Esmeraldan eetos

Koska kuluva vuosi, kohta luojan kiitos päättyvä, on ollut elämässäni ja maailmanlaajuisestikin kaamein ikinä, yritän unohtaa asian listaamalla hyviä asioita, eli tällä kertaa kirjoja. Tutkitusti positiiviset ihmiset elävät pisimpään. Tosin en tiedä, onko se tässä maailmanajassa enää mikään tavoite, mutta mennään asiaan.  Luin enemmän kirjoja kuin aiempina vuosina. Ja niinä vuosina luin enemmän kuin ehkä viiteentoista. Ihmiset rakastavat listata asioita ja pistää paremmuusjärjestykseen, mutta minulle moinen on systemaattisella tasolla vain raskasta. Intuitiivisesti luettelen tähän, mitkä kirjat ovat kuluneelta vuodelta jääneet mieleen. Se ei tarkoita, etteikö olisi jotain vielä sykähdyttävämpää - en vain muista sitä.  Etsin tätä kuvaa puoli tuntia. Kokis on minullekin tärkeä, mutta eri syistä kuin kommunistisen Albanian lapsille. Menen kohta ostamaan lisää, koska migreeni uhkaa hiipiä.  Lea Ypin Vapaa kuuluu ilman muuta parhaisiin tänä vuonna lukemiini teoksiin. Olen näe...

Mitä ihmiselle jää, jos toivon menettää? Varmasti liian moni on joutunut kuluneena vuonna pohtimaan tätä kysymystä. Yhtä aikaa vuoden 2023 siteeratuin ajatus pääni sisällä on ollut Eeva Kilven kiteytys:  Elämä on arvaamatonta. Koska tahansa voi tapahtua jotain hyvää.  Vuoden saatua jälleen uudet numerot huomaan palaavani tämän mietteen äärelle toistuvasti. Jopa kirjoitin sen päiväkirjaani, jonne en juuri koskaan kirjoita muiden sanomisia tai poimintoja kirjallisuudesta. Niille on jokin oma aivolokeronsa. Mutta tämän Kilven mietteen äärelle on helppo pysähtyä myös selaamalla menneen vuoden kuvia. Yhtäkkiä niin ankeat muistot saavatkin kultaiset reunat. Oliko se vuosi 2023 sittenkään niin kamala? Ainakin olen elossa, pystyn toteuttamaan itseäni tilanteeseen nähdenkin varsin mukavasti, pystyn myös ja erityisesti ostamaan sitä ruokaa mitä haluan. Eikö tässä ole jo kolme syytä onneen? Onko lumiukon tekevä ihminen onnellinen? Ainakin sen hetken? Ihminen on varmasti pohtinut onnellis...

Sain suosituksen lukea toimittaja Meri Eskolan esikoisteoksen kaunon saralla, joka käsittelee yksinkertaista kysymystä: äiti, rakastitko minua yhtään? Eskolan äiti teki lööppeihin päätyneen itsemurhan vuonna 1981. Helsingin kaasuräjähdyksessä tuhoutui kokonainen osa talosta, samalla lapsen oikeus äitiinsä. Kokonainen tulevaisuus. Monen ihmisen elämä. Ehdin rakastaa häntä  (WSOY 2023) on vaikuttava, paikoin vahvan alleviivaava teos tuskasta, jonka keskellä itsemurhan tehneen lapsi joutuu elämään. Jossain muistaakseni kritisoitiin tätä kirjaa liiallisesta valituksesta, elämän pitää jatkua, ynnä muuta. Jos kaunokirja on ainut tapa saada muut kuulemaan hätä, ainut tapa prosessoida ulkoisesti menestyvän ihmisen näkymätöntä surua, joka raastaa sisintä jokainen hetki, eikö ihmisellä ole oikeus tehdä niin? Julkaistavan teoksen kohdalla etenkin, jos osaa kirjoittaa, pukea tunteensa sanoiksi. Tässä teoksessa alleviivaus todella toimii. Ei ole muuta kuin kysymykset vailla vastauksia, syytöks...

