Esmeraldan eetos

Ukrainan sota syttyi tasan vuosi sitten, oikeastaan jo vuonna 2014. Mutta varsinainen Venäjän aloittama hyökkäyssota 24.2.2022. En ollut osoittamassa mieltä, mutta näidenkin tapahtumien suhteen olen ollut välittämässä tietoa. Arvostan sitä tässä maailmanajassa vielä enemmän kuin joskus olisin voinut kuvitella. Ja siltikin, alitajuntako sen tiesi: teininä ottamani tatuointi, joka näyttää nykyisin linnakundin tekemältä, on viestinviejän symboli. Disinformaatio, se on nykyisin yksi sodankäynnin välineistä. On toki ollut yhtä kauan kuin ihmisiä on ollut olemassa. Vihollisesta keksitään uskomattomia väitteitä, niitä painetaan perhepotretteihin, mieliin ja julisteisiin. Mutta someaikakausi on tehnyt tästä kaikesta väkevämpää. Ihmisten kyvyttömyys lähdekritiikkiin. On todella pelottavaa, kun hyväntahtoiset sinisilmät jakavat Facebookiin MV-lehden "totuuksia" maailmasta. Tapahtuuko ihmiskunnan rappio aivosoluissa? Vastaus on kyllä, jos mietin omaa kehitystäni. Onneksi älykännykkäeläm...

Tämä vuosi on ollut sanalla sanoen masentava. Alakulo vaivaa ehkä kahdeksaa miljardia ihmisitä tällä pallolla, osalla tosin murhe koskee lähinnä oman napanöyhdän ympärillä pyöriviä asioita. Tuntuu pahalta sanoakin, että samaan aikaan olen tässä yrittänyt nauttia vapaasta vuodesta. Padonnut turhautumiani kirjoittamiseen ja taiteeseen, sitten vihdoin kun kykenin jollain tavalla nousemaan Venäjän hyökkäyssodan aiheuttamasta pudotuksesta. Siinä meni parisen kuukautta. Lyhyt aika ukrainalaisten vuodessa, joka on yhä kylmempi. Venäjä tapattaa ukrainalaisia samoin kuin 1930-luvun holodomorissa, nyt nälän sijaan kylmyyteen.  Tämän vuoden aikana olen miettinyt useasti vuosi sitten kirjoittamaani joulutarinaa  Askeleet lumessa . Saattoiko alitajuntani oikeasti tietää tapahtumat, jotka olisivat edessä? Tilanteen, joka juuri nyt ensilumen leijailtua olisi totta lähes jokaista yksityiskohtaa myöden? Vasta uuden vuoden jälkeen pelkäsin, että Venäjä hyökkää Ukrainaan tämän vuoden aikana. Sil...

Ukrainan sota on luonnollisesti nyt kaikkien huulilla, peloissa ja painajaisissa. Samaan aikaan ahdistusta Ukrainan ulkopuolella aiheuttanee hyytävin pörssilasku sitten koronapandemian alun. Raha vai henki, valinta on itsestäänselvä. Mutta niin kauan kun oma henki ei ole uhattuna, suurta levottomuutta voi aiheuttaa säästöjen ja sijoitusten valuminen sotatantereen takia taivaan tuuliin. Samalla tämä on ilman muuta markkinarako heille, joilla on jo entuudestaan paljon rahaa. Kriiseissä rikkaat ovat aina voittajia, mikäli henki ei ole uhattuna. He voivat sijoittaa suuria siivuja yrityksiin pitkällä tähtäimellä. Mutta mitä voi tehdä "tavis", joka murehtii miinusmerkkisiä säästöjään vailla kykyä ostaa korkeintaan pientä kuukausisummaa enempää? Olen tietoisesti vältellyt menemästä katsomaan, paljonko sijoitukseni ovat tappiolla. Mutta eilen sen tein, juuri sinä pahimpana laskupäivänä. Parhaimmillaan minulla oli alkusyksystä yli 9000 euroa voittoa osakesijoituksissani. Jälkiviisaana...

