Maailma, josta tuli vaikea paikka elää ja olla mieltä

Lähes joka viikko media tarjoaa eteemme kohun, johon valveutuneen ihmisen pitäisi ottaa kantaa. Aiheestä pitäisi keskustella sekä somessa että kaupan kassalla, jossa myyjä haluaa yleensä tehdä vain työtään. Toisaalta mielipiderikas ajatustenvaihto, mikäli kustannustehokkuus sen sallii, voi rikastuttaa kummankin osapuolen päivää. 

Onko mielipiteettömyys sittenkin suurempi uhka lajitovereille? Onko se mielen laiskuutta, haluttomuutta ottaa asioista selvää, silkkaa välinpitämättömyyttä? Vai onko kyse sittenkin väsymisestä maailmaan, jossa pitäisi aina olla jotain mieltä? 




Nämä molemmat tarpeet kulkevat rinnakkain. Sitä haluaa ajatella, että Afrikan tähti on vain lempipeli, joka on osa suomalaisten kollektiivisia lapsuusmuistoja. Pelasin sitä ihan muutama vuosi sitten, jolloin löysin jälleen Afrikan tähden. Nyt muistin jo etukäteen, mitä sen tilalla sädehtii. Siskoni kirjoitus, jossa minä olen p'*ska. Esmeralda on p*aska. Itse timantti on revitty pois. Näin siskoni muunteli totuutta, jossa minä olen voittaja. Valkoihoinen valloittaja tuntemattomalla mantereella. 



Nyt kuvio julkisessa keskustelussa on vähän sama. Me haluamme, että se timantti on siellä ja pysyy, muuntelemattomana. Se ei varsinkaan saa osoittaa meitä paheksuen. Se on turvallinen timantti (ei mikään veritimantti), jonka haluamme yhtä turvallisesti löytää. Kun sitten joku afrosuomalainen kertoo, että peli loukkaa häntä, osa vetää timantin nenäänsä. Vaikka meidän tulisi tämä asia ainoastaan hyväksyä eikä kapinoida vastaan. Timantin tilalla on kysymys: onko tämä peli OK? Jos se on minulle OK, se ei välttämättä ole sitä jollekulle toiselle. 




Minulta puuttuu täysin kiihko tästä aiheesta. Ehkä olen käsitellyt kolonialismia, uuskolonialismia, n-sanan etymologiaa ja suhtautumista vieraaseen jo niin syvällisesti gradua tehdessä, etten jaksa enää tehdä tästä aihepiiristä kohua. On fakta, että jokaisella ihmisellä on henkilökohtainen tunne rajojen loukkaamisesta, rajojen liiallisesta venyyttämisestä. Kukaan toinen ei voi tulla sanomaan, että sinun rajasi on liian tiukka ja sinun liian löysä. Tilanne monimutkaistuu huomattavasti historian rajojen, etenkin viivottimella vedettyjen myötä. Samanlaista yksioikoisuutta ei toivoisi ihmisen ajatteluun. 


Ei ole vain yhdenlaista ikkunaa. Se näyttäytyy joka valossa ja kuvakulmassa erilaisena. Mutta on paljon ihmisiä, joille ikkuna on ikkuna ja pise. 


Tämä aivan sama aihepiiri, rajojen veto, koskettaa myös työyhteisöjä. Yritysmaailmassa (etenkin ravintola-, asiakaspalvelu- ja sosiaalialalla) on yhä enemmän häirintää - niin seksuaalista kuin muunlaista, esim. yksityiselämää tungettelevaa, seuraamista, ynnä muuta ahdistavaa. Vain taivas on rajana. Ja siinä taivaan ja maan välillä joku voi olla täysin peloton, kun taas toinen ahdistuu niin, ettei pysty menemään töihin. Kummatkin ovat yhtä oikeita suhtautumistapoja. Harvemmin enää nykyajassa kyseenalaistamme tämän tunteen oikeudenmukaisuutta.




