Mitä meistä tiedetään?

Isoveli valvoo -teema on jostain syystä kiehtonut minua aina. Ehkä tämäkin juontaa juurensa klassisesti vanhaan Aku Ankkaan, jossa propellikamerat seurasivat ankkalinnalaisten elämää. En muista enää, oliko kyseessä Carl Barksin piirretty 1950-luvulta, mutta isoveljen valvonta on ollut ajankohtainen aihe koko teollisen aikakauden. Oikeastaan jo esiteollisen, sillä tuolloin valvontaa suorittivat kruunu ja kirkko. Niin kauan, kun asumme yhteisöissä, joissa riippuvuussuhteet pitävät meidät hengissä, joku valvoo meitä ja seuraa toimintaamme.

Sanomattakin on selvää, että nykyajan suurin valvoja on sosiaalinen media sekä hakukoneet. Google varmasti suurimpana maailmanomistajana Facebookin lisäksi. Vaikka olen laittanut puhelimesta ja tietokoneelta kaiken mahdollisen stalkkausasetuksen pois päältä, minkä neuroottinen kansalainen suinkin voi, olen yllättynyt Googlen minua koskevasta tietomäärästä. Alla on kuvakaappauksia, jotka kertovat pelottavan totuudenmukaisesti siitä, kuka olen ja mitkä asiat vaikuttavat elämässäni:

Elokuvagenreistä kelpaavat näköjään kaikki ja painotus tuloksissa on muutenkin vahvasti av- ja elokuva-alalla. Tämä johtunee siitä, että Blogger on jäänyt koneelle auki (toisin sanoen Google-tilini) ja mieheni on ilmestynyt koneelle plärämään sivuja ilman incognito-tilaa. Komedia- ja kauhuelokuvat kuuluvat yleensä minulla vältettävien listalle - Poliisiopisto ainoana luurankona kaapissa!

Iso pettymys kyllä on, että tutkintoni on väärin. Epäreilua! Yksi suuri saavutukseni -  gradun suoltaminen ulos aivoista - ei merkitse Googlelle mitään, sillä olen heille "vain" kandi! Minua kiinnostaa, miten kandius ja maisterius vaikuttaa eroihin minulle tarjotussa mainonnassa. Toistaiseksi olen saanut hyvin vähän koulutusaiheista mainontaa joitakin taidekoulumainoksia lukuunottamatta. Monet mainokset tuntuvat myös niin aivottomilta, ettei niiden ymmärtämiseen tarvita kumpaakaan korkeakoulututkintoa.

Jalkapallo on pitkän listan ehkä omituisin data, sillä se ei kuulu millään lailla meidän kummankaan elämään. Ei penkkiurheilu ylipäätään. En ole myöskään kirjoittanut aiheesta blogissa. Huomaan selvästi, että muuten kirjoittamani aiheet ovat hiljalleen siirtyneet myös minulle mainostettavien teemojen listaan. Tämä lista oli paljon pienempi ennen bloggaamisen aloittamista. 

Häät - teemaa mietin myös hetken, sillä me menimme naimisiin "jo" lähes kuusi vuotta sitten. En ole tietääkseni googlettanut juuri mitään häihin liittyvää sen jälkeen, enkä myöskään kirjoittanut muusta kuin avioliitosta sivulauseena. Paitsi hei! Syyn täytyy olla tämä postaukseni, jota luetaan varsin säännöllisesti: Morsiamen kirja - ehta opas avioliittoon.

Sinänsä positiivista, että stalkkauslistasta ei löydy esimerkiksi avioeroa! Sillä minulle isketty ikähaitari 35-44 sisältää eniten vastikään eronneita. Pari kertaa olen kohdannut avioerojuristin mainontaa, mutta sitäkin useammin - viimeksi tänään - linkkejä Reima-haalareihin, adoption mahdollisuuteen sekä hedelmöityshoihin! Alemman listan kohta Perhetilanne: Ei lapsia määritteleekin ilmeisen vahvasti mainonnan viitekehyksen. Jos taas lapsia olisi, veikkaisin saavani järkyttävät määrät lelu-, lastenvaate- ja lastenharrastusmainontaa niiden avioeroterapiavinkkien lisäksi. Soisiko Jazz enää siinä kohtaa? Ja missä oikeasti viipyvät ne mielenkiinnonkohteiden mukaiset kulttuurimainokset? Juuri muuta ei minulle näytetä, kuin mainoksia Museokortin uudelleenlataamisesta ale-hintaan. Se on tehty eilen, kiitos vain Google. 

Tuo pikaruoka vähän nolottaa, sillä jonkinasteinen uudenvuodenlupauksemme oli koko Suomen kansalaisia mukaillen terveellisempi elämä. Juhlimme tätä astumalla heti 1.1.2020 Hesburgeriin. Tänään taas on tiedossa kakkuja synttärikutsuilla. Eilen taas tuli vedettyä monen ruokalajin menu kera viinien ravintolassa ja todettua, että vanha tuhat markkaa on täysin relevantti nykyajan hinta sinänsä tavalliselle kunnon ravintolaillalliselle. Onneksi viime kerrasta on jo aikaa, muuten olisimme vararikossa alta aikayksikön. Täytyypä siis jatkossakin googlettaa alekuponkeja verkkokauppoihin ja ravintoloihin! Tämän postauksen myötä minulle varmasti mainostetaan entistä enemmän juuri nyt kirjoittamistani teemoista. Mutta ei please jalkapalloa! 

Mitä meistä tiedetään? Parempi, kun ei tiedä liikaa asiasta. Jos siis haluat välttyä tuskalta, älä katso tänään Yle Teemalla näytettävää dokumenttia Ei sosiaaliselle medialle, jonka juontaa loistavasta Aika on meidän -sarjasta tuttu Adam Lungren. 

Nyt, kun mentiin tv:n puolelle, on pakko myös hehkuttaa eilen vuokraamaamme (kyllä, taisteluni suoratoistopalveluita vastaan!) iranilaisohjaaja Asghar Farhadin elokuvaa Everybody Knows. Psykologisessa trillerissä oikean elämän pariskunta Penélope Cruz ja Javier Bardem joutuvat pohtimaan, ketkä kaikki tietävät enemmän kuin antavat ymmärtää. Elokuva sopii siis vallan hyvin myös tämän postauksen lopetukseksi. Mitä enemmän jaat tietoa itsestäsi joko tiedostaen tai tiedostamatta, sitä suuremmaksi uhka väärinkäytöksille ja rikoksille kasvaa. Vaikka tuo uhka olisi marginaalinen, se ei varmasti tunnu siltä juuri sen ihmisen näkökulmasta, joka on joutunut rikoksen uhriksi. 

En kuitenkaan aio muuttua enää tästä neuroottisemmaksi. Luen siis jatkossakin puolihuvittuneena Googlen keräämiä tietoja minusta ja jaan niitä koskevan ahdistukseni tänne blogiin. Terapiamainoksia odotellessa!