Naistenpäivä on joka päivä

Hyvää naistenpäivää kaikille, myös miehille ja muunsukupuolisille! Minun piti kirjoittaa jotain hauskaa tai älykästä, mutta totesin, ettei minulla ole oikeastaan mitään lisättävää vuosi sitten kirjoittamaani postaukseen. Voisin oikeastaan postata saman tekstin joka naistenpäivä. Oikeastaan joka päivä. Ei huolta kuitenkaan, yritän pitää blogini jatkossakin moniaiheisena foorumina.

Palataan nyt kuitenkin tuohon postaukseen, jossa pohdin monin eri avoin naisen asemaa yhteiskunnassame, osin omakohtaisten kokemusten pohjalta. Ainoa asia, joka on vuoden ikäisen postaukseni jälkeen muuttunut, tulee tässä: tuo mieskollega, jonka käytöksestä kirjoitin, ei ole enää meillä töissä.



Osia teoksesta Naistenpäivä, jonka tein tasan vuosi sitten öljypastelleilla.


Kävisi melkein sääliksi, ellen olisi nyt vapautettu rasvaisista vitseistä ja kaikista niistä työtehtävistä, jotka "jouduin" tekemään hänen puolestaan. Silti miehinen johtajastatus elää ja voi hyvin. Ei viikkoa ilman kyselyä "kipparin" poistumisesta. "Kipparin", joka oli todellisuudessa rivityöntekijä ja yrittänyt aina edetä kiinni köytetyllä pelastusveneellä kohti satamaa (vaikka kuvittelikin veneen olevan komentosilta). Oikeastaan ei tarvinut edes yrittää, kun muiden luotsaama laiva veti venhettä perässä. Veneessä saattoi vaikka kuunnella musiikkia tai jutella mukavia, jos sinne oli onnistunut saamaan  juttukaverin.

Häkellyttävintä ex-kollegan lähdössä on se, miten moni nainen häntä ikävöi. Toisaalta on helppo ikävöidä, jos on nähnyt vain hauskan pinnan eikä tiedä muusta. Kuulin viimeksi perjantaina: kyllä te muutkin varmaan tiedätte, mutta... Ainakin osaamme kaikki muut kopioida käyttöön samat harvat ex-kollegan patenttiratkaisut, jotka ovat riittäneet pitämään kollegaa fanittaneet henkilöt tyytyväisinä.




Eilen näytettiin naisen asemaa suomalaisessa yhteiskunnassa monin tavoin käsittelevä elokuva Tottumiskysymys. Aihe on todella tärkeä, mutta en meinannut kestää totaalisen turhaa v-sanan viljelyä pitkin elokuvaa. Yritin kuitenkin katsoa elokuvan loppuun ilman tuota häiriötekijää, jonka suomalaiset elokuvantekijät kuvittelevat luovan uskottavuutta. Elokuva koostuu kuudesta lyhytelokuvasta, jotka käsittelevät eri tavoin naisen asemaa "toisena sukupuolena". Naiskatsoja saattaa antaa elokuvasta helpommin tähtiä kuin mieskatsoja, vaikka niitä tähtiä ei pitäisi antaa siksi, että aihe on hyvä ja siihen voi samaistua. Itse annan vain aiheelle viisi tähteä. Elokuva kannattaa silti katsoa, sillä se voi ehkä muuttaa jotain omassa suhtautumistavassa  - niin, tottumiskysymyksiin.


 

Elokuvasta käy hyvin ilmi, miten myös naiset usein suojelevat niitä hauskoja miehiä, jotka samaan aikaan saattavat alistaa ja jopa kähmiä naisia. Tämän suojelutarpeen on liityttävä jotenkin oman selustan turvaamiseen. Ei haluta nähdä totuutta. Ollaan niin uppoutuneita tiettyyn ikiaikaiseen naisrooliin, että miehen käytöstä pidetään ihan normaalina "pojat ovat poikia" -touhuna. Näin naisopettajat kuittasivat teinipoikien harrastuksen yläasteella. Pojat irrottelivat tyttöjen rintaliivejä ruokajonossa ja läpsivät tyttöjä peppuihin portailla. Itse vastaaotin myös mandariinit, jotka voisin laittaa rintaliiveihini sisään täytteeksi. 

Viime viikolla sain kokea vastaavantasoista käytöstä mieheltä, jolla on aina ja ikuisesti tarve iskeä minulle silmää tai lipoa huulia. Nyt mies tuli työpaikalleni vaimonsa kanssa. Olin varma, että mies olisi nyt yhtäkkiä kuin nuhteeton kuoropoika. Kun vaimo oli ohittanut minut miehen seuratessa perässä, mies kääntyi ja iski silmää oikein erityisen antaumuksella. Joku sanoisi varmasti, ettei asiassa ole mitään pahaa. Mutta näen suuren eron naista kunnioittavan silmäniskun (latinalaisessa kulttuurissa itsestäänselvyys) ja limaisen, naista alistavan käytöksen välillä. Etenkin, kun tämä tapahtuu oman vaimon läsnäollessa. Koska tämä tapaus vaivaa minua yhä, aion ensi kerralla sanoa miehelle suoraan asiasta. Todennäköisesti hän nauraa ja vähättelee asiaa täysin välinpitämättömänä käytöksestään.




