Esmeraldan eetos

Milan Kunderan Identiteetti osui silmiini yhdellä monista kirppiskierroksistani. Se oli selvästi lukematon. Mietin, ketä ei kiinnosta Kunderan tuotanto. Minä taas halusin maksaa kirjasta kaksi euroa, sillä vielä enemmän haluan pitää Kunderan jokaisesta teoksesta. Tämä on "väärä" lähestymistapa mihin tahansa kirjaan, mutta yksi kaikkien aikojen suosikkiteoksistani on saman kirjailijan  Olemisen sietämätön keveys . Siitä pitäisikin kirjoittaa erikseen vaikuttavimpien kirjojen sarjaan, hieman laajemmin kuin sivumainintana. Koska se oli niin suuri lukuelämys molemmilla lukukerroilla, odotin jotain sen suuntaista myös Identiteetin kohdalla. Jo kirjan otsikko, loistava.  Usein elämäni polulle valikoituu alitajuisesti teoksia, joita tarvitsen juuri niinä tiettyinä hetkinä. On suorastaan pelottavaa, miten kulloinkin kyseessä olevan kirjan sisuksista löytyy yllättäen jokin "ratkaisun avain" mieltä askarruttaneeseen kysymykseen. Tämä teos vapautti omaa käsikirjoitustani va...

Vaikuttavimpien lukukokemusten saaga jatkuu. Otsikosta voinee päätellä, millaista on herätä todellisuuteen, joka on tosiasiassa vain jatkuva painajaisuni. Ihminen, joka tuntee jotain niin suurta, ei ehkä koettua vaan vasta aistittua, yksinkertaisesti kärsii vääränlaisten raamien sisäpuolella. Ihminen, joka joutuu mukautumaan sovinnaisuuteen, vanhoillisuuteen, siihen että on vain sukupuolensa edustaja kenties tahtomattaan. Tällainen ihminen kärsii erityisesti kohtaamattomuuden aiheuttamasta tunteesta, jota rakkaudettomuudeksikin kutsutaan.  1800-luku oli suuri naisen emansipaation vuosisata, seuraavan ollessa jatkumoa sille. Edelleen 2000-luku osoittaa, missä on vielä kehitettävää. Minusta on hienoa, että voin niputtaa samaan julkaisuun sekä mies- että naiskirjailijan, vaikka 2000-luvulla heistä puhuminen sukupuolietuliitteillä lienee kyseenalaista. Ihmisyys ei katso sukupuolta, toisin kuin asenteiden omistajat.  Juhani Ahon löytäminen on ollut minulle yksi upein asia kirjalli...

Matkustusrajoitukset ja maailman tilanne ovat saaneet meidät kuuliaiset kansalaiset linnoittautumaan kotibunkkereihimme. Samaan aikaan kun orientoidumme pitkäkestoiseen kotoiluun tai mahdolliseen mökkikesään, katsomme haikeudella kuvia ja videoita menneisyyden matkoista ulkomaille. Jopa vihdoin järjestettyjä paperikuvia vuosikymmenten takaa ajalta, jolloin ulkomaanmatka oli vielä lähes ihme tavalliselle työssäkäyvälle.  Katsoessani appivanhempien kuvaamaa kaitafilmitallennetta  S/S Bore -laivan irtautumisesta Aurajoen laiturista kohti mahdollisuuksien maata Ruotsia, tunnen suurta haikeutta. Tuota aikaa ei enää ole - ei ehkä myöskään nauravia ihmisiä aurinkoisella kannella, joiden vilkutusta tahdittaa kameran sulkimesta aiheutuva kuvan välke. Olivatko he iloisia edessä siintävästä laivan legendaarisesta  voileipäpöydästä vai työmahdollisuuksista, joita Ruotsilla oli heille tarjota Suomea enemmän? Vai vain matkasta, elämyksestä itsestään? Kuva: Keijo Hakanen/...

Rakastan näemmä näitä laulun sanat -otsikoita. Pelle Miljoonan kappaleen nimi kuitenkin tiivistää vallan hyvin länsimaisen vapaudenkaipuun yleisen lopputuleman. Mitä enemmän voimme itse valita, eli olla demokraattisessa mielessä vapaita, sitä ahtaammiksi voivat käydä oman ajattelumme muodostamat raamit tai jopa kalterit. Oma käsityksemme vapaudesta ei ole ehkä sama kuin vierustoverin. Kun ei ole yhtä annettua totuutta, sallimmeko omasta näkökulmasta poikkeavan, toisenlaisen ajattelun? Mitä enemmän vaihtoehtoja, sitä vaikeampaa on myös valita. Huomaan tämän helposti hypermarkettien valikoiman edessä. Kukaan ei ehkä kuitenkaan oikeasti halua palata maksalaatikon ja lauantaimakkaran aikakaudelle. Vielä pieni silmänräpäys sitten ihmisillä ei ollut vapautta valita, tuleeko heille lapsia vai ei (ei nyt puhuta nunnaluostariin hakeutumisesta, vaan tavallisesta arjesta). Vieläkään ihminen ei sentään voi sitä täysin itse päättää, mutta noin 99% todennäköisyydellä lasta ei tule, ...