Esmeraldan eetos

Syksyiset lukemani kirjat edustavat jälleen suosituinta jaostoa. Tämä ei ole vitsi, oikeasti Paavo Lipposen muistelmateostakin sai jonottaa. Jotkut ahmivat dekkareita ja kauhua, minä luen poliittisia setien teoksia maailman kaatuessa niskaan. Olen aina lukenut. Muistan pappani lukeneen Kekkosen päiväkirjoja ja hänen kanssa ruodittiin muutenkin aina politiikkaa. Minua kiinnosti jo varhain päätöksenteko kulissien takana. Paavoa olen vasta selaillut ja lukenut sieltä täältä, mutta näitä kahta muuta voin suositella.  Näistä kolmesta kirjasta olen loppuun asti lukenut vasta kaksi. Haluaisin ruotia syvällisemmin erittäin tärkeää kirjaa He selvisivät sodasta , joka piirtää esiin, millaisissa oloissa valtava määrä sotaveteraaneja "vapautui" työmarkkinoille. Monella oli ainoana työkokemuksenaan pikakiväärillä ammunta ja sotatraumat. Suosittelen ehdottomasti kirjaa luettavaksi parina Ville Kiviniemen Murtuneet mielet -teoksen kanssa. Jokaisen kannattaa nämä lukea, niin ymmärrätte syvem...

Minusta inhorealisti on usein vain realisti. Hän ilahtuu, jos tutuksi todettu linja pettää, ja maailmassa tapahtuu jotain hyvää. Ihmettelenkin, miten inhorealisti saattaa olla hyvinkin hyväosainen ihminen, jolle ei ole koskaan tapahtunut mitään pahaa. Tehdäänkin heti perään selväksi, että itse en kuulu heihin.  Huomaan, että inhorealismin syvyys kasvaa uusien vastoinkäymisten myötä, mutta se ei ole sama asia kuin kyynisyys. Sitä vastaan kannattaa taistella. Kyyninen elämänasenne on kuin syöpä, joka levittää etäpesäkkeen kaikkialle.  Sellaisena voi nähdä myös toisen maailmansodan joukkoteloitusten pistekartan. Natsit ehkä näkivät vastaavana juutalaisten asuinalueet Amsterdamissa, kartan, johon hollantilaiset virkamiehet laskivat kaikki juutalaiset natsien puolesta.  Tänään tulee 80 vuotta toisen maailmansodan päättymisestä. Telkkarissa näytettiin äsken loistava dokumentti , jonka olisin nimennyt toisin. Tämä ei ole dokumentti Auschwitzista, vaan ihmisyydestä. Miten se hilj...

Katsoin eilen Titanic-elokuvan, enkä suinkaan tarkoita "uusinta". Vaan Titanicin kohtalonyötä vuodelta 1958, joka päihitti monilta osin megabudjetilla tehdyn yleisömagneetin. Sellainen tosin oli tämäkin. Se mikä elokuvassa oli erityistä, on Titanicilta selviytyneiden välittämä tunne. Vaikkei selviytyneitä elokuvassa erikseen kuultu, on heidän tietojaan ilman muuta käytetty elokuvaan. Olihan heistä moni yhä elossa. Miltä heistä on mahtanut tuntua katsoa tätä elokuvaa?  Oma sukulaiseni selvisi Lapuan patruunatehtaan räjähdyksestä, mutta menetti siellä parhaat ystävänsä. En tiedä, onko hän katsonut Lapua-elokuvan, johon häneltä tietoja kerättiin. En tiedä olisinko itsekään katsonut (en ole). Luin kyllä hiljattain niitä uutisia arkistossa monesta eri paikallislehdestä. Katastrofeista ja onnettomuuksista on media aina osannut raportoida laadukkaammin tai sensaatiohakuisemmin.  Titanic-elokuvasta, oli se sitten kumpi vain, muistamme kohdan, jossa ihmisiä ohjataan pelastusveneisiin...

Tällainen lausehirviö on parhaillaan edessäni toisella välilehdellä. Minun on pakko kirjautua blogiin ja vuodattaa tuskani ulos. Kuvittelen ymmärtäväni taloudesta paljonkin, mutta tästä en tajua mitään. Miksi en tajua? Olenhan minä hoitanut itsenäisesti inventaariot, tilaukset, sijoitukset, erinäiset rahankäytön vastuutehtävät ja niin edelleen. Ja kirsikkana kakussa, joudun opettamaan matematiikkaa. Väitän ymmärtäväni siitäkin enemmän peruskoulutasolla kuin taloustieteestä yliopistossa.  Eräällä tunnilla käyttämäni uutisdia.  Niin, miksi en tajua? Kysymys on ammattikielestä tai tieteenalan kielestä, jota toisinaan kutsutaan jargoniksi. Kirjoitinkin joskus erinomaisesta lukukokemuksestani Työelämän tyhjänpuhujat. Laura Niemi osui kultasuoneen, kun myös media innostui kirjasta. Esimerkiksi Ylellä voi testata, ymmärrätkö jargonia . En silti ymmärrä, miksi minun on ymmärrettävä, mitä otsikko tarkoittaa. Otsikko on myös kutsu kauppakorkealaisille eksymismatkaan humanismin pariin. M...