Tällaista imbesillimäistä toimintaa monet naiset saavat sietää lähes viikottain kehdosta hautaan. Tosin "markkina-arvoa" ei ehkä ole enää tietyn iän jälkeen. Jopa naiset saattavat sanoa: ole onnellinen kun saat vielä huomiota!? Pitäisi olla kiitollinen, että saa miehiltä epäasiallista huomiota? Koska nämä huomiota antavat miehet ovat kiitollisia siitä, että naiset sietävät heitä vuosikymmenestä toiseen?

Jos taas antaa palautetta, että käytöksesi ei ole asiallista, saa kuulla vastaukseksi: oooho, oho, älä nyt tyttö suutu! Olen kokenut läpi elämäni sitä, niin lapsuudenkodissani kuin aiemmassa parisuhteessa, että tunteitani mitätöidään siksi, että olen nainen. Oikeuden toteutumisen normaalissa vaatimuksessa on ikään kuin jotain tahattoman huvittavaa. Silti olen omassa feminismissäni maltillinen, vaikkei tästä postauksesta ehkä sitä kuvaa saa. 

En kannata nais- tai miesenergiaa vaan ihmisyyttä, inhimillistä ja tasa-arvoista toisen ihmisen kunnoittamista.

Tästä asiasta olen todella kiitollinen omalle miehelleni. Hän on oikeasti harvinaislaatuinen ihminen myös suhtautumisessaan toisiin ihmisiin. Hänelle on itsestäänselvää kunnioittaa naista - kunnioittaa jokaista ihmistä. En usko, että hänen taustallaan on asiassa kovin suurta vaikutusta, sillä tämä on luonne- ja kasvatuskysymys. Mutta ei sitä tiedä. Juutalaisuudessa naiseutta arvostetaan lähtökohtaisesti enemmän kuin kristinuskossa, jossa "nainen vaietkoon". Suomessa juutalaisuus on ortodoksijuutalaisuutta, jossa naiset istuvat syngogassa parvella misten yläpuolella - toisin kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa. Ymmärrän, että tämä voi näyttäytyä hyvin epätasa-arvoisena järjestelynä. Kuitenkin sillä halutaan kunnioittaa naista: nainen asetetaan miehen yläpuolelle. Samaa ei voi sanoa Harvey Weinsteinin toiminnasta. 




Yleisesti ottaen asian ei tietenkään kuulu mennä niin, että toinen sukupuoli olisi enemmän kunnioituksen arvoinen kuin toisen, mutta naisen asema vaatii yhä 2000-luvulla pönkitystä. Kun vain suuntaamme katseemme Suomen ulkopuolelle, omat epätasa-arvon kokemuksemme tuntuvat hyvin pieniltä - silti joka päivä merkityksellisiltä. 

Toivottamalla kaikille hyvää naistenpäivää toivon samalla, että saisimme vietettäväksi myös miestenpäivän ilman auto- ja partavesikuvastoja. Silloin keskusteltaisiin miesroolin kahleista ja siitä, miten paljon miehiltä vaaditaan nyky-yhteiskunnassa ja parisuhteessa. Tällöin huomiota eivät saisi lainkaan naistenhakkaajat ja limaiset kourijat, vaan ne miehet, jotka yhä enenevässä määrin joutuvat esimerkiksi henkisen tai fyysisen väkivallan uhriksi omassa kodissaan - ja vaikenevat siitä häpeän takia. Tällöin ääneen pääsisivät ne kaikki miehet, jotka salaa itkevät "epäonnistumisiaan" tai haaveilevat kumppanista, mutta eivät sitä onnistu löytäämään monien naisten pitkien vaatimuslistojen takia. Kukkien ja sohvan alle jäävien fleece-tohveleiden sijaan antaisimme toisillemme kuuntelua ja kunnioitusta, aitoa vuoropuhelua. Lopulta huomaisimme puhuvamme samasta asiasta eri näkökulmista: miten olla ihminen ihmiselle. Lopulta emme enää tarvitsisi naisten- ja miestenpäiviä, sillä jokainen päivä on ihmisyydenpäivä. 


Yksi vanhoista lempikorteistani. Joku varmaan näkee tässäkin naisen "kohteena", josta on lyhyt tie vääränlaiseen, vahingoittavaan huomioon. Mutta jokaisen naisen tulisi kokea tämä kuvan tunne siten, että hän tuntee olevansa täysin rakastettu, kunnioitettu ja turvassa. Ja jokaisen miehen tulisi kokea tämä sama tunne naisen suunnalta - tai miehen. 




Kommentit

  1. Myöhästyneet naistenpäivä toivotukset myös sinulle. Nostit esiin tärkeitä asioita tässä postauksessa. Tuo tottumiskysymys pitäisi minunkin katsoa. Olen kuullut siitä hyviä arvioita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emilia! Samaan aikaan tuntuu jotenkin tyhmältä listata asioita, joiden pitäisi olla itsestäänselvyys. Mutta tottumus onkin pahinta. Tottumiskysymys taitaa olla vielä pitkään Areenassa helposti katsottavissa.

      Poista

Lähetä kommentti

Arvostan kommenttiasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kriikunalikööri - helppo herkku kärsiväll(isell)e

Mystinen metsänpeitto - unohtumaton kokemus

Tarot - itsesi peili

Miten taiteen hinta määritellään? Mitä sinä maksaisit taiteesta?

Kiipeily- ja seikkailupäiväkirja osa 568: Muikunvuori

Kirppistelyä - ehkä ostin, ehkä en!