Yhteiskunta on nykyään avoin kaikenlaiselle puheelle. Tabuille, vihalle, peloille, häpeälle. Samalla se nostattaa monissa ihmisissä raivoa. Avoimuus on kuin syyttävä sormi, jonka eteen tulkitsija asettuu. Sisälukutaidottomuus yhdistettynä avoimeen (some)puheeseen tarkoittaa usein sanalla sanoen katastrofia. Ainakin hiusten halkomista, hermojen kiristymistä, tuntemusta siitä, miten tyhmiä Homo sapiensit voivat olla. Jokaisella meillä on omat tyhmyytemme, mutta on tyhmyyksiä, jotka satuttavat muita ja sellaisia, jotka kalvavat vain itseä. 




Mitä vanhemmaksi elän, sitä yksinäisemmäksi tunnen itseni lajitoverieni keskuudessa. Vaikka minulla edelleen on voimakkaita mielipiteitä (olenhan sellaisten alaisuudessa lapsuuteni kasvanut), huomaan tuovani niitä esiin enemmän sellaisissa paikoissa, joissa siitä oikeasti on hyötyä. 




Työpaikan some on yksi sellainen, jonne vielä sen syntyaikoina miltei pelkäsin kirjoittaa. Mutta myöhemmin siitä tuli yksi palkkaan sidottu työtehtävä. Koko homma kaatui päälaelleen. Yhtäkkiä jokaisella oli jotain täysin turhaa asiaa. Nyt, kun kirjoittamisen palkkasidonnaisuudesta on luovuttu, tilanne alkaa palata normaalimpaan suuntaan. 




Tämä blogini ja Instagram ovat toinen paikka, joissa lausun mielipiteiden sijaan kenties jäsentelemättömiä ajatuksenlentojani eli aivopieruja, joista voi syntyä myös selkeä mielipide. Tällainen on hiljattainen avautumiseni rekrysome LinkedInin turhuudesta. Mielipidehän tarkoittaa, että se on vain minun mielipiteeni, minun näkökulmani asiaan oman kokemukseni viitekehyksessä. Se ei siis ole yhtä kuin totuus. 




Ennen muinoin ja edelleen ulkomailla yliopistokoulutukseen kuuluu debatin jalo taito. Debatissa perustellaan omat näkemykset rakentavasti ja pyritään siten vakuuttamaan yleisö. Toinen osapuoli pyrkii luonnollisesti samaan. Yhdysvaltain poliitiikassa tähän näennäistaitoon lisätään toisen osapuolen mustamaalaus, jotta voitto tulisi varmasti kotiin. Tämän osasivat presidenttiehdokkaat jo kauan ennen Trumpia. 

Mutta debatin jalo taito, vastapuolen kunnioituksineen, vaikuttaisi olevan tästä ajasta kateissa yhtä varmasti kuin nuoret ovat aina yhtä pilalla (Platonia ja Aristotelesta mukaillen). Vedämme kuuluisat herneet nenään ja tappelemme myös herneen koostumuksesta. Emme voi ruokkia edes lapsiamme lajityypillisesti suoraan maitoautomaatista ilman, että jollain on voimakas mielipiteensä asiasta esitettävänä. 


Puita ja hiuksia voi halkoa monin eri tavoin.


Usein on niin, että keskustelun punainen lanka katoaa sitä mukaa, mitä voimakkaammin näemme punaista. Emme enää erota oleellista emmekä sitä, että valtaosa maailman asioista on vain asioita. Ilmastonmuutoksen kieltäminen ja muun tieteenvastaisen disinfrmaation levittäminen rajataan näiden "vain asioiden" ulkopuolelle. Sillä uskomalla kuviteltuihin rakenteisiin saatamme vain syventää maailman ihmisten jakautumista oikean- ja vääränlaisiin. 


Helppo erakkomökistä huudella?


