Luukku 18: Jouluna on "aikaa" lukea ainakin nämä kirjat

Blogimaailma ja mainoslehtiset täyttyvät joulun kirjalahjavinkeistä. Harrastan vielä aikuisiälläkin katalogien ympyröimistä sillä toiveajatuksella, että esimerkiksi mieheni lukisi saman lehden ja sattuisin vaikkapa auttamaan häntä joululahjaprobleeman ratkaisemisessa. Nyt vain en ole ehtinyt perehtyä yhtään siihen, mitä kannattaisi edes toivoa lahjaksi! Siis näiden aiemmin pukilta toivomieni teosten lisäksi: Jussi Jalosen  Ayn Rand: Kapitalismin valtiatar, Raija Orasen Manu sekä Metsä meidän jälkeemme, joka onkin parhaillaan Tieto-Finlandia ehdokas.

Tällä hetkellä yöpöydälläni on kesken lähes loppuun asti luettu Sofi Oksasen Koirapuisto, yhä se  kesällä aloittamani Yuval Noah Hararin Homo deus sekä syntymäpäivälahjaksi saamani Juhani Ahon lapsenlapsen Claire Ahon (kokoonpano Aho&Soldan) Suomi 1950-luvun väreissä, jonka tekstit ovat historioitsija Henrik Meinanderin kirjoittamia.

Tavoitteenani on lukea nämä teokset loppuun joulukuussa, ja jälkimmäisen kohdalla se varmasti toteutuukin hyvin helposti valtaosan sivuista ollen kuvapainotteisia. Vaikka lukuprosessi on hieman vielä kesken, voin jo varmuudella sanoa kaikkien teosten olevan erinomaisia, eri tyylisiä joululahjaideoita. Kaikkia yhdistävä tekijä on yhteiskunnallinen pohdinta sekä tietty ajankuva - menneisyyden tai tulevaisuuden. Ja onhan siinä nykyhetkikin välissä. Tulen luultavasti kirjoittamaan Koirapuistosta ja Homo deuksesta vielä erilliset postaukset myöhemmin, joten keskitytäänpä nyt 1950-luvun Suomeen.




Minua viehättää tässä Claire Ahon pojan Jussi Brofeldtin kokoamassa teoksessa kuvien lisäksi se, että tekstit on kirjoitettu suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Aivan kuten 1950-luvulla Suomea esittelevissä kirjoissa, kun maatamme haluttiin markkinoida maailmalle. Yhdestä sellaisesta kotien sisustukseen liittyvästä teoksesta olen kirjoittanut aiemmin postauksen.

Ahon kirjassa on muutamia todella hyviä kuvia, osan kohdalla taas mietin hetken valinnan syitä. Perusteita kun ei tuoda esille esimerkiksi kuvatekstin muodossa muualla kuin mainoskuvissa, joita Aho otti myös paljon. Olisin kaivannut kontekstia ja esimerkiksi paikkakuntatietoja kuviin, mutta niitähän ei välttämättä ole tiedossa.


Ehkä oma henkilökohtainen lempikuvani.


Ahon poika Jussi Brofeldt onkin valinnut kuvat intuitiivisesti valtavasta kuvakokoelmasta niiden puhuttelevuuden mukaan. Tunnelman ja hetken Claire Aho osasi todella vangita. Hänellä oli kyky ottaa kuvia ilman, että se vaikuttaisi kuvattavien toimintaan. Jotkut kuvat ovat myös hämmästyttävän nykyaikaisia. Yksikin kuva kuin viime kesän lapsi syömässä jäätelöä. Värit ovat monessa kuvassa hyvin haalistuneet ja karhea paperilaatu korostaa tätä entisestään. Se on kuitenkin osa kirjan tyyliä ja ehkä myös viehätysvoimaa. Luulin ensin kuvien olevan väritettyjä, mutta kyllä kuvat ovat värimaailmamoiltaan todellisia.



Tässä kuvassa on nähtävissä Claire Ahon sommittelun taito, vaikka tukkimiehet ovat varmasti olleet ihan sattumalta näissä kohdissa. 



Kirjassa on muun muassa presidentti Tarja Halosen alkusanat mielenkiintoisine muisteluineen. Henrik Meinander taas osaa kirjoittaa historiaa selkeästi ja kiinnostavasti lisäten joukkoon omakohtaisiakin muistoja. Joitain ahaa-elämyksiä kirja tarjosi itsellenikin, vaikka kuvittelen välillä tuntevani monet historian käänteet syvällisesti. Tämä kirja on hyvä lahja ihmiselle, joka on elänyt esimerkiksi 1950-luvun lapsuuden tai vain valokuvataidetta arvostavalle. Kirjasta välittyy hyvin, millainen tulevaisuusoptimismi vallitsi 1950-luvun Suomessa. Myös Claire Aho oli monessa mielessä uranuurtaja. Hän pääsi toimittamaan uutiselokuviaan New Yorkiin ollen ainoa naispuolinen tekijä neljänsadan miehen joukossa. Claire Ahon isoäiti, taiteilija Venny Soldan-Brofeldt toimi mitä ilmeisimmin yhtenä Ahon esikuvana vahvistaen Ahon uskoa omaan taiteeseensa. 

Tämän kirjan yksi hyvä puoli on myös se, että sain kipinän alkaa tosissaan opetella käyttämään uutta Sonyn järjestelmäkameraamme, joka on vähän liian hifi omalle tasolleni. Se on myös vähän vaikea oppia, jos on tottunut Canoniin. Olen tähän asti kuvannut kaiken automaatilla tai manuaalina parin eri säädön avulla. Muusta en tajua mitään enkä ole jaksanut lukea valtavaa pdf-ohjekirjaa, jossa muun muassa varoitetaan mahdollisista epilepsiakohtauksista, jos kameran hd-näyttöä katsoo liiallisesti!? Ehkä tuo riski on otettava, jos haluaa kehittyä mestarikuvaajaksi tuon aparaatin kanssa. Ja sen jälkeen täytyykin opetella kuvankäsittelyohjelma...

Joulukirjapinoni saattaa vielä kasvaa aaton myötä, mutta olen luottavainen aikaoptimisti luku-urakan suhteen. Minulla on pari extravapaata vuodenvaihteessa, jolloin toivon voivani vain lojua sohvalla, lukea sekä syödä joulun herkkusuklaita.

Mitkä kirjat kuuluvat sinun joululukemistoosi?



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kauan aikaa sitten (la vie en rosé)

Vuosiennustuksen 2021 jälkiviisastelu ja katsaus tulevaan

Draamallinen vuosi 2021

Kansallismuseosta kajahtaa: Suomen tarina on monisyinen

Askeleet lumessa

Miten taiteen hinta määritellään? Mitä sinä maksaisit taiteesta?