Esmeraldan eetos

Syysloma alkoi ja kohta päättyy. Panostin lomaan lojumalla aamutakissa sängyllä tai sohvalla noin 90 prosenttia ajasta. Ehkä vähän siivutetaan arviota, sillä kävin myös kirjastosta lainaamassa syysloman läjän. Pokkareita valitsin, koska tarkoitukseni oli osallistua viinimessuille Helsinkiin, ja käydä samalla Ateneumin superkiinnostavassa kuolemanäyttelyssä. Mutta universumi valitsi puolestani. Junaliput jäivät käyttämättä migreenin iskiessä jo toista kertaa lomalla. Keho ottaa kaiken kuormituksen takaisin.  Saara Turusen Sivuhenkilö oli varattu junalukemiseksi, mutta luin sen sängyssä oman elämäni sivuhenkilönä. Migreenikot pystyvät takuulla samaistumaan kirjaan, vaikka eivät kirjoittaisi sanaakaan.  Avondalen Qvevri-viinin ostin kesällä Systembolagetin erikoiseristä. Loistava GSM-blendi hintaisekseen ja erinomainen osoitus, mitä kaikkea eteläafrikkalaiset viinit voivat olla. Esimerkiksi sieluni voitelijoita koomasohvallani. Agatha Christien Eikä yksikään pelastunut on yksi su...

Sain suosituksen lukea toimittaja Meri Eskolan esikoisteoksen kaunon saralla, joka käsittelee yksinkertaista kysymystä: äiti, rakastitko minua yhtään? Eskolan äiti teki lööppeihin päätyneen itsemurhan vuonna 1981. Helsingin kaasuräjähdyksessä tuhoutui kokonainen osa talosta, samalla lapsen oikeus äitiinsä. Kokonainen tulevaisuus. Monen ihmisen elämä. Ehdin rakastaa häntä  (WSOY 2023) on vaikuttava, paikoin vahvan alleviivaava teos tuskasta, jonka keskellä itsemurhan tehneen lapsi joutuu elämään. Jossain muistaakseni kritisoitiin tätä kirjaa liiallisesta valituksesta, elämän pitää jatkua, ynnä muuta. Jos kaunokirja on ainut tapa saada muut kuulemaan hätä, ainut tapa prosessoida ulkoisesti menestyvän ihmisen näkymätöntä surua, joka raastaa sisintä jokainen hetki, eikö ihmisellä ole oikeus tehdä niin? Julkaistavan teoksen kohdalla etenkin, jos osaa kirjoittaa, pukea tunteensa sanoiksi. Tässä teoksessa alleviivaus todella toimii. Ei ole muuta kuin kysymykset vailla vastauksia, syytöks...

Myönnän kiinnostuneeni yhden Italian kuuluisimman kirjailijan Domenico Starnonen tuotannosta osittain siksi, että hänen on huhuttu olevan kirjoittaja Elena Ferrante -salanimen taustalla, tai sitten vaimonsa Anita Rajan . En kuitenkaan olisi löytänyt kirjailijaa ilman  Kirja ja keittiö  -blogia, jossa esitellään ihastuttavasti italialaista kirjallisuutta vuoroin italoherkkujen kera. Menemättä varsin aiheettomiin spekulaatioihin Ferranten henkilöitymästä, jo ensimetreillä Kepponen tuntui olevan kuin Ferranten kynästä. Aah, aaah, tätä lisää, aah.  Tämän vuoden paras lukukokemus Elena Ferranten Hylkäämisen päivien lisäksi.  Mistä Kepposessa on kysymys? Iäkkäämpi ja menestynyt kuvittaja Daniele Mallarico saapuu Napoliin tyttärensä Bettan luo hoitamaan tämän poikaa - omaa lapsenlastaan siis (napolilaisempi tapa kertoa asia vaikeamman kautta?). Vanhemmat lähtevät matkalle ja kontrolloivat vaarin (tytär siis isänsä) hoitamaan varsin pikkuvanhaa ja silti herttaista poikaa Ma...

Nyt on jälleen työn alla mielenkiintoinen SKS:n muistitietokeruu. Ihmisten muistoja lama-ajasta, Neuvostoliiton hajoamisesta, mistä tahansa 1990-luvun ilmiöstä, joka ehkä (?) vaikuttaa edelleen elämään. Sitä tässä varmaan haetaan, otaksun. Suomi voi nousta lamasta, mutta sen syvimmässä mudassa eläneet eivät. Jotain siitä jää sisuksiin, kolkkouden tunne, vieraus, juurettomuus, kyvyttömyys luottaa mihinkään ja kehenkään.  Minulle laman symboli on rikottu puhelinkoppi ankean alikulkutunnelin juurella. Puhelinluettelo tai itse asiassa Keltaiset sivut -katalogi on täynnä topless-baarien ilmoituksia. Isä ehdottaa vitsinä perheillallista sellaisessa Naantalin Kylpylän sijaan, johon hyväosaiset, vielä työssä käyvät tai käyneet, voivat tuhlata kertyneitä lounasseteleitään. Tulihan se halvemmaksi kuin ostaa ruokaa kaupasta, jonka maitojauhohyllyt olivat tyhjät yleislakkouhan alla. Nauroimme äitini kanssa ihmisten hamstrausmaniaa, jonka suora toisinto oli korona-ajan vessapapperiralli. No, eh...

