Tarinat, jotka jäävät kesken

Aikaansaavuutta arvostetaan tässä ajassa jopa enemmän kuin menneisyydessä. Joutilaisuudelle oli paikkansa somettomassa, vaikkakin luterilaisen työmoraalin kyllästämässä Suomenmaassa. Multitaskaus-itsensäkehittämisaikaansaavuuden ihanne yhdistettynä henkilökohtaisiin lomatavoitteisiini sekä kolmasosan vapaastani vieneeseen migreeniin on vaikea sulateltava. Toisaalta mitään sulateltavaa ei ole. Olenhan jo tottunut siihen, että merkittävä osa elämästäni valuu niin sanotusti hukkaan. Tiedän, mitä on pakkojoutilaisuus, mutta piinan takia en voi nauttia siitä. 




Ainoa kokemukseni pakkojoutilaisuuden suomasta nautinnosta on - hävettää miltei sanoa - korona-altistuskaranteeni. Vaikka piti varoa, eristäytyä, jännittää ja ahdistua, nautin suunnattomasti luppoajasta ilman piinaa, huohotusta, särkyä ja sen aiheuttamaa alakuloa. Saatoin keskittyä kirjoittamiseen, metsäkävelyihin ja lukemiseen verannalla ilman paineita siitä, että pitäisi olla tuottava työnantajalle tai itselleen. 

Migreenin keskellä tai sen jälkitilassa (joka voi kestää 1-3 päivää) tieto omasta totaalikyvyttömyydestä lisää painetta hyödyntää kaikki "terve" aika. Kotini ja tiedostoni ovatkin täyttyneet kaikesta aloitetusta, mutta kesken jääneestä. Yritys on kova, mutta paukut loppuvat kesken ennen aikojaan. 

Vähäisestä blogijulkaisutahdista syytän kyllä myös uudistunutta Bloggeria. Ennen pystyin liittämään kuvat suoraan kännykästä blogialustaan. Enää se ei onnistu, pitää ensin siirtää kuvat koneelle. Se on ollut minulle aina yhtä hidasta ja ärsyttävää puuhaa. Blogini on siis täynnä luonnoksia, joista puuttuu vain kuvat ja oikoluku. En vain saa aikaiseksi tehdä niille mitään, etenkään kun en voi käyttää tietokonetta ennen, keskellä tai jälkeen migreenin. 

Tämänkin tekstin olen kirjoittanut päiväkirjaani kynällä. Luet tätä viiveellä blogista vasta sitten, kun olosuhteet ovat otollisemmat. (lisäys: kynä sauhusi 15.5.2021, on mennyt viikko...)


Yrittävät kurottaa kohti valoa, varjojen valtakunnasta.


Entä ne tarinat, jotka ovat jääneet kesken? Käsikirjoitus on edennyt surkeasti tämän loman aikana juuri migreenin takia - vain kolme kokonaista kirjoituspäivää kuudentoista aikana. Mutta ideointikynää olen käyttänyt. Yhden takauman kirjoitin päiväkirjaani. Eniten minua huvittaa, että olen lukenut sängyssä Raamattua, taustatyönä tekstiä varten. Olen lukenut joskus Raamatun noin 85-prosenttisesti, mutten mitenkään kyennyt talsimaan tuota aivan järjettömän puuduttavaa Via Dolorosaa loppuun asti. Vanha Testamentti on jotenkuten hallussa, Uuden Testamentin tarina jäi kesken. 

Mikä on lopulta keskeneräinen tarina? Eivätkö kaikki pyrkimyksetkin ole polkuja johonkin uuteen? Koko elämämme on tarina, joka jää kesken siinä kohtaa, kun päivämme ovat luetut. 

Aloitin lomalla uuden tositarinan lukemisen, 100-vuotiaan Eddie Jakun teoksen Maailman onnellisin mies. Jacubowicz on selviytynyt kuin ihmeen kaupalla tilanteista, joista ei voi selviytyä, kun on kyse holokaustista. Jo kirjan kansilehden teksti sai minut itkemään:

Kun elämäni synkimmät hetket olivat takanani, vannoin olevani tyytyväinen ja hymyileväni lopun elämääni, sillä kun ihminen hymyilee, maailma hymyilee hänen kanssaan. 

