Esmeraldan eetos

Miten olenkaan kaivannut merelle. Vihdoin se toteutui. Teiniangstissa olin haluton matkustamaan veneellä vanhempieni kanssa, pidin ennemmin kotibileet. En tosin tiedä, olisiko matkaseurani tuolloin edes ollut kaivattua. Mutta huomaan kaipaavani paattiamme yhä enemmän nyt, kun sitä ei enää ole.  Matka yhteysaluksella Nauvoon eli Naguun jäi lyhykäiseksi, mutta joskus paremman elämän aikana täytyy siellä myös yöpyä. Seilissä taas ei huvita käydäkään enää kolmatta kertaa nähtyäni, millainen somehitti saaresta on tullut. Olen vieraillut siellä 1990-luvulla ja vielä 2010-luvun alussa, jolloin tuotteistus oli jo päässyt orastavalla tasolla vauhtiin. Joskus taisin hakea sinne myös korkeakouluharjoitteluun tai kesätöihin, mutta kuultuani kirkko-opastuksen sisältävän myös huussintyhjennyksen, päätin valita rahakkaamman kesätyön kaupan kassalla. Oliko tämä elämäni virhe, tuskin. Hienoa ja traagista tietysti on, että vain turismin avulla paikkoja kunnostetaan. Valtakunnallisen tutkimuslaitokse...

- tai pikemminkin päinvastoin: korttia ei ole juuri vingutettu. En ole käynyt museossa kuin kolme kertaa tämän vuoden aikana. Hankin museokortin tammikuussa Ateneumissa , kun huomasin, että sisäänpääsymaksu oli huikeat 17 euroa. Ajattelin olevani niin kultturelli, että 69 euron museokortti tulisi paljon halvemmaksi investoinniksi vuoden mittaan, etenkin kun voin maksaa sen työpaikan edulla eli kulttuuriseteleillä. Tiskillä huomasinkin, että kulttuurisetelit jäivät kotiin enkä kehdannut enää perua museokortin ostoa. Brava! Maksoin siis museokortin omasta kukkarostani ja kulttuurisetelitkin ovat yhä käyttämättä. Miksi näin? Jos kiinteistövälittäjät hokevat aina "sijainti, sijainti ja sijainti", minä voin hokea "aika, aika ja terveys".  Jos joskus suunnittelen vapaapäiville ohjelmaa, vaikkapa juuri museo-option, poden todennäköisesti migreeniä tai olen vain työviikon jälkeen liian väsynyt lähtemään erikseen mihinkään. Viihdyn niin hyvin kotona, että minusta on hyv...

Tulipa tehtyä pieni puolipäiväretki lapsuuteni kaarnavenekeitaalle Naantalin Luolalanjärvelle, joka on nykyisin tunnettu etenkin lintubongarien keskuudessa. Järven rantamilla ovat käyneet vähintäänkin kääntymässä monet harvinaiset lintulajit, kuten kuparisorsa ja harjakoskelo. Mustakurkku-uikun olen luultavasti nähnyt siellä myös omin silmin. En ole lintuekspertti, joten omia havaintojani ei voi pitää kovin luotettavina. Kuitenkin järvellä asustaa kolmattakymmentä lajia lintuja kaikkien "perusvierailijoiden" lisäksi, joita voi bongailla kahdelta eri lintutornilta. Luolalanjärvi on syvyydeltään varsin matala - maksimisyvyys on reilut viisi metriä ja keskisyvyys vain 1,6 metriä. Järvessä vielä 1950-luvulla uimassa käynyt mummoni (joka oli tuolloin läheisellä sokerijuurikastehtaalla töissä) kertoi, että sieltä sai joskus paljon rapuja, mutta ajat ovat muuttuneet  teollisuuden päästöjen ja järven rehevöitymisen vaikutuksesta. Linnut kuitenkin pitävät juuri tällaisesta matala...