Kohta loppuu tämäkin piina. Sen kunniaksi printtasin juuri käsikirjoitukseni ensimmäisen kerran (se piti tehdä jo kauan aikaa sitten, juu). Olohuoneesta kantautuvan ääntelyn perusteella se herättää toivottuja tunnetiloja, voimakkaampia kuin kuvittelin. Toisaalta, jos itse huutonauraa tai parkuu omaa tekstiään, ehkä se silloin jotakuta lukijaakin liikuttaa. Elämä on parhaimmillaan ja pahimmillaan aika melodramaattinen ilmestys. Valmis tämä ei silti vielä ole.  Välipäivillä ei ole koskaan ollut minulle sellaista merkitystä ja sisältöä kuin valtaosalle. Olen aina ollut aamusta iltaan töissä sen sijaan, että lukisin rentoutuneena sohvalla ja hamuaisin konvehtirasiaa. Luin kyllä tosi-tv-tekstitystä ja kaadoin koko Aladdinin sisällön suuhuni, kun pääsin vuosi sitten kotiin. Oli vielä yksi päivä edessä, yksi ainoa. Sitten alkaisi loma ja "ikuinen vapaus".  Olen yllättynyt, miten nopeasti tämä vuosi on mennyt. Olen yllättynyt, miten vähän olen itse muuttunut, vaikka muutoksen tuulet ...

Taas on aika ilmeisesti jo traditioksi käyneen maailman tilan tarkastelu mantelitumakkeeni ja tarot-korttien näkökulmasta. Puhutaan, että joillain ihmisillä on poikkeuksellisen voimakas intuitio. Tai sitten nämä ihmiset ovat vain rohkeita ajattelemaan aavistustensa kautta. Vanhan kansan mukaan kädestä näkee kuudennen aistin. Jos kämmenen sisäpuolella, etusormen juuren alla olevalla "kukkulalla" on risti, sinulla saattaa olla kyky nähdä tulevaan, tai ainakin riittävä omanarvontunto kirjoittaa sen suomin valtuuksin blogiin maailman näkymistä ja takaumista.  Olen käyttänyt todella vähän tarotkortteja tänä vuonna. Ehkä pari kertaa  tammikuun 2021 katsauksen  jälkeen. Tälle on monta syytä, joista yksi on luppoajattomuus. Jos tekee kunnon tarotpöydän, se vaatii tietyn mielentilan ja rauhan ajatella. Nyt olen käyttänyt kaiken vähäisen rauhan ajan kirjoittamiseen. Itselleni poiketen nostin nyt tätä kirjoitusta varten neljä korttia, katsoakseni mennyttä vuotta 2021 yhdellä kortill...

Nyt se on ohi. Vuoteni päättyi eilen huipentumaan, lähtööni työelämästä liukkaita jäitä pitkin kohti kotia. Selvisin perille, ninja kun olen. Raketit paukkuivat kuin jossain elokuvassa alleviivaten loppuhuipennusta, jossa keskityin itse vain hengissä pysymiseen. Ei kai nyt kukaan halua halkaista kalloaan heti ensimmäisenä, kun Elämä alkaa. Päästyäni kotiin avasin samppanjan, joka huokaisi helpotuksesta. Join luksusta elämänjanooni, kenties vähän liian innokkaasti, sillä kirjoitan tätä kebab-rasvaähkyssä kännykällä.  Eilen kuvasin pulloja, ruokia, kukkasia, läksiäislahjoja, ihmisiä, taivaita, maisemia. Osan sometin, pääosia en. Lopulta yksikään kuva ei löydä tietään blogiin, jota juuri nyt kirjoitan kännykällä, josta ei pysty kuvia lisäämään. Toisaalta yksikään kuva ei voi tiivistää tätä rauhallista euforiaa, kiiretöntä ryntäystä Elämän syleilyyn. Ideoita on jo liikaa suhteessa alle vuorokauden kestäneeseen vapauteen. Jo mietin nettisivujen domaineja (en ymmärrä muuta kuin sen, että...