Olen pitkään tiedostanut, etten ole enää kirjoittanut blogiin sijoitusasioita. Olen jotenkin väsähtänyt, mikä johtuu toki myös siitä, ettei rahaa enää ole pistettäväksi jemmaan kuten ennen. Tämäpä onkin oiva hetki tarttua kirjaston herätelainaan, Julia Thurénin Kaikki rahasta -kirjaan. Lisätekstillä Näin säästin kymppitonnin vuodessa . En tiedä, miten lisäys vaikuttaa teihin, mutta minulle se synnytti ennakkoluulon hyväosaisen kertomuksesta, eli juuri siitä richplainaamisesta, jota Thurén teoksessaan eri näkökulmilla käsittelee. Saatoin päästä yli inhoamastani anglismista ja todeta, että teos on varsin kattava opus rahasta. Siitä puhutaan yhä liian vähän, ja tämän kirjan myötä moni varmaan on innostunutkin kertomaan ääneen raha-asioistaan.  Kummatkin maailmaa pehmentävät viltit olen aikoinaan saanut palkkatyöstäni joululahjoina. Suomi on yhteiskunta, jonka verotus ja kaikki mahdollinen perustuu työsuhteessa tehtyyn työhön. Täällä ei kannata olla yrittäjä, ellei sitä ole heti niin ...

Möykky sisälläni on painanut pitkään. Tämä on se musta raskaus, joka imee tulevaisuuden sisäänsä kuin musta aukko. Nämä tarinat on kerrottu jo moneen kertaan. Silti hätkähdän, miten Sun-Maid rusinan yksityiskohtaisuudella se voi olla sama. Ei yhtä paha kuin Westendin päähenkilöllä, joka minä-kerronnalla reflektoi laman runtelemaa nuoruuttaan. Sitä tulevaisuutta, joka toisilla oli edessä itsestäänselvyytenä toisten jäädessä tuntemaan ikuista ulkopuolista ja osattomuutta.  Itse en ole näitä menestystarinoita juuri kuullut. Pikemminkin päinvastoin. Myös menestyjillä meni huonosti. Espoossa oli ehkä riittävästi variaatiota. Miten myös Hyvää iltaa  (2023) pohjautuu Espoo-muistoihin? Mikä Espoossa saa ihmiset muistelemaan lamaa? Onko se väkiluku, prosentuaalinen osuus Suomen työttömistä? Jyrkät kontrastit kaupunginosissa? Espoolaiset kustannustoimittajat? Vai vain kupla, joka puhkesi kaikkialla Suomessa, mutta jonka pahimman niiton nopeus kävi radikaaleimmin ilmi pääkaupunkiseudul...

Unettomana syntyvät usein parhaat ideat. Tällä kertaa saadusta on kollektiivista iloa heille, jotka sitä eniten tarvitsevat. Ensin tausta. Plärättyäni Ylen uutisia puhelimella, pöyristyin taas kerran keskiluokan verohelpotuksista . Ihan kiva, että palkansaajat saavat lisää voita leivälle, jota liian moni syö kuivana tai homeisena. Tämä 0,5-1,2 prosentin veronkevennys palkasta ei silti vaikuta mitenkään ostovoimaan, toisin kuin sama summa köyhimmiltä leikattuna. Suurin osa keskiluokasta tai parempituloisista tienaajista ei tarvitse mihinkään muutaman sadan tai jopa tuhannen euron lisäansiota vuodessa, jos verrataan tilannetta kaikkein köyhimpiin. Toki on myös heitä, esimerkiksi suurperheellisiä, joilla jokainen lisälati tulee tarpeeseen. Heillä tilanne on luonnollisesti toinen kuin Mika Aaltolan säästövinkin maailmassa: voi säästää vaihtamalla samppanjan kuohuviiniin . Tosin Aaltolan mukaan kommentti oli asiayhteydestään irrotettu, kuten somekohut usein. Kuitenkin puhumme toisesta todel...

Ensin olin kirjoittaa otsikkoon "kurkistus kasarin historiaan", mutta mietin, jos joku olettaakin saavansa kattavan selostuksen kattilasta. Toisaalta sekin olisi ollut 80-lukuun sopivaa, alkoihan silloin ennennäkemätön keittiö- ja muiden tarvikkeiden vyöry koteihin, jotka olivat yhä useammin omistusasumiseen rakennetut.  Elintaso kohosi siivillä, ja yhä useammalla suomalaisella oli varaa ostaa vähän ekstraa. Vaikkapa tehdä elämän ensimmäinen pakettimatka etelään koko perheen kesken, jollei tavara kiinnostanut. Mutta uskoisin, että lisääntyneet kulutusmahdollisuudet materiaalisellakin puolella kiehtoivat jokaista. Tilanne oli päinvastainen kuin nykyinen minimalismi, jossa luopuminen on trendikästä.  Valitan, en jaksanut hakea satoja vhs-videoita kaapeista ja laatikosta erinomaisen tietokirjan taustalle. Niitä taloudessa yhä riittää, sekä kaksi VHS-videonauhuria. Niillä tallennettiin Euroviisut, Ylen Jumpat ja parhaat elokuvat. Suurin osa sisältää kuitenkin 80-luvun innovaatiol...