Vaikka pahaa migreeniputkea ei voi mitenkään rinnastaa Jakun kokemuksiin, migreenissäkin pelkää joskus kuolevansa kipuun. Ei sentään maailman pahuuteen, mutta universumin vastaiskuun. Kun migreenin pahin terä on taitettu, sisimmän valtaa jopa euforinen onni. Maailma on mahtava paikka, joka aukeaa juuri minulle juuri tänään, tästä hetkestä lähtien. Tällöin tarinat eivät jää kesken, vaan ne vasta alkavat. Siksi aloitan aina uutta - se edustaa minulle toivoa paremmasta. 


Kirppikseltä löytyi totisesti "uutta" aloitettavaa. Tunnen hengenheimolaisuutta jo nyt nämä kirjat omistanutta naista kohtaan. Kaikista, paitsi uusimmasta Cilkan tarinasta, löytyy nimi kauniilla käsialalla mustekynällä kirjoitettuna. Tyhjensin luultavasti kuolinpesän loosin. 15 euroa voisi sijoittaa huonomminkin.  


Samalla vanhan jatkaminen on uuden aloitusta. Tilannetta - joko luotua tekstiä tai skrapattua ikkunaa - voi tarkastella uudesta näkökulmasta. Voi oppia aiemmasta tai tulla entistä kärsimättömämmäksi. Tuijottaa vain sivumääriä tai skrapattua pinta-alaa välittämättä laadusta. Tekstiä voi aina muokata, mutta vanhan rakennuksen kunnostamisessa huolellisesti tehty pohjatyö on kaiken A ja O. Eniten minua harmittaa, että olen käyttänyt skrapaa liian väkivaltaisesti. En puhu sormieni haavoista vaan puupinnasta. Haavoja ei saa hiomalla sileiksi, ne näkyvät vähintään hieman maalin alta. Voimme yrittää peittää elämän arvet, mutta näkymättömiksi niitä ei saa. 


Omenapuun arvista versoaa usein seuraavana vuonna uusia oksia. Arabian art deco -maljakkoni (vain kolmen euron löytö kirpputorilta) on täynnä näitä elämän ihmeitä, joita pitää karsia, jotta puu tuottaisi satoa.


Tarinat, jotka jäävät kesken. Luulin pahimmassa pohjamudassa niin käyvän myös terveyshuolien täyttämälle avioliitollemme, mutta niin vain nautimme jälleen uudesta hääpäivästä. Tosin tällä kertaa kokiksen ja eineksen eikä samppanjan ja fine dinen kera, sillä toinen kumppanini migreeni yrittää kilpailla paikastaan tässä liitossa. (Nyt on samppanjakin juotu, viimeiset lirut Euroviisuja katsellessa.)

Hääpäivän kunniaksi myös autonromumme hinattiin vihdoin pihalta romutukseen. Tosin meille ei muistettu ilmoittaa asiasta! Heräsimme hinaajan ääneen ja ehdin juuri ottaa kuvan hautajaissaatosta ilman saattoväkeä. 

Symbolista, kuten myös se, että päiväkirjani sivut päättyvät tähän. 

Kommentit

  1. Tunnistan tuon euforian joka seuraa sairaudesta selviämistä: elämä maistuu ja energia on korkealla, mutta tekemistä on usein kerääntynyt liikaakin. Sitten kun alkaa touhuta, unohtaa että siinä mitään iloa onkaan ja kiire ottaa valtaansa.

    Olin hyvin onnellinen lonkkaleikkauksen jälkeen, kun olin päässyt vuosien kivusta ja tiesin että saan olla pitkällä sairauslomalla. Kiipeilin lenkkipolkuni varrella kallioille kahden kyynärsauvan tukemana katselemaan maisemia ja iloitsemaan. Kuntoutin itseäni viimeisen päälle ja nautin vain olemisesta. Se oli minulle harvinainen olotila. Toivon, että osaisin tuntea niin ilman mitään noin dramaattista.