Minun piti lukea tätä kirjoitusta varten Timo Airaksisen Suvaitsevaisuus: erään taistelun kuvaus -teos. Tai oikeastaan tämä kirjoitus tulee minusta parhaillaan intuitiivisesti ulos, ja ymmärrän tässä hetkessä, että Timpan teos olisi tuonut tähän oivan viitekehyksen. Filosofia on ihanaa siitäkin, että asioita pallotellaan tuomitsematta. Ei ole yhtä totuutta, ja jos on, sen voi aina kumota. Voimme vaikka kysyä, mikä on totuus. Mitä se tarkoittaa? Onko se lopulta vain kuusi kirjainta jonossa, jotka lausumme limaisella reiällä, jota suuksi kutsutaan? Olemmeko me lausujat vain mikro-organismien ja solurykelmien kokonaisuuksia, jotka kuvittememme päässeemme ameebatasolta eteenpäin? Anteeksi ameebat, te olemassaolon nerokkaimmat ilmentymät. 


Erakkomökissä ei koe tarvetta huuteluun? Vain sielunsa huuhteluun virkistävässä koskessa, jossa ei kuule ajatuksiaan. 


Varmaa tästä hetkestä juontuvassa tulevaisuudessa on ainoastaan se, että me kuolemme kukin aikanamme pois. Tuskin enää silloin kukaan haluaa vääntää minkään asian oikeellisuudesta (heh, en tarkoita nyt perinnönjakoa). Siinä kohtaa ketään tuskin kiinnostaa, onko joku kasvissyöjä vai ei, täysimetätkö myöhemmin rahat sinusta imevää lastasi, kuljetko autolla töihin vai jäätkö muiden mielestä totaalilaiskana pois työelämästä. Ketään ei kiinnosta, oletko pelannut Afrikan tähteä Etiopiasta adoptoidun kaverin kanssa lapsena täysin riemuissasi tai oletko osallistunut Elokapinaan. Ellet sitten ole Nalle Wahlroos, joka julkaisee muistelmansa ja ihmiset ostavat sen heti saadakseen tietää, kuinka Nalle on ollut nuorena vassarimielenosoittaja. 

Joka ei ole nuorena vasemmistolainen, hänellä ei ole sydäntä. Ja joka ei ole vanhana porvari, hänellä ei ole järkeä. Näin sanotaan, ehkä siinä on jotain perääkin. Molempia tarvitaan, sydäntä ja järkeä. Vasemmistoa ja oikeistoa. Jotta demokratia oikeasti toteutuisi. 




Demokratiaa toivon koko maailmaan, myös siihen maailmaan, joka somessa vallitsee. Instagramin hienous ja huonous on siinä, että siellä voi seurustella samanmielisten kansa kuin itse on. Ja kätevästi lopettaa seuraamisen, jos joku on jostain asiasta liian toista mieltä. Minultakin on näitä mielensäpahoittajia lähtenyt, esimerkiksi siksi, kun kerroin hyvin objektiivisen huomioni upeasta Guy Delislen sarjakuvateoksesta Merkintöjä Jerusalemista. Mutta kaikkien sisälukutaito ei riitä sellaisiin teksteihin, joissa mainitaan sanat Jerusalem tai Israel. 

Abrahamin lapset taistelevat viimeiseen asti, kunnes kukkulalla on jäljellä enää yksi yksinäinen ja itkevä ihminen. Konsensuspolitiikka on ainoa kestävä tie rauhaan, mutta verisesti loukatut harvoin kykenevät tähän. Sen huomaa niinkin pienessä yksikössä kuin perhe tai parisuhde. 

Kansalaiset, medbörgare. Jospa nyt ryhdistäytyisimme ja astuisimme jatkuvan juupas-eipäs väittelyn yläpuolelle. Ehkä se on juuri se tila, jossa ei ole asioista mitään mieltä. Niin kauan, kuin asioissa ei ole mieltä, on vain väsyttävää olla mieltä. 


Kyllä se ikkuna on myös ikkuna. 

Kuvat: Liedon Nautelankoskelta. Tekijänoikeudet itselläni, vaikka Blogger sanoisi mitä. Taitavat olla ensimmäiset (käsittelemättömät) järkkärikuvat koskaan tässä blogissa. 

Kommentit

  1. Yksioikoisuus ja debatin osaamattomuus ovat todella näkyvillä koko ajan, kiitos somen. Some aiheuttaa myös kiireen, jossa kantoja päätetään nopeasti ja peruuttamattomasti.

