Quo vadis, maailma?

Ehkä tällä voi osallistua Surkeimmat otsikot -kilpailuun tai päivitellä kuuluisaa maailman menoa. Edellisestä koronakirjoituksestani onkin jo aikaa. Kesäkuun optimistina toivoin toisenlaista syksyä, mutta pelkäsin uhkakuvan käyvän toteen. Vielä emme tiedä, missä tahdissa rokotejonot alkavat purkautua. Ainakin 12-15-vuotiaiden kohdalla jo ensi viikolla.

Suuri ongelma on kuitenkin se, että yhä monet 20-30-vuotiaat (jopa hoitotyötä tekevät) että paljon vanhemmat liikuskelevat julkisilla paikoilla omasta tahdostaan ilman ensimmäistäkään rokotetta. Usein myös ilman maskia. Sentään viime päivien uutisten jälkeen maskinaamoja on alkanut vilkkua katukuvassa ja sisätiloissa taas tiuhempaan. Kaikkien kohdalla paheneva tilanne ei muuta joidenkin ihmisten peruslähtökohtaa: maskia ei käytetä ilman maskipakkoa.

Kirjoitan tätä päivänä, jolloin meidän piti osallistua häihin. Juhlat on kohta juhlittu, samaan aikaan kun alamme katsoa Beckiä villasukissa. Olisin niin kovasti halunnut käyttää italianpunaisia lakerikorkokenkiä ja sitä mekkoa, jonka olin ostanut juuri ennen koronapandemiaa toisiin häihin, jotka peruutettiin. En ole edelleenkään päässyt käyttämään tuota mekkoa missään. Kesäkuussa olin lähes varma, että elokuussa tämän kuuluisan koronamekon helmat liehuvat tanssissa, jota ei ole. En tiedä, olisiko ollut juomatarjoiluakaan, mutten usko häiden olevan niin körttiläiset, kuin eräät aiemmin kokemani.


Ainoa pikaotos, jossa kuuluisat italokenkäni näkyvät kameralle edes osittain. Ostin ne alunperin omiin häihini osuvasti Red Shoe -nimisestä liikkeestä. Kannattaa ostaa laatua, joka kestää juhlasta toiseen. Tämä kuva on sopivan aihesisällön lisäksi myös testi, kuinka paljon enemmän julkaisua luetaan tällaisen ykköskuvan takia.


Voi hyvänen aika, muistelen niitä usein. Morsiamen äiti lauloi kahdeksansäkeistöisen itkuvirren, morsiamen isä taas piti tunnin saarnan. Häissä tarjottiin karjalanpaistia, vettä ja mansikkakakkua. Ajoin silloisen poikaystäväni kanssa neljä tuntia suoraa tietä kohti Suomen kainaloa, mutta saman vuorokauden sisäinen paluumatka tuntui euforiselta neljäminuuttiselta pois piinasta. Vaikka yritin suhtautua hääkokemukseen empiirisen tutkimuksen näkökulmasta, liika oli liikaa. Hääpari on sittemmin eronnut. En tiedä, kuinka suku mahtoi ottaa asian. Oletettavasti sillä oli merkitystä.

Nämä nykykielellä missatut häät eivät ole ehkä yhtä uskonnollissävytteiset, vaikka sielläkin kuullaan jonkinasteinen saarnapuhe. On jo varmaan kuultu. Me emme olleet kuulemassa sitä, sillä emme halunneet ahtautua samaan tilaan viidenkymmenen hengen kanssa, joista merkittävä osa ei käytä maskia tai ota rokotetta uskonnollisista syistä. Valinta oli vaikea, mutta sydämissämme oikea. Terveys on tärkeämpää kuin rakkauden juhliminen, sillä ilman terveyttä ei voi juhlia rakkautta. Olisimme osallistuneet juhliin, mikäli turvavälit olisi voinut aidosti pitää ja tähän olisi ollut sekä järjestäjillä että vierailla aito tahtotila. Ulkohäät olisivat menneet pilalle tämän päivän rankkasateen takia, mutta nämä oli suunniteltu alunperinkin sisätiloihin. Toivon hartaasti, että näitä juhlia ei muisteta jälkikäteen mistään muusta kuin rakkaudesta.

