Esmeraldan eetos

Nyt on kuunneltu "Suomen dekkarikuningatar" Satu Rämön Jakob , oletetun trilogian kolmas osa. Vaan kuinka ollakaan, Rakel tekee seuraa ja tarina jatkuu. Olisin toivonut, että näiden kahden tarinan aika olisi käytetty tämän yhden, Jakobin hiomiseen. Liian nopealla tahdilla ei saa hyvää, vaikka into ja palo edistymiseen olisi polttava.  Paljon on myös kritisoitu Rämön mahdollista kaupallista rahasta kirjoittamista, mutten aidosti usko, että kukaan kirjoittaa romaania sen takia (Rämö on myös kertonut, että kustannustoimittaja olisi antanut teokselle enemmän aikaa). Osalla tyyli vain on kaupallisempi. Ja selvästi se näillä myyntitilastoilla puree. Kansi on jälleen upea. Täällä arvio aiemmista teoksista.  Menemättä juoneen sen enempää, sanon, että Jakobissa on potentiaalia. Sitten se kuuluisa mutta. Hahmogalleria on aivan liian rönsyilevä, mutta päähahmot riittävän kiinnostavia. Kerronta on ihan vetävää. Se olisi vielä vetävämpi uudella editoinnilla. Vetoa ei löydy enää samoin ...

Luin eilisestä Suomen Kuvalehdestä erinomaisen esseen Vastentahtoinen palvelija (SK 41, 13.10.2023). Sen on kirjoittanut kolmisenkymmentä teosta julkaissut Ville-Juhani Sutinen . Esseessä käsitellään muutosprosessia, jonka nykyistä ristiriitaisuutta Sutinen nimittää lukijan aikakaudeksi. Lukija siis määrittelee, minkälainen kirjallisuus on hyvää, vaatien jopa muutoksia kirjan rakenteeseen. Lukija on se, joka ostaa yhden niistä top sataan kuuluvasta teoksesta, jota edes kirjallisuuden ammattilainen ei tunnista. Esseessä on todella hyviä nostoja, joskin siitä huokuu myös lukijoiden pitäminen jotenkin epäsivistyneenä roskasakkina, jota kirjailija ei halua lähelleen. Niin. Ennen kirjailijat työskentelivät enemmän norsunluutorneistaan, johtuen toki myös sosiaalisen median poissaolosta maailmaa ja ajattelua mullistavista keksinnöistä. Nykyisin kirjailijan pitää olla lähellä lukijoita, jotta myyntiluvut kasvaisivat. Kirjailijoita suositellaan liittymään Instagramiin, ehkä kertomaan kaikesta...

Nyt minäkin luopio olen vihdoin osallistunut Naantalin Kirjajuhliin . Kolmatta kertaa Kaivohuoneella järjestetyt juhlat olivat jo myyty perjantain osalta jo loppuun, joten hienosti ovat kirjallisuuden ystävät Naantaliin löytäneet. Vuosi vuodelta juhlat ovat saavuttaneet enemmän yleisöä, joten toivoa sopii, että näistä tulee pysyvä loppukesän piristysruiske Naantaliin.  WSOY:n kustantaja Anna-Riikka Carlson haastatteli monia kirjajuhlien vieraita, tässä Jenni Haukiota. Naantalin Pienen kirjapuodin pyörittäjä Katri Tuominen kukitti kirjailijavieraan, jolta odotamme kovasti myös uutta runoutta.  Satu Rämö on viettänyt tänä vuonna aikaa Äkäslompolossa, jonne Jakob-kirjan tapahtumat osin sijoittuvat. Kohta lukijat saavat imaista kolmannen osan Hildurista alkaneeseen, Islantiin sijoittuvaan  dekkaritrilogiaan.  Ensimmäisenä päivänä esiintymislavalla oli heti nimekkäitä kirjailijoita, kuten yleisömagneetit Satu Rämö ja Jenni Haukio . Arvanette, kuka oli viimeinen esiintyjä...

Näemmä kirjoitan sittenkin Suomen hypetetyimmän dekkaristin Satu Rämön trilogiasta, josta olemme nyt saaneet nauttia tai rämpiä läpi kaksi osaa. Ensin ajattelin, etten halua tarttua arviomielessä niiden kirjailijoiden teoksiin, jotka saavat muutenkin laajaa näkyvyyttä kaikkialla. Puhumattakaan siitä, miten kärsin blogien että Instagramin kirjagramin keskittymisestä vain uutuuskirjallisuuteen. Minua kuitenkin kiehtoo kaksijakoinen suhtautuminen Rämön teoksiin. Toisaalta, ainahan mielipiteet jakautuvat. Myönnän silti Hildurin  (WSOY 2022) jälkeen  (jonka luin jo viime vuoden kesällä) ihmetelleeni, mikä tässä on tehnyt tästä Suomen suosituimman kirjan.  Teos oli ihan sujuva, se eteni. Kaksosten katoaminen oli täky, joka sai lukemaan kirjan loppuun. Pettymys oli suuri, kun jo puolessa välissä tajusin, että tämä asia selviää vasta kolmannessa osassa. Kuinka paljon se on tietoinen valinta, sitä minä olen toki väärä ihminen analysoimaan. Mutta tämä yhdistettynä heti muotoiltuun...