valittuun kohteeseen. Tänä vuonna on tullut hakattua päätä seinään. Läpikin olen ajanut, useammin vain ohittanut harmaan kiven. Se on kaikkein kannattavinta. Kunpa katujengien toivot ymmärtäisivät, että lukeminen on paras ase myös siihen kuuluisaan vee itutukseen, josta on nyt tehty tieteellinen tutkimus.  Tähän liittyy yksi tuoreimmista lukukokemuksistani, jonka valitsen Q4-lukutuloskauden parhaimmistoon Tommi Liimatan Rautanaulan (2013) lisäksi. Arttu Tuomisen Vapahtaja (2023) kannattaa etenkin tässä ajassa lukea. Vaikket lukisi dekkareita, lue tämä jo kodittomuuden kuvauksen takia. Teoksen teemat ovat vaivanneet myös min...

Kirjoitin tuoreeltaan arvion Noora Vallinkosken  Koneen pelosta vihkoon, jota en ole löytänyt moneen päivään. Voidaan siis todeta, ettei kynä ja paperikaan ole pettämätön yhdistelmä, jos muisti tekee tepposet. Nyt kuitenkin unettomana haahuillessa löysin muistiinpanot, joten pääsen kirjoittamaan blogiin tästä vaikuttavasta teoksesta.  Aiotun kuvankin sain otettua kirjalenkillä.  Se mitä Perno Mega City antoi ansiokkaana lähiökuvauksena odottaa, lunastetaan Koneen pelossa. Oikeastaan tuntuu, että Koneen pelko on kuin jatkumoa Pernolle, kenties kolmaskin osa on vielä tulossa.  .  Taustalla Kupittaan teknologiapuisto. Itsemurhat on estetetty betonitasolla heti kaiteen jälkeen.  Tämän kirjan "väestöaines" löytyy myös teoksesta Kahdeksan kuplan Suomi.  Jos Perno oli hyvä kuvaus lähiöluokasta, Koneen pelko on loistava analyysi luokkayhteiskunnasta orastavassa digitalisaation puristuksessa, muutoksessa.  Eletään ehkä millenniumin hikistä kainaloa, sitä...

Nyt täytyy käyttää tätä blogialustaa Otavan lukupäiväkirjana. Sellaisen otin omakseni edellisvuonna kirjamessuilla, enkä muistanut käyttää. En siis kirjaa ylös lukemiani mihinkään, ellen sitten kirjoita niistä jotain tänne tai Instagramiin. En jaksaisi kirjoittaa kaikesta lukemastani jotain. Mielestäni on oltava tila myös sille, että tuntemukset ovat vain oman itsen ja kirjan välisiä. Siihen tuo armoitettu lukupäiväkirja olisi ollut varsin hyvä kapistus. Nyt olisi korkea aika löytää se.  Vihje kahden parhaan kirjan sisällöstä. Kuka arvaa mitkä ja miten ne liittyvät tähän kuvaan? (Kerron lopussa.)  Ensimmäinen tänä vuonna lukemani kirja on Esa Pesosen runoteos Tänä yönä olen yksin (omakustanne, 2022). Suosittelen sitä jokaiselle, joka kaipaa ajatuksia eriarvoisuudesta, köyhyydestä, rakkaudesta, yksinäisyydestä Helsingissä tai missä hyvänsä. Ajattomanakin teos on aikansa kuva, viimeistelemättömänä hiomaton timantti. Pidän useammin sellaisista (joilla on vahva sanoma) liian teko...