Jokaisella ihmisellä on omat rajansa kaikelle, myös riskinotolle. Olemme jo nähneet, kuinka perusterveet sairastuvat koronaan vakavasti ja riskiryhmäläiset yllättävän kevyesti. Koronan ennalta-arvaamattomuus lisää varovaisuutta. Yhden rokotteen antama suoja ei ole riittävä varsinkaan ihmiselle, jonka perusterveys keikkuu sairaalan ja olohuoneen sohvan välimaastossa. Onneksi kohta on meillä kummallakin toinen rokoteannos, kolmatta todennäköistä odotellessa.

Otsikossa ihmetellään maailman menoa. Ihminen on ihmetellyt sitä aina. Aivan kuten nuoriso on aina ollut pilalla. Miksi meitä siis kiinnostaa enää kenenkään päivittelyt maailman tilasta? Suomen? Koronapandemian? Kenties siksi, että haluamme jäsentää asioita yhä uudelleen, jotta ne iskostuisivat tajuntaamme ja lakkaisivat vihdoin vaivaamasta. Mutta jokainen, joka lukee sanomalehteä tai seuraa uutisia, ei saa maailmalta rauhaa.

Joskus vuosia sitten olin sairastunut maailmantuskaan. Edelleen moni potee tätä ilmastosyistä. Jotkut pelkäävät, kannattaako lapsia saada tähän maailmaan, joka mätänee ihmisen tyhmyyden tähden. Koulukiusaajien, roskanheittäjien, tehokkuusajattelijoiden, egoististen vallanpitäjien... Idiootteja riittää. 




Ilmeisesti siksi viihdytin tai kidutin itseäni teoksella Idiootit ympärilläni, joka kuuluu jo kenties self helpin aatelistoon. En ollut järin vakuuttunut kirjan antitieteellisestä annista, joka tuntui perustuvan lähinnä kirjailijan omiin havaintoihin työkavereistaan ja sukulaisistaan. Mietinkin, että minä voisin kirjoittaa vastaavanlaisen oman teoksen naapurityyppiluokitteluni keinoin. Tällainen runko on oikeasti olemassa sekä hahmotelmissani että Instagram-tililläni! En muista, mistä idea sai alkunsa. Ilmeisesti traumaterapian tarpeesta. Erilaisia naapurityyppejä löytyy kyylääjäkategoriassa Googlaaja-kyylästä uutislukija-kyylään ja Kukkuu-kyylään. Vielä jonain päivänä kirjoitan tämän omakustanteen ja toivon sen päätyvän Prisman alelaariin feikkicrocsien viereen. Sieltä bongasin Idiootit ympärilläni -teoksenkin, mutta niin käsittämättömältä  kuin se vaikuttaakin, laarin ympärillä hyöri eri värisiä idiootteja. Tilasin siis kirjan vielä halvemmalla AdLibriksesta Ferranten lopputuotannon, Jens Lapidusten ja muiden herätysliikelöytöjen lisäksi.

Minä olen Ruotsin lipun värinen idiootti vihreäsävyisellä niityllä ja edessäni on siivu punaista prinsessakakkua. Kirjan ihmistyyppijaottelu perustuu siis neljään perusväriin, joita mielestäni löytyy useimmiten meistä kaikista. Jotain kuitenkin usein eniten. Optimismissani ja luovuudessani olen keltainen, mutta realismissani ja analyyttisyydessäni sininen. Minusta muita kohtaan tulee pyrkiä hienovaraisuuteen ja ystävällisyyteen, siksi vihreä. Mutta temperamentiltani olen yhtä italialaisen punainen, kuin ne lakerikorkokengät.

