Esmeraldan eetos

Instagramiin liittymisen myötä olen enemmän kartalla kotimaisen kirjallisuuden tuoreimmasta annista. Kirjagramin julkaisut keskittyvät pitkälti siihen, eikä se ole mielestäni aina hyvä asia. Kuitenkin joukosta löytyy helmiä, jotka ansaitsevat ajankohtaisuudestaan huolimatta ja juuri siksi noston (toivottavasti monen vuoden jälkeenkin eikä vain ilmestymispiikissä). Jonna Riikosen   Nainen on naiselle tuki. Tärkeitä esikuvanaisia  (Atena 2022) on ilman muuta tällainen teos. Uskoisin, että se tarjoaa jokaiselle naiselle samaistumispintoja, sillä ääneen pääsevät näkyvät ja näkymättömät naiset, jotka kertovat erilaisista elämänpolustaan ja esikuvistaan. Teosta varten on haastateltu useita naisia, niin ultrajuoksijaa, pakolaistaustaista yrittäjää kuin presidenttiäkin (osaatte varmasti arvata, kuka on kyseessä, monen haastatellunkin esikuvanainen  Tarja Halonen ).  Haastatteluja on tietenkin mielenkiintoista lukea. Minusta kenen tahansa ihmisen elämä on kiinnostava, sitä varten ei tarvitse ol

Viime aikoina olen nuuskinut yhtä sun toista lukaalia, betonikolmiota ja talo-opusta, käynyt myös Naantalin museon asumisnäyttelyssä sekä tuttuun tapaan kolunnut lähiökukkuloita pieteetillä. Mistä moinen innostus?  Jyrkkälä, taitaa parhaillaan olla ehdolla Pohjoismaiden parhaaksi lähiöksi. Mennään tähän kohta! Noh, mitään uutta tässä ambitiossa ei ole, harrastinhan jo kersana asuntojen pohjapiirustusten taiteilua ruutupaperille ja suunnittelin oman palatsini. Minusta asuminen oli todella kiinnostavaa, sehän sisältää koko pienen ihmisen elämän. Tajusin kuitenkin nopeasti, ettei minusta tulisi arkkitehtiä tai raksa-ammattilaista vaan asumistutkija . Valtuutin aivan itse itselleni tämän tittelin juuri sekunti sitten! Sitä kuitenkin teen, tutkin kuinka ihmiset asuvat. Siinä on sekä visuaalinen että stalkkeriaaninen ulottuvuus, heh. Pikemminkin minua kiinnostaa asumisen yhteiskunnalliset ja sosiaaliset ulottuvuudet. Tämä on myös jonkinlaista taustatyötä - näin oikeutan itselleni harrastaa

Taannoin kirjoitin kokemuksesta , jossa opiskelun päämäärättömyyden tuska yhdistyi painajaisia aiheuttaneeseen Patrick Süskindin   Parfyymin värittämään todellisuuteen. Ankea soluasuminen ei varsinaisesti toiminut bonuksena jäsentää esitystä, jonka palasia ei hahmottanut vaikka kuinka yritti. Ehkä tuota tammisaarelaista kaanonia väritti punavankien veri yhdistettynä digitalisaation murrokseen, vuosituhannen vaihdokseen, omaan aikuistumiseen. Miten asia liittyy tähän päivään? Kirjoittaessani tuota aiempaa tekstiä, en tiennyt, että paikka on todellakin unen ja valveen rajamaa. Sitä ei enää ole. Kaikki on purettu. Tämä suorastaan vertauskuvallinen tieto pyyhkii muistojeni yli lisäten niihin outoa maagisuutta. Kuitenkin, tuskin kovin monelle muulle opiskelijalle kokemus oli sama, edes lähellekään. Ehkä monelle paikka oli vain koulu, ihmiset olivat vain ihmisiä, kaupunki oli vain kaupunki, jonne on mukava palata viettämään kauniita kesäpäiviä.  Kuva: Visit Raseborg Osa teki näin yllättyäks

En ole kirjoittanut summarumia vapaudesta, sillä se on yhä päättymätön tarina. Kuitenkin tilini saldo kuiskaa: kai ajattelit palata "oikeisiin töihin" huomenna? Ainakin ensi vuonna? Vaihtoehtoisesti olisi pakko hakea lisää apurahaa.  Mutta tiedättekö mitä? Kun kerran saa maistaa palan kirsikkakakkua, joka ei ole homeessa vaan elämänsä kunnossa, haluat syödä sitä herkkua lopun ikääsi. Ainakin nyt muutaman vuoden. Vielä en ole valmis palamaan apinantyöhön, en liioin tehtäviin, joissa tarvitaan toksiseen positiivisuuteen sairastumista. Vielä en ole herännyt muumiotilasta totaalisesti henkiin.  Luonto jo ruskastuu, valmistautuu marrakseen. Kun minä vasta olen heräämässä henkiin.  Luin juuri Eeva Åkerbladin Huolenpitoja , jonka alusta löytyvä lause resonoi vahvasti:  "Terassin lepotuolit kuin rivi arkkuja, joista hiljalleen herätä henkiin." Jossain kohtaa arkku oli käytetyin emojini, uurna hyvänä kakkosena. Myönnän kyllä myös rakastavani mustaa huumoria.  Menemättä sen

Kuinka ollakaan, tänäkin vuonna poljin betonilähiöiden läpi Artukaisiin Turun kirjamessuille, kun sain oikein Turkuseuralta ilmaisen piletin (kiitos jälleen) ja muutenkin. Minuahan ei luultavasti luokitella ilmaislippuun oikeutetuksi kirjasomevaikuttajaksi, siis kirjagram-aktiiviksi tai kirjabloggaajaksi, koska höpisen mistä aiheesta hyvänsä. En ole siis kustantamoille potentiaalista mainostajakuntaa, joka kirjoittaisi vain kirjallisuudesta. Ehkä saisin silti pyytämällä lipun, olenhan kuitenkin taukoamatta viljellyt dadaani sekä blogissa että somessa. Olen yleismaailmallinen sähköpörssi- ja kaali-influensseri, erästä kirjagram-kaveriani lainaten jopa elämän ylitarkastaja. Miten mieluisa titteli, kiitän tästä! Seurasin messuilla erityisesti kahta ohjelmanumeroa, joista toinen oli dekkaristi Arttu Tuomisen haastattelu. Mennään siihen myöhemmin! Muina ylitarkastajina suuntasin siis messuilla katsastamaan tarjontaa. Päiväksi valikoitui sunnuntai, koska se oli viikon ainut tyhjä päivä. Olet