Esmeraldan eetos

  Varmaan yksi epäsuomalaisin suomalainen on Jorma Uotinen. Silti aina yhtä ylpeä juuristaan Porissa, jota Turussa saa luvan symboloida Varissuo. Yhtä räikeä kontrasti on elinympäristössään on ollut Jorma, jo nuoresta pitäen taiteilija. Hän ei välittänyt kiusaajista, vaan kulki omaa catwalkiaan pitkin Porista Pariisiin.  On harvinaista, että opettajat koulussakin suhtautuivat myötämielisesti Jormaan ymmärtäen tämän erityislaatuisuuden. Miten moni olisi unohtanut tyylinsä ja haaveensa, tukahduttanut ne betoninharmaaseen massaan, mutta Jorma teki toisin. Hän saavutti kaikki työelämän unelmansa ja enemmänkin, suhtautuen silti aina nöyrästi vastoinkäymisiin. Jorma on ollut minulle usein esikuva, myönnettäköön, Tanssii tähtien kanssa -ohjelman seurauksena. Vasta silloin hänestä tuli niin sanottu kansanmies, jota on helppo lähestyä. En valitettavasti ole tehnyt niin, mutta Jorman kanssa joisin kernaasti samppanjaa jossain hänen vakiokahviloissaan, mieluiten toki Pariisissa. Muista...

Transu Prismassa Ei lappua nakissa Tyhjä laari kauhovat kädet paikkaansa vaali Vaari imi munkkia suu sokerissa Äiti katsoi lastaan Missä on vitsa? Pitsa kuin pissa Siis Pizza, Pakastepizza Kuin Bond, James Bond Ei-salainen agentti ruokakorissa Salarakas hyllyvälissä Tarjouksessa mozzarellalla nakki kuin sepaluksella auki muuan entinen pappi Happi virtaa kedolla ilmaa matkalla kohti Prismaa Uudestaan aina uudelleen työntää vartija muka maksaneen Rehellisyyden äärelle Sieltä löytää itsensä keskiluokkainen nainen punnitsee hedelmiä painaa halvemman Laserkatseeni erottaa En tee mitään Luotan vartijaan En jaksa Olla aina p*ska Olla se joka huomaa Miten helppoa on rima alittaa Kasvakaa maksamaan Elämällä on hintansa Opettajilla pinnansa ja toimittajilla aiheet ei tänään vähissä Mutta aivosolut Ne on kaikilla imperfektissä Kukaan ei tiennyt kuka on Lenin Tarvitseeko tietää Voiko historian vain unohtaa Työntää kärryä Vaunua Ostetaan ja l...

Joskus viime vuonna tein harvinaisen päätöksen. Lähdin kameran kanssa ulos kävelemään. Yleensä juoksen tätä reittiä, ja saatan kännykällä kuvata jonkin muka ainutlaatuisen auringonlaskun Kuuvuorelta, jotka eivät mitenkään eroa toisistaan. Nyt huomaan järkkärin säätöjen olleen aivan pielessä, mutta minua masentavat elämässä suuremmat asiat.  Mietin heitä, jotka astelevat sillalla synkemmissä vesissä.  Maailma on heidän, jotka ajavat katkoviivaa pitkin.  Rakastan liikenteen kuvaamista. En tiedä, mikä siinä on. Verenperintökö? Olen niin kaukana autoihmisestä kuin voi ja olla. Auto on minulle väline, jolla matkustetaan paikasta A paikkaan B - jos on aivan pakko. Yleensä käytän bussia, pyörää tai apostolinkyytiä.  Parempi silta kuvata on Turun rautaesirippu, joka siintää tuolla Tyksin T-sairaalan takana. Ennen sen ympärillä oli Kupittaan Saven tehdas Kallenkuljun hiekkakuopat. Nyt vain hälinää, pahoinvoivia ihmisiä ja liikennettä. Eivätpä tehtaan olot kyllä Kupittaan Save...

Aikamoinen onnenpotku kävi, että ensinnäkin luin blogini sähköpostin pitkän tauon jälkeen. Jälleen kerran oli kulunut viikkokausia, kunnes muistin sen olemassaolon. Niinpä minulle on tuloksetta tarjottu muun muassa kriikunoita ilmaiseksi sekä taulu ostettavaksi. Jälkimmäisen suhteen voin nyt todeta olevani onnellinen taas uuden Sedennikin omistaja.  Muistattehan aiemmat kirppislöytöni ja juttuni tästä algerialaissyntyisestä, mutta Pariisissa oppinsa saaneesta taiteilijasta. Kuvan taululöydöistä olen maksanut yhteensä noin sata euroa.  Lämmin kiitos turkulaiselle taidekeräilijälle, joka oli bongannut tämän hyvin tuntemattomaksi jääneen taiteilijan teoksen ostamastaan isommasta erästä. Sen ansiosta, että olin kirjoittanut Sedennikistä blogiin , saatiin kysyntä ja tarjonta kohtaamaan. Herrasmies otti minuun yhteyttä ja tapasimme Suomen Pariisissa, Aurajoen ja silakkamarkkinoiden kupeessa. Käsilaukkuna varsin chic Ikean kassi, jossa kuljetin tauluni ensin Vinhoon. Tämä viiniravint...

Kesän yksi suunnitelma, joka ihme kyllä toteutui, oli reissun tekeminen niin kauas Turusta kuin Saloon. Lähelle on selvästi pitkä matka, kun ei Salossa kovin usein tule käytyä. Junallakin pääsisi Kupittaalta suoraan Salon keskustaan, lähes Veturitallin naapuriin, jossa tällä kertaa oli todella mielenkiintoinen Meeri Koutaniemen ja Gerturude Bellin valokuvanäyttely. Lisäksi suuntasimme äitini kanssa, autolla kun matkassa olimme, puoliksi sattumalta Wiurilan kartanon kesänäyttelyyn. Kerrassaan upea paikka, jossa olisi kernaasti nuuskinut ruusuilmaa pidempäänkin kuin puoli tuntia ennen sulkemisaikaa.  Wiurilan kartano on ollut Suomen suurin tila, ja sen omistajiin kuuluu käsittääkseni yhä Armfeltit. Miettikää, että nämä ovat viljasiiloja. Sisältä siis täysin talonpoikaisia ja vaatimattomia. Engel on suunnitellut kokonaisuuden, mr. Turun palon jälkimainingit. Turussa siis vallitsee Engelin ruutukaava.  Astutaan ensin sisään käänteisessä järjestyksessä hulppeaan Wiurilan viljasiilo...