Naguilua ja Naantalin kirjajuhlat

Miten olenkaan kaivannut merelle. Vihdoin se toteutui. Teiniangstissa olin haluton matkustamaan veneellä vanhempieni kanssa, pidin ennemmin kotibileet. En tosin tiedä, olisiko matkaseurani tuolloin edes ollut kaivattua. Mutta huomaan kaipaavani paattiamme yhä enemmän nyt, kun sitä ei enää ole. 

Matka yhteysaluksella Nauvoon eli Naguun jäi lyhykäiseksi, mutta joskus paremman elämän aikana täytyy siellä myös yöpyä. Seilissä taas ei huvita käydäkään enää kolmatta kertaa nähtyäni, millainen somehitti saaresta on tullut. Olen vieraillut siellä 1990-luvulla ja vielä 2010-luvun alussa, jolloin tuotteistus oli jo päässyt orastavalla tasolla vauhtiin. Joskus taisin hakea sinne myös korkeakouluharjoitteluun tai kesätöihin, mutta kuultuani kirkko-opastuksen sisältävän myös huussintyhjennyksen, päätin valita rahakkaamman kesätyön kaupan kassalla. Oliko tämä elämäni virhe, tuskin. Hienoa ja traagista tietysti on, että vain turismin avulla paikkoja kunnostetaan. Valtakunnallisen tutkimuslaitoksen sijainti ei tähän välttämättä ammenna riittävästi syytä. 

Kesän aikana olen taustatilanteeseen nähden lukenut ihmeen paljon. Tämän olin jättää heti alkuun kesken, sillä Pariisi-kuvaus oli niin ontuvaa. Olin todella pettynyt Westendin jälkeen, mutta onneksi väliotsikko "Jääkylmä samppanja" sai minut jatkamaan. Sellaista olisin toivonut olevan tarjolla myös Naantalin kirjajuhlilla laseittain. On se nyt kumma, kun Turun kaupunginteatteristakaan ei sitä saa, eikä prosecco todellakaan ole sama asia. Näivetyn ennemmin janoon kuin juon proseccoa. Koska olen täydellinen ihminen? Suosittelen tätä teosta, joka lupaa paljon kirjailijan myöhemmästä tuotannosta. Westendissä se oma tyyli on löytynyt, ei tarvitse yrittää mitään. 

Minun pitäisi tehdä töitä, mutta huomaan vain kaipaavani vapautta. Merta, tuulta, aavoja maisemia. Putoava auto -merkkejä, joita minun on aina kuvattava. Pelkäsin merkkiä lapsena, joskin se myös kiehtoi. Katsokaa nyt sitä, onhan se tosi dramaattinen. Varhaisin merkkimuistoni taitaa olla Naantalin Luonnonmaalta vanhalta lossirannalta. Se on siellä yhä jäljellä, hyljättynä. Porhonkallio ja muu miljöö on täysin toinen. 

Tämä putoamisvaara löytyy Nauvon vierasvenesatamasta. Juhannuksen ja koko heinäkuun ajaksi voisi viereen pistää vastaavan myös ihmisaiheella, sen verran kova meno tällä laiturilla silloin on. L´Escalen lounaspöytä oli erittäin hyvä, ja viinit ranskalaista laatua, ei bulkkitavaraa. 

Nauvossa oli käytävä tietysti sen kirkossa, jossa en ole koskaan käynyt sisällä. Tämä on jopa ihme, sillä aiemmin olen paljon mökkeillyt Nauvon suunnalla. Kuvien lataamisen kanssa tilanne takkuilee, joten tässä ei ole nyt kuvaa Suomen vanhimmasta suomenkielisestä Raamatusta 1600-luvulta. Se löytyy Nauvon kirkosta vitriinistä. Kannattaa ehdottomasti käydä kirkossa ja hautuumaalla, sekä ruumishuoneessa katsomassa näyttely Nauvon tiloista ja rakennukseen haudatuista suvuista. 

Kuinka monta kuvaa voi ottaa valoista ja varjoista?

Koska en koko heinäkuun aikana ehtinyt uida, olen ottanut mahdollisuuden elokuussa takaisin. Nauvon vierasvenesataman läheinen ranta (Framnäs?) nousi kyllä yhdeksi suosikikseni Naantalin (aution) Taimon rannan lisäksi. 

Vaikka ilma oli täydellinen, aiemman sinileväriskin takia ei Nauvossa uinut paljoakaan porukkaa. Yhtään sinileivää ei ollut täällä, mutta Seilin edustalla oli valtavat lautat. 

Vain vuorokaudessa voivat akut latautua, kun metodit ovat oikeat. Uiminen raikkaassa merivedessä yksin on minulle paras tapa rentoutua ja olla onnellinen. Tunnen suurinta onnea uidessani, joka kerta mietin kuinka voin tehdä niin suhteellisen terveenä raajoilla, jotka toimivat. 

Taimon rannalla tunsin helpotusta, josta olen koko kesänä jäänyt paitsi. Uin niin pitkään, että pohkeeni lihakset ovat tätä kirjoittaessa kipeät. 

Mikä on toinen asia, joka tuottaa minulle suurta onnea? Tietenkin jälleen avatun Naantalin Trapin (minulle aina Kala-Trappi akvaariopusukaloilla) salaattipöytä asianmukaisilla koreiluillaan. Missä muussa kuin thaipaikoissa enää vaivaudutaan veistämään kukkaset salaattiin? Missä muualla salaattipöydän taso pysyy vuodesta toiseen samana, maullisesti varsin muuttumattomana, muttei koskaan pettymystä aiheuttamana? 

