Kriikunalikööri - helppo herkku kärsiväll(isell)e

Nyt on aika kerätä kirpeänmakeat kriikunat puusta tai maasta ja hyödyntää ne mitä herkullisimmalla tavalla. Kriikunalikööri on yksinkertaisesti parasta alkoholijuomaa, mitä omista käpälistä ja puutarhan hedelmistä voi syntyä. Appeni mukaan kriikunaliköörini ON kaikista maailman alkoholijuomista parasta! Se on jo jotakin! Mutta kunniaa en voi omia itselleni, sillä jo muinaisessa Damaskoksessa ymmärrettiin kriikunaherkkujen päälle. Kriikuna levisi ja levitettiin ympäri Eurooppaa, Suomeen 1700-luvulla.

Monista pihoista kriikunapuut on hävitetty, sillä sato on usein niin runsas, että koko maa värjäytyy kriikunoista. Kengänpohjani ovat kuljettaneet epämääräisen näköistä ruskeaa mössöä töihin asti siivoojan kauhuksi (hän luuli mössöä joksikin aivan muuksi...). Jatkuvasta keräämisestä ja/tai siivoamisesta koituu monelle liikaa vaivaa. Se on sääli, sillä kulinaarisempaa hedelmää on vaikea löytää. Liköörin ohella kriikunahillo on tai-vaal-li-nen juustojen lisuke. Etenkin homejuuston ja piparin. Mutta otetaanpa asia kerrallaan, eli nestemäinen ensin:

Kokeile tätä ohjetta likööriin, mikäli olet niin onnekas, että sinulta löytyy tämä vanha luumun sukulaispuu pihalta (myös kirsikka tai luumu käyvät reseptiin yhtä hyvin):

Tarvitset:
-Ison, tiiviin lasitölkin
-sokeria
-hyvää vodkaa tai rommia 0,5-0,7 litraa, 40% (käytin Absolut Kurantia, parasta tähän!)
-kriikunoita (tai luumuja/kirsikoita)
-halutessasi kanelitangon (en laittanut tähän erään)

Puhdista kriikunat hyvin ja poista varret. Älä poista siemeniä sisältä, sillä niistä tulee upea, vivahteikas maku likööriin. Keitä lasitölkkiä ja tiivistettä kiehuvassa vedessä viitisen minuuttia, jotta kaikki bakteerit kuolevat. Purkin jäähdyttyä täytä se kriikunoilla. Kaada sokeria niin paljon, että vajaa puolet purkista on peittynyt sokeriin. Voit ravistella purkkia, jotta sokeri leviää kaikkialle. Lopulta kaada vodkaa niin paljon, että kaikki kriikunat peittyvät. Sulje kansi ja vie purkki pimeään tilaan, esim. kellariin. Käy ravistelemassa purkkia ensimmäisten viikkojen aikana. Sitten voit unohtaa sen olemassaolon puoleksi vuodeksi, jos pystyt.

Kriikunaliköörin valmistus opettaa hienolla tavalla kärsivällisyyttä kärsimättömälle luonteelleni. Suosittelen tätä metodia kaikille samasta vaivasta kärsiville, sillä odotus todella palkitaan. Puoli vuotta sujuu lopulta nopeasti, sillä ainakin puutalossa on niin paljon muutakin ajateltavaa syystalvella (mm. kuinka pysyisin lämpimänä 24/7, nooh, kriikunalikööri kyllä lämmitäisi). Tein viime vuoden elokuussa kriikunaliköörisatsin, jonka siivilöin ja pullotin helmikuussa. Olen säilyttänyt avattua pulloa kellarissa, nyt kesällä jääkaapissa. Maku on vain parantunut, vaikka avaamisesta on jo aikaa. Ainut ongelma on, että pullo on kohta tyhjä.

Oikeastaan löytyy toinenkin. Ei pulloa ikävä kyllä, vaan ongelma. Pikemminkin katastrofi, sillä meiltä ei löydy enää kriikunapuuta. Kiitos naapurien moottorisahan ulinan verran kestäneen YYA-sopimuksen. Muut eivät enää sietäneet kriikunoiden hyppimistä autojen konepelleille, ei vaikka kuinka yritin tehokerätä karkulaisia ja lahjoa naapureita tulevalla liköörillä. Kun yksi vastustaa jotakin, miten kannattaa toimia? Toteuttaa muutos sillä välin, kun se yksi tilanteen hankaloittaja ei ole paikalla.

Mielialani ovat vaihdelleet raivon, surun ja euforian välillä nauttiessani viimeisiä rippeitä kriikunalikööristä. En saa tätä nautintojuomaa enää koskaan. Vaikka saisin jostain kriikunoita, ne eivät ole aivan saman makuisia esim. hapokkuudeltaan kuin meidän pihan vanhat kriikunat. Siksi otankin kostomoodin ja märehtimisen sijaan kaiken irti tilanteesta ja nautin jokaisesta siemauksesta kuin se olisi viimeinen, sillä nämä tilkat todella ovat kohta viimeiset. Pohjatilkan säästän arviolta kolmen viikon päähän, jolloin ennustan meidän polttavan ensimmäistä kertaa jotakuta kolmesta uunivanhuksestamme. Hip hip hurraa!

Jokin muka-korvike täytyy keksiä tuleville vuosille. Kohtapuoliin testaan, kuinka onnistuu omena-raparperilikööri. Toivotaan, että appi innostuu siitä yhtä paljon kuin kriikunalikööristä. Pihjalanmarjalikööriä täytyy myös kokeilla (ja siinä ohessa toki omatekoisia pihlajakarkkeja, joiden Fazer-versioita imuroin kersana lauantailounaaksi).

Tämä sepustus oli samalla lannistava ja tyhjentävä, joten minulla ei ole loppukaneetiksi muuta sanottavaa kuin: 

R.I.P. kriikunapuumme