Serkkuteoria ja teoria kaikesta
Jälleen syyllistyn kirjapostaukseen lukematta opusta vielä loppuun. Ei auttanut, vaikka luin Tommi Liimatan Serkkuteoriaa aamukahdesta neljään, en silti saanut kiehtovien aiheiden sarjatulta päätökseen. Mutta mietin kyllä takuulla aina, kuinka Liimatta pesi vauvansa kakkapyllyä Sagrada Familian edessä Evian-lähdevedellä. Koska parasta meidän lapselle. Kuinka tällaiseen tapahtumaan on päästy Ankkalinna- ja autostereoanalyysin jälkeen? Sen loistavan kysymyksen, koska saamme kirjallisuuskaanoniimme perussuomalaisen romaanin? Ellei Seitsemän veljestä sitä jo ollut. En ole lukenut, eikä valitettavasti kiinnosta vieläkään. Mutta Ryysyrannan Joosepin sentään aloitin. Liimatan teoksessa on viehättävää, ettei siinä tavallaan ole päätä eikä häntää. Vain punaisen langan korvaava c-kasetin ruskea magneettinauha, jonka kemiallisen koostumuksen hän tuntee itseäni paremmin. Mutta tiedän kyllä, mitä on kuunnella ovikellon soittoa, koiran haukuntaa ja äidin huutoa Bon Jovin kanssa samalla ää...