Esmeraldan eetos

Luin sattumalta peräkanaa kaksi Tieto-Finlandia-teosta. Antti Järven Minne katosi Antti Järvi? ja Paavo Teittisen Pitkä vuoro: Kuinka moderni orjuus juurtui Suomeen ovat kumpikin ansiokkaita toimittajien kirjoittamia teoksia. Kai niissä hommissa kehittyy tietty taito penkoa laaja määrä aineistoa. Ei tosin kaikille. Täytyy olla myös tietty palo aiheeseen, jotta sen parissa jaksaa väkertää vuodesta toiseen.  Itse asiassa kuuntelin Pitkän vuoron, kun kyllästyin odottamaan sitä kirjastosta. Se toimi erinomaisesti myös äänikirjana. Nyt lopusta on aikaa muutama viikko, ja minulla piti olla kovastikin aiheesta ruodittavaa. Nyt kuitenkin tuntuu, että pää ja takki ovat tyhjät.  Tyhjentävä kuuntelukokemus todella olikin. Olen tiennyt ehkä verrattain paljon, minne kaikkialle ihmiskaupan lonkerot ulottuvat. Olen siitä huolimatta käynyt esimerkiksi eräässä paikassa lounaalla, jossa epäilin aina olevan työntekijöitä orjapalkalla. Siellä oli sama perhe töissä aamusta iltaan, kuutena-seitse...

On kirjoitettava joka päivä. Näin kertoi Monika Fagerholm Suomen Kuvalehden  haastattelussa . Kelpaako kaikki kirjoittaminen? Jos kyllä, tämä täyttyy minulla kirkkaasti jo neljättä vuosikymmentä. Näinä aikoina on joko hulluutta tai hyväosaisuutta "valita" kirjailijan ura. Monelle se on ollut itsestään selvä kutsumus nuoresta saakka. Uusimmassa Suomen Kuvalehdessä Ville-Juhani Sutinen kertoo, ettei edes harkinnut B-vaihtoehtoa, kuten opettajaksi kouluttautumista. En minäkään. Olen opettaja. Olin. Ehkä otin, ehkä en. Kaikista kuvista voi löytää yhtymäkohtia kirjailijuuteen, mutta minua ei kiinnosta pohtia tätä ohjatuissa kirjoitusharjoituksissa. Vaikka ne osalle toimivatkin. Tässä kuvassa on Suomen vanhimman kaupunkipuiston Kupittaanpuiston empirekaivo, joka on ihmeen kaupalla säästynyt. Siellä juotiin virkistävää ja parantavaa lähdevettä. En tiedä eheydyttiinkö yhtään. Loput paviljongista tuhoutui talvisodan pommituksissa. Sitä ennen siellä oli kuulemma vietetty aika rietast...