    Vaihtelu kirkastaa sen hyvän, mitä elämässä on, mutta kyllä sinua noin paljon kynsissään pitävä migreeni on liikaa.
    Jos sinulla ei ole kovin alhainen verenpaine, niin kysy lääkäriltä, voisitko kokeilla sellaista verenpainelääkettä, joka estää verisuonten supistelua. Minulla kohonneeseen verenpaineeseen määrätty lääke lopetti siinä sivussa viikonloppumigreenin, joka oli vaivannut vuosikymmenen. Luin sitten, että näin onnellisesti oli käynyt joillekin muillekin. Olet varmaan kyllä tähän mennessä jo saanut kaikki lääkkeet, mitä on. Ehdotan silti tätä, jos sattuisi, että tepsii...

    Huh, Vanha testamentti on puuduttavaa luettavaa. Ne kaikki sukulitaniat ym., Sananlaskut ja Laulujen laulu on hienoa kaunokirjallisuutta.

    Onnea hääpäivän johdosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjatta! Ja kiitos myös lääkevinkistä, joka ei valitettavasti käy minulle juuri luontaisesti alhaisen verenpaineen takia. Kaikenlaista on vuosien varrella kokeiltu, mutta akupunktio yhdistettynä sumatriptaniin (ei voi syödä kyllä aina sitä) on tehonnut parhaiten. Uusi pistelyaika tekisin nyt gutaa tälle tyypille, joka samaan aikaan kammoaa verikokeita! Mutta jollei mitään imetä, piikki on vain ihana lihassa, hah!

      Onneksi toivuit isosta leikkauksesta hyvin ja sait ja saat nauttia elämästä. Se on kyllä kumma juttu, miten sitä läsnäolon euforiaa saa usein hakea silloin, kun on asiat hyvin. Kai me ihmiset olemme aika luonnostaan tyytymätöntä porukkaa, emmekä osaa rentoutua ajoissa.

      Olen samaa mieltä sananlaskuista ja Laulujen laulusta, joka taas hiljattain luettuna aukesi minulle uudella tavalla.

      Poista
    2. Onnea hääpäivän johdosta! Ikävää, että migreenisi rajoittaa elämääsi. Ymmärrän harmituksen hukkaan menevistä päivistä. Hyvä kuitenkin, että olet saanut tehtyä ajatustyötä ja taustatyötä kaikesta huolimatta. Itseäni ahdistaa myös paljon, jos en saa tehtyä jotain, mitä olen suunnitellut tekeväni. Nykyään yritän kuitenkin olla armollisempi. Joskus tekee hyvääkin jättää teksti vähäksi aikaa "hautumaan". Tekstin voi nähdä aivan uusin silmin pienen tauon jälkeen.

      Poista
    3. Kiitos Emilia! Ja kiitos myös "vertaistuesta"! Tuon kohdalla on pitänyt tosiaan kehittyä, ettei anna elämän mennä pilalle suunnitelmien kariutuessa. Nykyään vain naurattaa, jos joku suunnitelma oikeasti joskus toteutuu! Myös etäisyys tekstiin on hyvä asia, mutta minulla se myös vaikuttaa joskus siten, että alan pitää kaikkea aiemmin kirjoitettua huonona! Onneksi minulla on täällä tukilukija, joka sanoo toisin :) Armollisuutta itseä kohtaan vaaditaan tässäkin.

      Poista

Lähetä kommentti

Arvostan kommenttiasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kriikunalikööri - helppo herkku kärsiväll(isell)e

Mystinen metsänpeitto - unohtumaton kokemus

Tarot - itsesi peili

Miten taiteen hinta määritellään? Mitä sinä maksaisit taiteesta?

Kiipeily- ja seikkailupäiväkirja osa 568: Muikunvuori

Kirppistelyä - ehkä ostin, ehkä en!