Esmeraldan eetos

Viime aikoina on puhuttu paljon tavoitteellisen kirjoittamisen edellytyksistä. Usein se on rikas puoliso, etuoikeutettu työasema ja sellainen työ, josta ylipäätään on mahdollista saada vaikkapa monen kuukauden tauko, ilman että menettää työpaikkansa.  Tässä kärpäsen suristessa vasten kahvikuppiani harvinaisesti kirjoitan vapaapäivänä - toimenpide, jolle ei ole minkäänlaisia paukkuja normiarjessa. Olen jo sanonut sanottavani töissä. Onhan se jotenkin sairasta, että näitä rahoja pitäisi sitten säästää kirjoittamiseen, jota mistään muualta ei tueta. Teet sen palkattomasti omalla ajalla. Vasta kymmenen menestyskirjaa kirjoittanut alkaa saada jotain ennakkoa, ja olisikohan joku Sofi Oksanen maamme harvoja täysin kirjallisuudella eläviä ihmisiä. Hänkin kirjoittaa Suomen Kuvalehteen, kuten moni kirjailija johonkin lehteen. Tai pitää kirjoituskursseja, joihin hyvissä työpaikoissa olevilla milleniaaleilla on varaa osallistua. Itseäni ei nämä kerhot kiinnosta siitäkään huolimatta ja juuri si...

Harvoin on tuntenut elämäänsä niin kadonneeksi kuin kuluneen viikon aikana. John Lennonkin puhui vain kadonneesta viikonlopusta May Pangin suhteen. Tulipahan luettua pitkänperjantain jälkeisessä migreenissä harvinaisen paljon. Koko pääsiäinen meni siis vakioseuralaiseni kourissa, jota toisaalta osasin jo odottaa. Olihan minulla pitkästä aikaa edessä viiden päivän vapaa ilman ainuttakaan pakottavaa sykinnän tarvetta. Niinpä ohimoni verisuoni hoiti sykkeen. Aivoni järjestivät strobovalodiskon, koska lepo on niin ihana asia, että sitä on syytä neurologisesti juhlia.  En ruikuta elämäni kestovaivaa, johon, kiitos vaan, ei kannata tarjota ratkaisuja. Kunhan vain ei kroonistuisi. Jo sukulinja kertoo, että tämä tulee enemmän tai vähemmän olemaan seurani hautaan asti. Niinpä luin viikon aikana intuitiivisesti kirjoja, jotka liittyvät menetettyyn elämään ja kuolemaan. Siitähän kaikessa lopulta on kysymys, jos sairaalapappi Kullervo Kivikoskelta kysyy.  Bongasin tämän kirjaston pa...

Olen tässä viimeiset pari vuotta enemmän tai vähemmän opettanut. Edellisestä kerrasta on aikaa reilusti yli 15 vuotta, ellei lasketa tietynlaista aikuiskoulutusta mukaan. Koulumaailma, työn vaatimukset digitalisaatioineen ja oikeastaan kaikki ovat muuttuneet tässä ajassa rankasti. Eivätkä vähiten oppilaiden erityiset tarpeet. Nuoriso on kuitenkin aina yhtä pilalla, muistaa jokainen sukupolvi Aristoteleen ja Platonin ajoista lähtien mainita.  Nuoret ovat kuitenkin ainoa syy, miksi jaksan tätä tehdä. Rahan ja kiinnostavien aiheiden lisäksi. Kaikki muu on sellaista, jonka karsisin mielelläni pois. Myönnän, etten jaksa kehittää juuri lainkaan opetustani. Vedän tunnit hyvin improvisoiden, toki tietty ranka ja teemat ovat suunniteltuina. Sen olen huomannut, että mitä enemmän suunnittelee ja valmistaa etukäteen, sitä epätodennäköisemmin se toteutuu. Alkaa vain sapettaa, että on nähnyt turhaan vaivaa. Päästän siis itseni helpolla. Joskin maailmanaika on nyt myös "otollinen" - saan he...

Olen viime aikoina lukenut kahden toimittajan eri tavoin erinomaiset kirjat. Itse asiassa kolmaskin on parhaillaan menossa, sillä myös Eeva Kiviniemi on entinen toimittaja. Ilmeisen monella toimittajalla on haaveena tuutata joskus vapaata tekstiä kirjan muodossa, kunhan taloudellinen tekstin tuottaminen antaa aikomukselle myöden.   Helsingin Sanomien rikostoimittajan Mauri Sariolan (1924-1985) kohtalona oli kuolla sairaalabakteeriin varsin nuorena, vaikka tuohon aikaan keskimääräinen elinikä miehillä taisikin olla alle seitsemänkymmentä.  Mauri jakoi mielipiteitä jo aikana, josta hän kirjoittaa. Hän asui Kari Suomalaisen perheen kanssa samassa Sanoman talossa, ja Karihan oli meidän kaikkien toivottavasti yhä muistama loistava Hesarin pilapiirtäjä.  Sekä Karia ja että Mauria on syytetty rasismista tai ainakin oikeistolaisista mielipiteistä etenkin jälkikäteen. Toivon silti, ettei Sariolan kirjalliseen tuotantoon kajota, sillä jokaisen ihmisen tulee kyetä lukemaan 1960...

Koska kuluva vuosi, kohta luojan kiitos päättyvä, on ollut elämässäni ja maailmanlaajuisestikin kaamein ikinä, yritän unohtaa asian listaamalla hyviä asioita, eli tällä kertaa kirjoja. Tutkitusti positiiviset ihmiset elävät pisimpään. Tosin en tiedä, onko se tässä maailmanajassa enää mikään tavoite, mutta mennään asiaan.  Luin enemmän kirjoja kuin aiempina vuosina. Ja niinä vuosina luin enemmän kuin ehkä viiteentoista. Ihmiset rakastavat listata asioita ja pistää paremmuusjärjestykseen, mutta minulle moinen on systemaattisella tasolla vain raskasta. Intuitiivisesti luettelen tähän, mitkä kirjat ovat kuluneelta vuodelta jääneet mieleen. Se ei tarkoita, etteikö olisi jotain vielä sykähdyttävämpää - en vain muista sitä.  Etsin tätä kuvaa puoli tuntia. Kokis on minullekin tärkeä, mutta eri syistä kuin kommunistisen Albanian lapsille. Menen kohta ostamaan lisää, koska migreeni uhkaa hiipiä.  Lea Ypin Vapaa kuuluu ilman muuta parhaisiin tänä vuonna lukemiini teoksiin. Olen näe...