Esmeraldan eetos

Viime aikoina on puhuttu paljon tavoitteellisen kirjoittamisen edellytyksistä. Usein se on rikas puoliso, etuoikeutettu työasema ja sellainen työ, josta ylipäätään on mahdollista saada vaikkapa monen kuukauden tauko, ilman että menettää työpaikkansa.  Tässä kärpäsen suristessa vasten kahvikuppiani harvinaisesti kirjoitan vapaapäivänä - toimenpide, jolle ei ole minkäänlaisia paukkuja normiarjessa. Olen jo sanonut sanottavani töissä. Onhan se jotenkin sairasta, että näitä rahoja pitäisi sitten säästää kirjoittamiseen, jota mistään muualta ei tueta. Teet sen palkattomasti omalla ajalla. Vasta kymmenen menestyskirjaa kirjoittanut alkaa saada jotain ennakkoa, ja olisikohan joku Sofi Oksanen maamme harvoja täysin kirjallisuudella eläviä ihmisiä. Hänkin kirjoittaa Suomen Kuvalehteen, kuten moni kirjailija johonkin lehteen. Tai pitää kirjoituskursseja, joihin hyvissä työpaikoissa olevilla milleniaaleilla on varaa osallistua. Itseäni ei nämä kerhot kiinnosta siitäkään huolimatta ja juuri si...

Koska kuluva vuosi, kohta luojan kiitos päättyvä, on ollut elämässäni ja maailmanlaajuisestikin kaamein ikinä, yritän unohtaa asian listaamalla hyviä asioita, eli tällä kertaa kirjoja. Tutkitusti positiiviset ihmiset elävät pisimpään. Tosin en tiedä, onko se tässä maailmanajassa enää mikään tavoite, mutta mennään asiaan.  Luin enemmän kirjoja kuin aiempina vuosina. Ja niinä vuosina luin enemmän kuin ehkä viiteentoista. Ihmiset rakastavat listata asioita ja pistää paremmuusjärjestykseen, mutta minulle moinen on systemaattisella tasolla vain raskasta. Intuitiivisesti luettelen tähän, mitkä kirjat ovat kuluneelta vuodelta jääneet mieleen. Se ei tarkoita, etteikö olisi jotain vielä sykähdyttävämpää - en vain muista sitä.  Etsin tätä kuvaa puoli tuntia. Kokis on minullekin tärkeä, mutta eri syistä kuin kommunistisen Albanian lapsille. Menen kohta ostamaan lisää, koska migreeni uhkaa hiipiä.  Lea Ypin Vapaa kuuluu ilman muuta parhaisiin tänä vuonna lukemiini teoksiin. Olen näe...

Taas on aika väsyneen höpinän. Kirjoitan joulukuun ensimmäisen blogiraapustuksen kännykällä, koska kuvat ovat tässä, ja tietokoneen avaus sunnuntaina tuntuisi liikaa työltä. Täytyy siis pitää kynäily minimissä. Minun pitää muutenkin etsiä kadonnutta kirjaston kirjaa, jonka palauttamisesta olen aivan varma. Olin kovinkin varma, että tänä jouluna salissa olisi iso joulukuusi. Tähän kuitenkin kykenin.  Juuri mistään asiasta tässä maailmassa ei voi nykyisin olla varma, paitsi tieteellisesti todistetuista faktoista. Toisaalta tieteellisen tutkimuksen perusolemukseen kuuluu jatkuva uudistuminen. Kun saadaan uutta tietoa, se täydentää ja joskus jopa muokkaa aiempaa. Joulu on kristillisenä juhlana täysin uskomuksen, tarinan ja uskon asia. Siinä ei ole mitään tieteellistä. Aikoinaan roomalaiset juhlivat auringon jumalaa (kuten huomaatte, vältin sanomasta "jo muinaiset roomalaiset"). Juutalaisilla hanukka on valon juhla. Mitä vielä, kaikki jotain joulukuussa juhlivat. Ainakin vapaita, ...

Nyt minäkin luopio olen vihdoin osallistunut Naantalin Kirjajuhliin . Kolmatta kertaa Kaivohuoneella järjestetyt juhlat olivat jo myyty perjantain osalta jo loppuun, joten hienosti ovat kirjallisuuden ystävät Naantaliin löytäneet. Vuosi vuodelta juhlat ovat saavuttaneet enemmän yleisöä, joten toivoa sopii, että näistä tulee pysyvä loppukesän piristysruiske Naantaliin.  WSOY:n kustantaja Anna-Riikka Carlson haastatteli monia kirjajuhlien vieraita, tässä Jenni Haukiota. Naantalin Pienen kirjapuodin pyörittäjä Katri Tuominen kukitti kirjailijavieraan, jolta odotamme kovasti myös uutta runoutta.  Satu Rämö on viettänyt tänä vuonna aikaa Äkäslompolossa, jonne Jakob-kirjan tapahtumat osin sijoittuvat. Kohta lukijat saavat imaista kolmannen osan Hildurista alkaneeseen, Islantiin sijoittuvaan  dekkaritrilogiaan.  Ensimmäisenä päivänä esiintymislavalla oli heti nimekkäitä kirjailijoita, kuten yleisömagneetit Satu Rämö ja Jenni Haukio . Arvanette, kuka oli viimeinen esiintyjä...

Blogissa on nyt kesätauko. Ainakin se on kestänyt tähänastisen kesäkuun verran. Olisi kirjoitusaiheita huru mycket, muun muassa Lappi ja Koillismaa noin niin kuin retkeilyn, kivi- ja kalliobongauksen kannalta. Sekä kirppispläjäys, kirjapläjäys (juu, olen ihme kyllä lukenut enemmän ja useammin kuin aikoihin, myös ääniformaatissa). Mutta tieto siitä, että luova aika on rajallinen, pakottaa minut vihdoin hommiin.  Aloitin nurmikonleikkuulla (käsipeli), jotta saan terveen kirjoitushien pintaan. En tiedä mitään kamalampaa kuin istumakooma, kadonneet pakaralihakset ja tunnoton hiirikäsi. No, helpostikin tiedän kamalampia asioita, luinhan juuri Rauno Lahtisen Murhia- ja hirmutekoja Turussa -kirjan. Kovin kaukana omasta lukaalista ei ole veritekoja ollut tapahtumatta. Tapahtuuhan niitä kaikkialla, joka ajassa. Emme vain onnekkaasti tai uhrien kannalta onnettomasti enää muista niitä tai tiedä niistä vuosikymmeniä myöhemmin.  Kuva on otettu syksyllä 2021, jolloin ostin tämän kirjan T...