Sinertävän aamulumen keskeltä erottuvat pienet askeleet. Kuusivuotias Aliisa katsoo kenkiään, niitä joilla hän on kotipihallaan tepastellut Lumiukkoa odottaen. Aliisa asettaa jalkansa yhden jäljen viereen ja huomaa, että se on erilainen kuin hänen oma kengänjälkensä. Aliisa ihmettelee, kuka kumma on kävellyt heidän pihallaan yön aikana. Äiti ja isä ovat muistuttaneet lukuisat kerrat, että pihalta ei saa poistua. Tuntematon arvoitus kutkuttaa Aliisaa liikaa varoituksiin nähden. Hän ottaa pari riemukasta askelta ja loikkii nietosten yli syviä pieniä jälkiä seuraten. Hetkeksi hän kääntyy katsomaan taakseen ja huomaa savun nousevan kotitalon piipusta. Ikkunassa hän näkee äidin puuhellan edessä hämmentämässä riisipuuroa. Vielä voisi palata takaisin, mutta Aliisan on saatava tietää, kenelle mystiset jäljet kuuluvat.   Kodin vieressä on lehtometsä, jossa asustaa kauriita ja oravia. Aliisa näkee puusta pudonneesta kävynsilpusta, että herkuteltu on. Hän kokeilee pullottavaa taskuaan ja ...

Unkarinjuutalaisen  Imre Kertészin  romaani otsikon nimellä puhutteli minua aikoinaan syvästi. Luin teoksen aika pian Kohtalottomuuden ja mieheni sairastumisen jälkeen. En muista luinko teokset ennen häitämme, mutta jo silloin tiesin sisimmässäni, että niin sanotun normaalin elämän voisi unohtaa. En vain uskonut, että niin tulisi todella käymään. Otimme riskin emmekä peruneet häitä. Se olisi tuntunut kohtuuttomalta ja niin - kohtalottomuudelta.  Budapestin suuri synagoga, jossa juutalaisyhteisöstä vieraantunut Kertész tuskin kovin usein kävi.  Upea synagoga sijaitsee suositun hotellin lähellä, joka toimi aikoinaan myös SS-miesten majapaikkana. Siellä vietettiin monet kosteat natsikemut samalla, kun ympärillä tapettiin tuhansia juutalaisia. Onneksi luimme asiasta ennen hotellin varausta. Synagogan hartaudessa verisen historian saattoi kuitenkin yllättävällä tavalla unohtaa edes hetkeksi. Tästä matkasta on kohta seitsemän vuotta aikaa. Joka seitsemäs vuosi on  sh...

Nyt, kun olet löytänyt anonyymin blogini nettimeren syövereistä kulinaarisilla Google-hakusanoillasi, onnittelen sinua tasokkaasta löydöstä! Samalla toivon, etten ala harrastaa itsesensuuria blogissani sen tiedon takia, että tiedän. Mutta samapa tuo. Tieto lisää tuskaa ja minä olen omalla tiedonhalullani lähes masokisti. Sinä olet ehkä enemmän vain utelias, joka minun tapaani googletat myös omaa nimeäsi. Sekä todennäköisesti jokaisen muutaman ex-poikaystäväni ja ainoan aviomieheni, josta ymmärsit heti alkumetristalkkauksen valaisemana minulle huomauttaa: ei titteli X tarkoita, että hän olisi rikas . Kiitos isä, tämä oli kullanarvoinen huomio parinvalintaa koskien! Minun alaani onkin rappioromantiikka ilman etuliitettä. Onneksi et kuitenkaan löytänyt osumia Seiskan sivulle tai rikosrekisteriin, vaikka jälkimmäinen ei taidakaan olla julkinen. Kyllä minä arvasin, että joku erittäin tuttu käy näitä kirjoituksiani lukemassa. Tuolla jollain on aikaa edetä preussilaisella systemaattisuudella ...

Näin joulukalkkunan ja tähtipölyn laskeuduttua on aika jälleen summata yhteen poikkeuksellisen vuoden 2020 tapahtumat ennustusteni näkökulmasta . Teen joka vuodenvaihde tarot-pöydän menneelle ja tulevalle vuodelle, mutta ihan vielä ei ole tämän session aika. Tarot-pöytä on muutenkin itselleni aina henkilökohtainen - en siis hae korteista juuri vastauksia tai selityksiä maailman tapahtumille. Tein kuitenkin viime vuoden alussa intuitiiviset kirjaukset päiväkirjaani maailman tulevista tapahtumista vuonna 2020 (ilman tarot-kortteja). Olen joskus aikoja sitten luonnostellut jonkin sortin maailmanennustuksia, mutta idea singahti uudelleen mieleeni luettuani vuosi sitten  tämän Epookki-blogin kirjoituksen . Kiitos siis Epookin kirjoittajalle inspiraatiosta! Palaan aivan kohta ennustuksiini ja toteutumiin pienen taustoituksen jälkeen.  1920-luvulta tulevaisuuteen täyhystävä nainen 1800-luvun kehyksissä.  Yleisesti vuosiennustaminen on erittäin vanha tapa niin Suomessa kuin maail...