Täydellinen lounaskeidas Naantalin kirjajuhlien aiheuttamaan nälkään. Pääruokana wienerleikettä, silakkapihvejä ja muusia. Täydellista Grüner Veltlinerin kanssa. 

Kaikki tiet johtavat Naant..Kala-Trappiin.

Mutta tosiaan, Naantalin kirjajuhlat tulivat jälleen ajankohtaisiksi, ja suuntasin paikalle perjantaina Arttu Tuomisen esiintymisestä lähtien. Yllätys olikin suuri, kun Tuominen oli jo jakamassa nimmareita. Aiempi esiintyjä oli sairastunut ja Tuominen hälytetty paikalle aiemmin. Ymmärrettävää, mutta tästä olisi toki pitänyt heti tiedottaa, etenkin kun osta kirjajuhlien vieraista matkusti paikalle osin tai jopa pitkälti Tuomisen takia. Saimme kuitenkin samalla kellonlyömällä kuulla dekkaristi Kaisu Tuokon tuotannosta, joka Delta-sarjan tapaan on kuusiosainen. Jäi kyllä kiinnostamaan sekä Kosto että Yksin. 

Tuttuun tapaan kirjajuhlilla oli varsin harmaapäinen osallistujakunta, mitä vähän suren. Miksei nuoria kiinnosta tulla tänne? Eihän ohjelmassa ole mitään sellaista, mikä EI kiinnostaisi nuoria. En usko Aristoteleen vai Platonin hokemaan, että nuoriso on pilalla. Ehkä kirjajuhlien nimi kuulostaa niin juhlavalta ja elegantilta, ettei se ymmärrettävästi voi vedota samoin kuin Naantalin Hovi ja Akvaario. Kumpaakaan ei enää ole olemassa, vaan tilalla on entisen SYP:in eli Meritan eli Nordean kiinteistöstä löytyvä yökerho. Sun City tai jotain sinne päin oli nimi, mutta sisään en ole uskaltanut jalallani astua. 

Anna-Riikka Carlsson haastattelee Suvi Aholaa, jonka teos Mitä Eeva Joenpelto todella sanoi? löytyy kirjahyllystäni. Vielä lukemattomana, myönnetään. Aikomus on ollut suuri, ja tämän haastattelun jälkeen vielä suurempi. 

Minulla alkaa olla näitä signeerauksia kahdella eri nimellä, mutta kumpainenkin on ollut "virallisessa" käytössä. Esmeraldaksi minua kutsuttiin aiemmalla työpaikalla, ja se on vähän tämän bloginkin myötä jäänyt elämään. Jokaisella ihmisellä on hyvä olla alter ego, jonka rajat ovat häilyvät. 

Kirjaostojani oli tasan kaksi. Riikka-Maria Rosenbergin Hakoisten Annan olen jo lukenut kirjastolainana, joten ostin sen nyt omakseni. Niin erinomainen teos se on 1700-luvun aateliselämästä Suomessa, joka myös rahvaan kansan tasolla on monelle musta aukko. Suosittelen tämän lukemista, sekä varmasti myös uuden Vapaaherrattaren, joka jo yöpöydälläni kuumottaa. 

Riikka-Marian kanssa mietittiin, missä olemme tavanneet. Samalla koulutustaustalla ehkä jossain seminaarissa joskus, kenties. Yksi mummo kysyi, olemmeko siskoksia, ja ilmeisesti myös aulan vastaanotossa jotakin luultiin, kun minulta kysyttiin, olenko tulossa esiintymään. Heh, mikä jottei!

Juuri ja juuri ehdin Artun signeerausjonoon. Kiitos mukavasta kohtaamisesta taasen!

Toinen ostamani teos on tietenkin Lavastaja, jota myytiin Naantalin kirjajuhlissa 30 kappaleen ennakkoerä. Teos siis julkaistaan vasta viikon päästä. Saas nähdä, ehdinkö lukea sitä ennen. Tänään tekisikin mieli vain haahuilla metsissä, uida ja lukea. Mutta työ tekee elämästä lavasteen, jonka raamien mukaan on pakko elää. 

Oletko sinä jo lukenut kuusiosaisen Delta-sarjan, jonka viimeinen osa tämä on? Aika kriittisenä dekkarien lukijana suosittelen.  

Naantalin kirjajuhlissa oli taas vallan mukavata, paluumatkalla uimaan poikkesin myös Naantalin museossa katsomassa Kultaranta-näyttelyn. Se loppuu elokuun lopussa, kuten Suomen kesä virallisesti viimeistään. Onkin masentavaa, miten moni jo somessa julkaisee syksy saa tulla, arki alkaa -kuvia, kun Nauvon rantakin parveili kansainvälisiä turisteja. Onneksi saaristomatkailua kehitetään nykyisin heidänkin ehdoilla, ettei koko Suomi mene kiinni elokuun toisella viikolla. 

Onko joku yöpynyt tässä hotellissa? Kannaattako tämä, Lanterna vai ennemmin joku muu? Menu kuulosti myös houkuttelevalta, joskin vapaan taiteilijan kukkarolle aika kalliilta. Mielelläni maksaisin kaikesta paljon, jos olisi rahaa. 

Mukavaa loppukesää kaikille. Uidaan ja kulutetaan kulttuuria niin paljon kuin sielu ja kukkaro sietävät. Kiitos Nauvo ja Naantali.