Miksi kerron tästä korona-aiheisessa tekstissä? Siksi, että Idiootit ympärilläni -teoksesta puuttuu mustavalkoinen ihmistyyppi. Tälle ihmiselle on olemassa vain yksi totuus, jota sinun täytyy mukailla, mikäli aiot tulla toimeen tai ylipäätään keskustella hänen kanssaan. Mikäli kyseenalaistat mitään, mitä hän sanoo, seuraa konflikti. Valitettavan usein tämä pätee uskonlahkoihin kuuluviin ihmisiin. Uskonnosta muodostuu oma ihmistyyppinsä. Käyt vuoropuhelua vain uskonjohtajien ja -dogmien kanssa ja unohdat kaiken "maallisen", kuten vaikkapa uutiset ja THL:n tiedotteet. Sillä Jumala varjelee.

Samalla logiikalla Lähi-idässä jotkut juoksevat kohti luotisadetta tuntematta pelkoa, sillä paratiisin portit kutsuvat. Yhdestä totuudesta on kasvanut niin luja, että sitä ei voi kyseenalaistaa. Viisain kuulemani lause keneltäkään uskonihmiseltä koskaan on erään papin lause yliopiston aloittaneille nuorille: aidon uskon voi aina kyseenalaistaa.

Kyseenalaistaminen tekee hyvää myös tieteen innovaatioissa. Tutkimustyö on jatkuvaa kyseenalaistamista. Mutta tieteen keinoin todistettuja tutkimustuloksia pitäisi myös kunnioittaa eikä heittää niitä luulokäsityksinä romukoppaan. Olemme saaneet kuulla kaikenlaista pseudotarinaa. Pahin on ehkä se, kuinka koronarokotteissa on "kuulemma" käytetty abortoitujen sikiöiden soluja. Kuka näitä järkyttävyyksiä oikein keksii? Mietin Teksasin raamattuvyöhykettä, josta usein "parhaat" neronleimaukset ovat peräisin.

Idiootit ympärillämme sopii loistavasti koronaisen maailmanajan teemaan. Jotenkin pseudotiedon levittäjienkin kanssa täytyy vain tulla toimeen. Parasta on, kun itse yrittää tehdä parhaansa, valita viisaasti ja toivoa muille samaa. Ketään ei voi käännyttää eikä kuulukaan. Mutta aidon tutkimustiedon pitäisi voida päätyä jokaisen luo ilman feikkifilttereitä. On järkyttävää, jos ja kun uskonto valjastetaan tällaiseksi filtteriksi. Sen huomaavat vain ulkopuoliset.

Mitä muuta maailmalle kuuluu? Ilmastonmuutosta tottakai, uskonlahkojen jäsenten mielestä varmasti lopun aikoja. Rooman viimeisistä bakkanaaleista on jo aikaa, mutta joka vuosikymmen ne koetaan uudestaan.

Quo vadis, maailma? Sinne minne sinäkin. 

Kommentit

  1. Harmi, ettet päässyt häihin "ulkoiluttamaan" kauniita punaisia korkkareitasi. Muista pitää niitä välillä kotona. Olen nimittäin lukenut, että kengät saattavat hapertua yksinäisyydessään, jos ne unohdetaan kappiin. Joku oli ostanut kahdet samanlaiset kengät ja yhdet loppuun käytettyään aikonut siirtyä toisiin, mutta ne olivat menneet pilalle. Kenkäkauppias oli sitten sanonut, että kenkiä olisi pitänyt käyttää vuorottain eikä peräkkäin.

    Ei me päästä tuosta koronasta vuosiin. Köyhissä maissa on vasta 1 % ihmisistä rokotettu ja virushan ei kunnioita valtioiden rajoja. Jospa se kuitenkin laimenee ja on vähemmän kuolemaksi.
    Sekin auttaisi, että saisi idiootit valistetuiksi... huoh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Vinkistäsi tuli mieleen, kuinka aikanaan sisäänajoin korkkareita käyttöön imuroimalla samalla koko kodin! Siitä tuli mieleen Queenin musiikkivideo I Want to Break Free :D Mikäli tilanne tosiaan eskaloituu pahaksi, ei auta kuin juhlakorkkaroida kotona (terveiset muuten karanteenista - mikä onni, etten ollut itse muita häissä tartuttamassa. Testitulosta taas odotellessa...).

      Koronasta tulee mitä ilmeisimmin uusi vuosittainen flunssa/influenssa. Toivon siitä mahdollisimman vaaratonta heillekin, jotka rokotetta eivät ole ottaneet.

