Tekstit

Kerran uupunut, aina uupunut?

Kuva
Vuosia sitten kirjoitin blogiin työuupumuksesta uutena kansantautina. Sitten alkoivat telkkarin studiot täyttyä, tietysti minun ansiostani. Kameroiden edessä pohdittiin, onko työuupumus uusi kansantauti . Yleensä, jos ihminen esittää kysymyksen, hän vastaa siihen jo itse kysymyksellään. Siksi kysymyksiä on hyvä esittää. Auttaako iltalenkki?  Nyt kysynkin, toipuuko työuupumuksesta koskaan. Tutkimusten mukaan uupumus näkyy aivokuvissa, se ei siis ole mikään keksitty juttu. Tällaista suhtautumista osa saa osakseen. Nyt on trendikästä olla uupunut, ja sitä rataa. Tuskin kukaan tässä maailmassa valitsee mitään ikävää trendin takia.  Jälkiviisaana voin itse sanoa innostusjargonkielellä, että energiapankki hupenee nykyisin nopeammin, jos se ehtii edes täyttyä. Viikossa voi olla yksi tai kaksi päivää, jolloin tunnen olevani pirteä. Jatkuva väsymys on kestänyt nyt viisi vuotta, enkä ole palautunut siitä koskaan. Sain tuolloin aivan selvän varoitusmerkin, joka johti aivokuviin saakka. Kasvainta

Uusi taulu kokoelmaan Suomen Pariisissa

Kuva
Aikamoinen onnenpotku kävi, että ensinnäkin luin blogini sähköpostin pitkän tauon jälkeen. Jälleen kerran oli kulunut viikkokausia, kunnes muistin sen olemassaolon. Niinpä minulle on tuloksetta tarjottu muun muassa kriikunoita ilmaiseksi sekä taulu ostettavaksi. Jälkimmäisen suhteen voin nyt todeta olevani onnellinen taas uuden Sedennikin omistaja.  Muistattehan aiemmat kirppislöytöni ja juttuni tästä algerialaissyntyisestä, mutta Pariisissa oppinsa saaneesta taiteilijasta. Kuvan taululöydöistä olen maksanut yhteensä noin sata euroa.  Lämmin kiitos turkulaiselle taidekeräilijälle, joka oli bongannut tämän hyvin tuntemattomaksi jääneen taiteilijan teoksen ostamastaan isommasta erästä. Sen ansiosta, että olin kirjoittanut Sedennikistä blogiin , saatiin kysyntä ja tarjonta kohtaamaan. Herrasmies otti minuun yhteyttä ja tapasimme Suomen Pariisissa, Aurajoen ja silakkamarkkinoiden kupeessa. Käsilaukkuna varsin chic Ikean kassi, jossa kuljetin tauluni ensin Vinhoon. Tämä viiniravintola henki

Rajatuotos on tuotantofunktion derivaattafunktio

Kuva
Tällainen lausehirviö on parhaillaan edessäni toisella välilehdellä. Minun on pakko kirjautua blogiin ja vuodattaa tuskani ulos. Kuvittelen ymmärtäväni taloudesta paljonkin, mutta tästä en tajua mitään. Miksi en tajua? Olenhan minä hoitanut itsenäisesti inventaariot, tilaukset, sijoitukset, erinäiset rahankäytön vastuutehtävät ja niin edelleen. Ja kirsikkana kakussa, joudun opettamaan matematiikkaa. Väitän ymmärtäväni siitäkin enemmän peruskoulutasolla kuin taloustieteestä yliopistossa.  Eräällä tunnilla käyttämäni uutisdia.  Niin, miksi en tajua? Kysymys on ammattikielestä tai tieteenalan kielestä, jota toisinaan kutsutaan jargoniksi. Kirjoitinkin joskus erinomaisesta lukukokemuksestani Työelämän tyhjänpuhujat. Laura Niemi osui kultasuoneen, kun myös media innostui kirjasta. Esimerkiksi Ylellä voi testata, ymmärrätkö jargonia . En silti ymmärrä, miksi minun on ymmärrettävä, mitä otsikko tarkoittaa. Otsikko on myös kutsu kauppakorkealaisille eksymismatkaan humanismin pariin. Me otamme

