Esmeraldan eetos

Tämä ei ole muistokynttilä, vaan terveellinen onnittelukynttilä ilman kakkua. Tällä viikolla tuli täyttyneeksi kokonaista yksi vuotta blogihistoriaani. Se on jo saavutus sinänsä, sillä blogien keskimääräinen aktiivisuusaika on käsittääkseni vain hieman pitkäkestoisempi. Suurin saavutus kuitenkin on se, että olen jaksanut systemaattisesti, mutta kuitenkin ainoastaan inspiraation vallassa kirjoittaa minua kiinnostavista asioista ja ilmiöistä. Olen saanut myös vakiintuneita seuraajia tietyiltä sivustoilta ja löytänyt monia loistavia blogeja tämän oman kirjoitteluni ansiosta. Turhaan pelkäsin tai pikemminkin olin ennakkoluuloinen bloggausta kohtaan. Olin aiemmin liittänyt bloggaamisen muotimaailmaan, lifestyleen ja koko elämän paljastavaan henkilöbrändäykseen, mutta en ollut kuitenkaan lopulta perehtynyt todellisuuteen. Aika tyypillinen kuvio heille, jotka ovat ennakkoluuloisia asiaa X kohtaan. Ennakkoluuloista pääsemmekin sopivasti vaaliteemaan. Näistä eriarvoisuus- ja ilmaston...

Minulla on asiaa. Kuten jokaisella meistä, jotka kirjoitamme blogia. Jännitämme lukijamääriä eli sitä, montako ihmistä asiamme kiinnostaa. Näen tässä pienen yhtäläisyyden ajankohtaiseen ilmiöön eli vaalikojujen toimintaan. Jos eduskuntavaaliehdokas sattuu värjöttelemään räntäsateisen katoksen alla ihan itse (sen sijaan, että kioski pyörii kannatusjoukkojen kahvinkeiton voimalla), tuntuu varmasti raadolliselta huomata potentiaalisten äänestäjien jonottavan ilmaisen pullakahvin eikä asian perässä. Toki jonottajalla itsellään voi olla asiaa - seisoohan kojulla ilmaista kuuntelua tarjoava kansanpsykologi. Ei kuitenkaan ihan näin. Kyllä asia nimeltä politiikka kiinnostaa suomalaisia. Ainakin aiheet, joista politiikassa väännetään, koskettavat meitä kaikkia. Harvalla ei ole mitään sanottavaa esimerkiksi vanhusten kohteluun, ilmastonmuutokseen tai yhteiskunnan eriarvoistumiseen. On kuitenkin paljon heitä, joilla ei ole voimavaroja äänestää ja/tai luottamusta poliittiseen päätöksenteo...