Kauan aikaa sitten (la vie en rosé)
Ihminen tekee läpi elämänsä löytöjä. Parhaita ovat usein ne, joiden aiemman olemassaolon on unohtanut. Varmuuskopioin romaanikäsikirjoitukseni aina Siniselle muistitikulle (tämäkö uuden ajan Eeva Kilven tuotantoa kunnioittava tuleva ajatusteos?), josta löytyy myös graduni, sen aineisto ja muumioutunut määrä kaikenlaista ennen tai nykyisin tärkeää. Olin kuitenkin unohtanut kuva-arkiston vanhalta tietokoneeltani, joka lakkasi toimimasta vuonna 2010 tai 2011. Yksi tuon arkiston kansioista sisälsi Ranskan matkan kuvia. Seikkailin siellä yksin, kiersin viinitiloja ja kuvittelin löytäväni unelmieni viinintekijäuroon, jolla olisi tyhjä vierashuone harmaakivilinnassaan. Sen salakäytävää pitkin voisin sitten rakkauden leiskuessa muuttaa varsinaiseen asuintilaan ja pullottaa nyt tekemääni keräilyharvinaisuutta täydellisen satovuoden annista. Tämä oli suunnitelma. Toisin kävi, paremmin. Nähtyäni tämän kuvan, ymmärsin, miten monta kertaa olen nähnyt unta tästä samasta puistosta Nizzas...