      Poista
  2. Värit ovat mielenkiintoisia. Valkoista, mustaa ja harmaata ei löydy puhtaana luonnosta. Kun niitä sekoitetaan muihin väreihin, saadaan vaikka minkälaisia sävyjä. Ilman valoa ei voi nähdä värejä. Hämärässä näyttää harmaalta, pimeässä mustalta. Auringon valo on melkein valkoista.

    Tästä kun lähtee vetämään johtopäätöksiä idioottien väreihin, saa aikaan vaikka mitä!
    Mitä sävyä edustaa rokote- ja maskikriitikko? Entäpä hän, jonka mielestä koko pandemia ja koronavirus on salaliitto?

    Minulle tulee mieleen sivistyksen valo - tai pikemminkin sen puute. Jos on tarjolla sattumanvaraista tai virheellistä tietoa, ajaudutaan spekulaatioiden hämärille poluille. Pimeydessä ei kyetä faktoja tarkistamaan, kun ei mitään voi nähdä.

    Aina täytyy kysyä, kenen on vastuu. Miten me kaikki kouliintuisimme tiedon luotettavuuden arvioimiseen? Faktantarkistamisen taito on tärkeämpi kuin kyky ajaa sähköpotkulaudalla klo 22–06 välillä. Miten suojata ihmisiä valekampanjoilta ja pseudotieteeltä?

    Otetaanpa tähän valon ja varjon leikkiin mukaan poliitikkojen päätöksentekoon käyttämä tieto. Painottuuko niissä enemmän tutkittu tieteellinen tieto vai kannatusmittaukset? Onko suosion valkoinen valo niin kirkas, ettei sen takana olevaa värien kirjoa näe? Joskus valon äärelle päästyä voi otsa kärvähtää. Hartaasti toivon, että viimeisin ilmastopaneelin raportti korjaa isoa osaa päättäjistä vaivaavaa likinäköä, joka haittaa kauas katsomista.

    Opaskirja ”Idiootit ympärilläni” on hauska ja viihteellinen. En ole sitä lukenut, mutta löysin netistä sen väritestin (varmaankin lyhennetty ja yksinkertaistettu versio). Keltaista, keltaista ja keltaista kaikilla kolmella kerralla, vaikka jokaisella yrityksellä vastasin moneen kohtaan tietoisesti eri lailla. Sopiihan se minulle, valoisa on tuo väri. Kirjailija on Ruotsissa valittu 2018 ”vuoden harhaanjohtajaksi” (fakta on tarkistettu luotettavan iltapäivälehden verkkosivulta! ;). Häntä ei haitanne tuo pilkka, koska on kirjallaan ansainnut enemmän kuin minä valovuoden aikana.

    PS. Nimenomaan punaisissa korkkareissa kulkeminen on ryhdikästä ja ylvästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sivistyksen valo on nerokas oivallus. Sehän muuttaa värin kuin värin toisen sävyiseksi, myös ne värittömät. Vuoden harhaanjohtaja kuulostaa kyllä jopa tavoitettelemisen arvoiselta titteliltä! :D Selvästi olet siis kolmen testaukerran perusteella tieteellinen keltainen, jota sivistyksen valo kellertää ja kirkastaa entisestään!
      Minusta jokaisella naisella (miksei miehilläkin) voisi olla punaiset korkkarit, niiden tuoma henkinen bonus on korvaamaton. Myös erinomainen selkäranka-ja itsetuntotreeni :D Ilmastorsportista piti kirjoittaa tännekin, mutta se oli liian masentavaa luettavaa. En jaksanut hakea edes korkkareita kaapista. Tanssit on tanssittu!

      Poista

Lähetä kommentti

Arvostan kommenttiasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mystinen metsänpeitto - unohtumaton kokemus

Tylsä (hyvä?) sijoittaja

Miten taiteen hinta määritellään? Mitä sinä maksaisit taiteesta?

Elämä on täynnä salattua magiikkaa

Luukku 3: Joulupasteijat lihaliemellä ja ilman

Euforia