Sivuhenkilönä omassa elämässä

Kuva
Syysloma alkoi ja kohta päättyy. Panostin lomaan lojumalla aamutakissa sängyllä tai sohvalla noin 90 prosenttia ajasta. Ehkä vähän siivutetaan arviota, sillä kävin myös kirjastosta lainaamassa syysloman läjän. Pokkareita valitsin, koska tarkoitukseni oli osallistua viinimessuille Helsinkiin, ja käydä samalla Ateneumin superkiinnostavassa kuolemanäyttelyssä. Mutta universumi valitsi puolestani. Junaliput jäivät käyttämättä migreenin iskiessä jo toista kertaa lomalla. Keho ottaa kaiken kuormituksen takaisin.  Saara Turusen Sivuhenkilö oli varattu junalukemiseksi, mutta luin sen sängyssä oman elämäni sivuhenkilönä. Migreenikot pystyvät takuulla samaistumaan kirjaan, vaikka eivät kirjoittaisi sanaakaan.  Avondalen Qvevri-viinin ostin kesällä Systembolagetin erikoiseristä. Loistava GSM-blendi hintaisekseen ja erinomainen osoitus, mitä kaikkea eteläafrikkalaiset viinit voivat olla. Esimerkiksi sieluni voitelijoita koomasohvallani. Agatha Christien Eikä yksikään pelastunut on yksi suosikkidek

Turun kirjamessut - viimeistä kertaa Artukaisissa?

Kuva
Viimeistä viedään. Onko todella niin, että kuluvana viikonloppuna Turun kirjamessuja vietetään viimeisen kerran Artukaisten messukeskuksessa? Mutta niin se lentokenttäkin plaanilta katosi, jäljellä on vain kaasuttajien kiitorata. Mietin aina, mikä ensimmäisenä tulee mistäkin alueesta mieleen. Vastaus ei ole kartano, lehtitalo tai kirjamessut, vaan renkaiden polttaminen tiellä. Enää se ei taida olla mielipidepalstan kestoaihe. No, tuota tietä pitkin kävelin kohti messukeskusta tajutessani, miten kätevästi paikan päälle päässe työmatkalinjalla. Bussilla numero 99, jonka kohde on Pansion telakka. Yllätyin, että bussi kulkee lauantaisinkin. Minulla oli mukanani viinilasit, sillä lähdin suoraan messuilta töihin. Tämä huvitti, sillä ruoka- ja viinimessujen hallissa piti maksaa pantti viinilasista. Olisin voinut sanoa, että minulla on omat mukana. Iltaohjelman takia kiertelyä halleissa piti hieman aikatauluttaa, mikä oli vähän harmillista. Toisaalta en olisi kauemmin kiertelyä jaksanutkaa

Olipa kerran ihminen

Kuva
Esihistoriassa ihmisen työpäivä oli arviolta nelituntinen. Saman pituinen voi olla oppilaiden koulupäivä, joka opettajalla vasta jatkuu. Palautuminen on edessä jokaisella. Millaista se oli Olipa kerran ihminen -sarjan luolamiehellä? Näistä aiheista juttelimme oppilaiden kanssa, jotka yleisesti väsyvät yhä nuorempina. Muistan kyllä itsekin koulunkäynnin olleen väsyttävää jo lankaluuriaikana. Mitä se onkaan nyt, kun edessä välkkyy koko ajan screen ja Beelsepubin lanseeraama Wilma laulaa? Palautumismatkalle tarvitaan järeät aseet. Loistava teos mahtavalta persoonalta. Siitäkö eniten on kysymys myös opetuksessa?  Hälinä itsessään uuvuttaa. Siksi hiljaisuus on ihanaa. Olen huomannut, miten tehokkaasti se toteutuu vain oppilaille lukemalla. Voi kuunnella tarinaa tai luoda sen itse, mielikuvituksella. Lapsilla se on ilmiömäinen, mutta lukutaidon heikentyessä ja digipelien koukuttaessa, on tästä itsestäänselvyydestä pidettävä kiinni. On mukava huomata, kuinka klassikot istuvat aikaan kuin ai

Delta-sarjan päätös eli Verivelasta Lavastajaan

Kuva
Nyt se on tehty. Matka Arttu Tuomisen Delta-sarjan parissa, eli jo tutuiksi kehittyneiden  henkilöhahmojen ja yhteiskunnallisten aiheiden vyyhdissä Porin yössä. Aiemminkin olen osista jotain kirjoittanut, esimerkiksi Häväistyistä ,   Vapahtajasta , ja kaikenlaisia kirjamessuraportteja löytyy Turusta ja Naantalista , jossa en siis Artun esiintymistä ehtinyt näkemään, itse kirjailijan kylläkin. Toivotaan, että ylipäätään ehdin tuleviin Turun kirjamessuihin, vaikka se hälinä ja kakofonia ahdistaa jo etukäteen.  Mutta asiaan. Aloitin etsimällä kuvituskuvan, jonka onnistuin jotenkin vahingossa blurraamaan sivuilta. Mutta sehän sopii loistavasti tunnelmaan ja myös tämän heti alusta ilmaisevan viimeisen osan Lavastajan sisältöön.  Teoksessa on kolme eri teemaa, jotka ovat minulle läheiset: autiotalot ja kohtaloiden selvittäminen, teatteri ja mikäköhän se kolmas sitten oli, no tietenkin kuolema siihen kuuluvine "oheistoimintoineen". En avaa juonta tässä sen enempää, sillä itse en ty