Eilen, katsoessani aamusta iltaan uutiskuvaa ja analyysia Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan, kuulin yhtä aikaa korvissani Procol Harumin A Whiter Shade of Palen.  Näin silmissäni kantaaottavan musiikkivideon Vietnam-kuvastolla kuin lohduttomana toisintona ihmiskunnan oppitunnista numero yksi: emmekö me koskaan opi? Ehkä tällä kertaa kysymyksen voi muotoilla yksiköksi, eikö juuri yksi tietty P-alkuinen henkilö, jota jo H-alkuiseen verrataan, opi koskaan.  Valitettavasti vakaa uskoni on, että vielä sittenkin, kun P-alkuista ei ole enää olemassa, yhä uudet ja uudet ihailijat käyvät katsomassa häntä mausoleumiin palsamoituna. Toisaalta eiliset Ukrainan tapahtumat pakottavat yhä useamman kannattajan kyseenalaistamaan kaiken, jota tämä P-alkuinen on valheiden verkostossa rakentanut. Mutta kuten on aikojen saatossa huomattu, ihmiselle voi olla raskasta myöntää tosiasiat. Se mihin on uskonut, ei olekaan ehkä ollut olemassa sellaisena kuin kuvitteli (liittyen juuri lukemaani Meri Va...

Nyt SE on vihdoin luettu. Olisiko vuoden 2019 kirjailmiö ollut Sofi Oksasen Koirapuisto ? "Sofi Oksanen tekee sen taas ja osoittaa kuuluvansa maailmankirjallisuuden valioliigaan" on yhdistelmä takakannen alta löytyvistä kehusitaateista. Koirapuistosta on kirjoitettu paljon kaikkialla, eikä tietenkään suotta. Onhan kirjassa hyvä juoni ja aikatasot polveilevat laadukkaan elokuvamaisen kuvakerronnan tavoin eli koukuttavasti. Olen lähes varma, että Koirapuistosta tehdään vielä elokuva. Mitenkään tähän kirjaan liittymättä pohdin, onko meidän lukijoiden helpompi pitää kirjasta, kun joku toinen on sen ensin ylistänyt taivaisiin, oikein painetusti. Yksilöt seuraavat massaliikettä, suositukset ohjaavat valintoja ja niin edelleen. Sofi Oksanen on kuitenkin jo saavuttanut aseman, jossa ei tarvita kirjaan liitettyjä korupuheita. Oksanen ei myöskään tarvitse pahinta luovan ihmisen painajaista: myyntivertauskuvaa itsestään vaikkapa hatustatemmatusti Suomen Liza Marklundina tai Poh...

Huovutetut shaalit, puuhelmet ja marimekot kahisivat kilpaa Turun kirjamessuilla,  jotka olivat täyttyneet tuttuun tapaan keski-iän ylittäneistä naishenkilöistä. Joukossa oli kuitenkin aiempaa enemmän työikäisiä miehiä. Nuoria en bongannut juuri lainkaan, mutta ehkä se johtui sunnuntaisesta ajankohdasta, jolloin vierailin messuilla (itseäni en ehkä enää voi liittää nuorisoon kuuluvaksi, höh). Kuitenkin kirjamessujen suosio oli tänä vuonna ennätyssuuri, kun maakohtaisista teemoista luovuttiin. Nyt painopisteinä olivat teatteri ja ilmastonmuutoksen kulttuurivaikutukset. Messuilla kävi kaiken kaikkiaan 23 559 kävijää, jotka toivottavasti kaikki tekivät hyviä löytöjä tai saivat ahaa-elämyksiä. Sofi Oksasen noustessa lavalle mietin jostain syystä ensimmäisenä sitä, että Ranskassa kirjallisuus on erittäin merkittävässä osassa yhteiskunnassa. Kirjallisuus kokoaa yhteen kaikenikäiset ja kirjallisuutta opiskellut ihminen saa osakseen lähestulkoon samankaltaista arvostusta kuin Suom...