Esmeraldan eetos

Harvinainen hetki kotona: olen yksin ja talossa on täysin hiljaista. Kuulen vain hennon kohinan kaakeliuunista, jossa viimeiset palavat kekäleet hiipuvat hiljalleen väreileväksi hiillokseksi. Olen todella tämän hetken ja tunnelman tarpeessa. Ja kynttilöiden, sillä niiden polttaminen ei ole lainkaan itsestäänselvyys.  Voin sytytellä täällä antaumuksella kynttilöitä vain yksin, koska meitä migreenivammaisia on talossa kaksi ja toinen meistä ei kestä kynttilän liekkiä näköpiirissään. Miten huvittavaa, sillä minä taas kestän hyvin ne, mutten led-valoja! Nyt otan siis kaiken irti tästä joulutunnelmoinnista. Kohta täällä näyttää spa-osastolta.  Imuri lojuu lattialla odottaen yhä, että joku tarttuisi siihen. Mutta kyllä tämä ilta on jälleen kerran elämän paras hetki vain olla. Kiireisen joulunalusajan jaksaa, kun on mahdollisuuksia totaalirentoutumiselle.  Tämän luukun sisältö kehottaa sinuakin sytyttämään kynttilän ja rentoutumaan, nauttimaan vain h...

Hautausmaat ovat salaperäisyydessään kiehtoneet minua varhaislapsuudesta lähtien. Haudoilla vierailu on kuulunut kyseenalaistamattomiin perinteisiin aina sukuloidessa kauempana sekä viettäessä joulua tai pyhäinpäivää. Olen viettänyt paljon aikaa hautaismailla myös työni puolesta. Ensin olin todella töissä hautausmaalla, puutarhatyöntekijänä. Se oli monella tavalla yksi parhaista kesätyöpaikoistani. Hautausmaalla vietetyn kesän jälkeen opintoni johdattivat minut useasti tutkimustyöhön eri hautausmaille. Nykyisin katselen hautoja myös sukututkijan silmin. Sinänsä minua kiinnostavat yhtä paljon niin tuntemattomien kuin esi-isieni ja -äitieni hautakivet, sillä kaikki kertovat enemmän tai vähemmän rönsyileviä tarinoita menneestä elämästä. Sain juuri selville, että oma isoisoisoisäni, joka eli 1800-luvulla, on maalannut työkseen hautaristejä Turun vanhalla hautausmaalla. Hän oli maalari, kansakoulun opettaja ja itseoppinut asianajaja (mielenkiintoinen ammattiyhdistelmä, jollaisi...