Esmeraldan eetos

Joskus päätin kirjoittaa blogijutun tunnissa. Syntyi teksti Suomen tilasta. Muistaisinpa otsikon, niin löytäisin sen suosta. Nyt aion kirjoittaa blogitekstin kännykällä, jossa on 12 prosenttia akkua jäljellä. Sitten kun se hyytyy, ladataan luuri seuraavan kerran halvan sähkön aikaan huomenna, jolloin aion mennä myös saunaan. Kärpäset ovat jo kuolleet, joten ne eivät voi pörrätä ympärilläni. En usko, että habitukseni myöskään erottuu puberteettihiestä, jota olen nuuhkinut pitkin syksyä. Kunhan nyt koronalta välttyisi ainakin ennen joulua. Tuli tuossa kuvattua neljän ruuhkaa. En ole ehkä maininnut aiemmassa ärsyttävät sanat -julkaisussani, että pop upin lisäksi minua ärsyttää myös termi ruuhkavuodet. Ruuhkaahan tämä koko elämä on. Aina joku haluaa jotain ja jollei halua, vaatii. Minä en anna, ellei huvita. Neuvottelen lisäaikaa tai lamaannun muumioksi. Juuri päätin, että karsin loppuvuodesta yhden työn pois, en jaksa. Käytän tuon ajan ja rahanmenetyksen sohvalla lojuiluun normaalilla hin

Tunnen keuhkoissani painon. Olen yskinyt sitkeää limaa sisuksistani jo toistamiseen tänä syksynä, mutta vasta nyt rintaan on pesiytynyt raskas ahdistus. Päätinhän sairausvuoteessa katsoa vihdoin välttelemäni Politiikka-Suomen seitsemännen jakson  Ikuinen lama . Tiesin, että suomalaisen politiikan ja yhteiskunnallisen kehityksen draaman kaarta mustaava jakso painaisi myös mielen matalaksi. En silti osannut odottaa, mitä tekee jo tunnin mittainen dokumentti alkuperäisellä kuva-aineistollaan. Leipäjonot uudelleen silmien edessä, tuntemattomien nuorten hakkaaminen teräskärkisillä maihareilla, vihatun Viinasen joulushoppailun veitsenterävä loppukaneetti, kaikkensa menettäneen perheenisän silhuetti ulosmitatussa kiinteistössä, jonka huoneessa on jäljellä enää toivottomuuden sinetöivä avioerohakemus.  Tämän saman painon rinnassa koin silloin, seuratessani vierestä yhteiskunnan murentumista, jakautumista voittajiin ja häviäjiin. Nyt digitalisaatio jatkaa siitä mihin lama jäi (tätä Noora Vallin