    Sitä ihmettelen minäkin, että kaiken räävittömyyden keskellä jotkut ovat niin rajoja vetäviä, että jos ovat eri mieltä jostain kirjasta, niin kääntävät selkänsä sen sijaan että keskustelisivat.
    Minulle on käynyt niinkin, että kun tiesin kommenttikentässä "liikaa", eli eri asioita mitä blogikirjoituksessa oli tuotu esiin, niin blogin kirjoittaja poisti koko kirjoituksensa ja julkaisi sen myöhemmin ilman kommentteja. Vähemmästäkin ymmärtää olevansa ei-toivottu.
    Ilmeisesti olen koulussa murrosikäisten seurassa niin tottunut kyseenalaistamiseen, etten ymmärrä, miten vähästä ja turhasta jotkut loukkaantuvat.

    Komeita kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kommentoinnin nopeus ja peruuttamattomuus on myös niin totta kuin olla ja voi. Jos ihmiset harkitsisivat hetken kommenttejaan ennen julkaisua, tämä maailma saattaisi olla helpompi paikka elää ja olla mieltä.

      Tosi kurjaa, että olet joutunut kokemaan tuollaista. Miksi ihmeessä ei ole vain poistanut kommenttiasi.. Varmaan siksi kun siihen jää näkyviin "kommentti poistettu".

      Minulla myös on ihan livetilanteista kokemusta, joissa minun puheenvuoroni ohitetaan, koska ja kun olen esittänyt rakentavaa kritiikkiä toimintamallia kohtaan. No, Stalin lahtasi arvostelijansa ja muitakin varmuuden vuoksi, joten voin olla tyytyväinen että minut nykyajassa vain sivuutettiin. Tällaisen kommentoinnin sisälukutaidoton tulkitsisi, että vertaan tuon tilaisuuden puhujaa Staliniin ja soppa on valmis :D

      Juuri tämä, että muistaisimme keskustelevamme asioista, joista todella monen voi kyseenalaistaa tai niiden eri näkökulmista voi vapaasti keskustella kiihkotta. En tiedä, johtuiko tästä kirjoituksesta vai mistä, mutta heti tämän julkaisun jälkeen lähti Instagramin puolelta pari seuraajaa. Vaikka minä en ole asioiden puolesta enkä vastaan.

      Harkitsen uraa diplomaattina, vähintään Lähi-idän kriisin ratkaisijana. Ja jollei se vie minua minnekään muualle, niin ainakin kukkuloille kuvaamaan. Eli kiitos kaunis!

      Poista
  2. Ajatuksen virtaa tai harkittuja lauseita, samanhenkisyyden ja avoimen kirjoittamisen ja keskustelun kulttuuria tämä maailma kaipaa. Ja depatin taitoa. Meillä oli yläasteen äikäntunnilla kurssiin sisällytettynä väittelytilanteita, joissa opeteltiin perustelemaan (arvottu) näkökulma, ja puolustamaan sitä perusteellisesti parhaansa mukaan. Mutta samalla opeteltiin antamaan myös vastapuolelle puheenvuoro ja kuuntelemaan "vastustajan" kommentit kunnioittaen. Ne olivat törkeitä oppeja, vaikkei sitä silloin ymmärtänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan myös itse jotain tuon tapaisia sisältöjä äikäntunneilta, mutta puheviestinnässä yliopistolla oli vasta kunnon debatin harjoittelua. Muistan, miten monta kertaa mietin, miksei näitä taitoja harjoiteta enemmän käytännön opetuksessa. Annoin siitä palautettakin ja tuntui, että minua vähän naurettiin. Nämä ovat tosiaan tärkeitä oppeja tosiaan missä vaiheessa tahansa koulunkäyntiä ja elämää. Oi ihmiset toisianne suvaitkaa ja puheenvuoro antakaa.

      Poista

Lähetä kommentti

Arvostan kommenttiasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mystinen metsänpeitto - unohtumaton kokemus

Tylsä (hyvä?) sijoittaja

Miten taiteen hinta määritellään? Mitä sinä maksaisit taiteesta?

Elämä on täynnä salattua magiikkaa

Luukku 3: Joulupasteijat lihaliemellä ja ilman

Euforia