Esmeraldan eetos

Kuulun siihen pesänrakentajakoulukuntaan, joka innostuu tasaisin väliajoin etsimään kuvitteellista, muka parempaa asuinpaikkaa. Luonnollisesti kuvitteelliseen paremmuuteen liittyy aina raha. Parempi ja ihanampi on yhtä kuin kalliimpi, mutta palkkani laahaa ikävästi unelmien loittonevassa perässä. Toisaalta sisämaasta löytyvän mummonmökin voi saada todella halvalla, jopa koronaisen mökkibuumin keskellä. Emme kuitenkaan voi muuttaa ympärivuotisesti asumaan keskelle korpea, vaikka sinne mieleni usein tekevi. Ymmärrän varsin hyvin, että oltuani vuoden vailla jatkuvia ihmiskontakteja, olisin ehkä jo valmis palaamaan kaupunkiin. Vanhaa miljöötä - ei korvessa vaan Naantalissa.  Ja mikäs täällä on ollessa. En usko, että meidän varallisuudellamme voisimme saada kovin paljon parempaa kotia verrattain kalliilta asuntomarkkina-alueelta. Kuin asuisimme pikkukylässä kaupungin ulkopuolella, ja silti voimme vielä kävellä torille. Ennen ei välttämättä edes tarvinnut. Lapsuudenkodissa...

Olen pohtinut viime päivinä epätavallisen paljon sisustamisen käsitettä ja ihmisiä, jotka mainitsevat harrastuksekseen sisustamisen. Olen vieraillut kodeissa, jotka ovat kuin sisustuslehdestä. Myönnän poimineeni pudonneen hiukseni erään kodin lattialta, sillä se ei sopinut asunnon tyyliin. En voi välttyä lifestylelta edes kotonani, sillä rakas äitini on käyttänyt kotiamme ikuisen varastosiivouksensa mustana aukkona ja kärrännyt tänne tasaiseen tahtiin säilömiään sisustuslehtiä vuodesta 1997 lähtien. No, niillähän alkaa olla jo retroarvoa, mutta silti toimin lähinnä ihmisrobottina lehtikassin ja paperiroskiksen välillä. Äiti kiltti, ei ainakaan enää Viherpihoja eikä Kotivinkkejä vuodelta 2005. Olen kuitenkin hieman selannut lehtiä läpi ennen roskisrobottinappulan painamista. Hups, puolet päivästä vierähtikin, kuten aina "siivotessa". Onhan se mielenkiintoista nähdä, millaisia koteja ihmisillä on, muullakin tavoin kuin menemällä syksyllä lenkille pimeään aikaan. Aika ...