Jakob läksi Lappiin

Nyt on kuunneltu "Suomen dekkarikuningatar" Satu Rämön Jakob, oletetun trilogian kolmas osa. Vaan kuinka ollakaan, Rakel tekee seuraa ja tarina jatkuu.

Olisin toivonut, että näiden kahden tarinan aika olisi käytetty tämän yhden, Jakobin hiomiseen. Liian nopealla tahdilla ei saa hyvää, vaikka into ja palo edistymiseen olisi polttava. 

Paljon on myös kritisoitu Rämön mahdollista kaupallista rahasta kirjoittamista, mutten aidosti usko, että kukaan kirjoittaa romaania sen takia (Rämö on myös kertonut, että kustannustoimittaja olisi antanut teokselle enemmän aikaa). Osalla tyyli vain on kaupallisempi. Ja selvästi se näillä myyntitilastoilla puree.


Kansi on jälleen upea. Täällä arvio aiemmista teoksista. 


Menemättä juoneen sen enempää, sanon, että Jakobissa on potentiaalia. Sitten se kuuluisa mutta. Hahmogalleria on aivan liian rönsyilevä, mutta päähahmot riittävän kiinnostavia. Kerronta on ihan vetävää. Se olisi vielä vetävämpi uudella editoinnilla. Vetoa ei löydy enää samoin kuin sarjan parhaassa osassa, Rosa&Björkissä. Ei vaikka tarina Jakobissa saa uuden suunnan Äkäslompolossa erään draaman käänteen kautta. Jäin miettimään, miksi - mikä on ratkaisun funktio. Sitä ei olisi tarvittu, vaan se tuntui jotenkin täysin irralliselta kokonaisuudessa. Ymmärrän silti varsin hyvin, että kirjoittajana tekee mieli seurata, minne tarina vie. Hyvä kustannustoimittaja on tässä kohta kullanarvoinen. Sellainen, joka uskaltaa leikata rönsyt pois. Ja ne ylimääräiset rakkaat henkilöt. Kill your darlings. 

Tässä kohtaa mielenkiintoni viimeistään lopahti, vaikka teos oli jäänyt jo aiemmin kesken. Päätin silti poikkeuksellisesti kuunnella tämän loppuun, sillä haluain saada trion pakettiin. Ja sitten tuli tieto neljännestä. On aidosti kamalaa tuntea sisällä "voi ei" sen sijaan että iloitsisi "jes, vihdoin jatkoa". Olisin kovasti halunnut pitää Jakobista enemmän kuin aiemmista osista.

Jos kirjoittaa pitkää jatkoa, pitäisi oikeasti jaksaa pysähtyä kunkin osan äärelle. On pakko toistaa, ettei nopeasti saa hyvää. Sen huomaa monista seikoista, joita en liian väsyneenä jaksa eritellä. Jakob sopiikin kuunteluun väsyneenä, vaikka juuri silloin uudet hahmot tuntuvat vielä irrallisemmilta. Mutta tämän pystyy lukemaan tai kuuntelemaan silloinkin, kun ei ole "parhaimmillaan". 

Ruumiita satelee ja yhteiskunnallisia teemoja käsitellään. Eläinten oikeuksia, kaivoksia. Islantia, Suomea ja ruokia. Minua ei edelleenkään ruokakuvaus haittaa, vaikka välillä mietinkin suklaakakkutilausten ranskalaisketsuppien tarkoitusta. Onhan syöminen elämän tarkoitus, sen Rämö Viini-lehden toimituspäällikkönä varmasti tietää. Spätburgunderista pisteet. 

Minusta minulla silti lukijana olisi ollut "oikeus" saada tasokkaampi kokemus, etenkin näillä myyntilukemilla. Odotin sarjalta nousujohteisuutta, tiettyä kehittymistä Rämöltä dekkarien kirjoittajana, aikaa, halua pysähtyä ja tarkastella. Mutta ymmärrän tämän olevan myös luonnekysymys. Odotan ja toivon dekkarisarjalta ehkä osittain eri asioita kuin kirjoittaja. Syvällistä ja monitasoista tarinaa, jossa kieli kukoistaa. Kieli on nyt silti riittävän hyvää, kun Hildurissa oli paljon jopa kirjoitusvirheitä. Lukijaakaan ei onneksi enää aliarvioida kuten Hildurissa. Kuulostaapa rankalta. Pääasia silti on, että tämä sarja puhuttelee monia, vaikkei niin paljon minua. Tämän avulla moni on löytänyt innon lukemiseen. Se on todella arvokas asia ja ilman muuta linnan juhlien paikka. 

Mietin yhä, mikä erottaa Jakobin paremmasta Rosa & Björkistä. Toisaalta en osaa vastata. Tässä oli enemmän rönsyä ja käännettä. Kaksosten tarina ei ratkea kunnolla vieläkään, mutta siihen kerrottuun odotin kyllä jotain muuta. 

Ehkä olen vain itse väsähtänyt. Jokaisessa osassa on ollut riittävästi vetoa ja mielenkiintoisia elementtejä, jotta olen jaksanut lukea tai kuunnella nämä loppuun. Vasta Jakobin kohdalla tämä alkoi olla vaikeaa. Mutta usein sitä ovat minulle 90 prosenttia kotimaisista dekkareista. Rämön teoksilla on ilman muuta paikkansa - ehkä kuitenkin jatkossa äitini kirjahyllyssä.

Saa nyt kuitenkin katsoa, luenko vielä Rakelinkin. Tässä kohtaa kuitenkin tuntuu, että tämä riittää minulle. 

Mitä mieltä itse olet sarjan jatkumisesta? Tai sarjasta ylipäätään?

Kommentit

  1. Minulle riitti Hildur, joten en odota mitään. Minun ei pitäisi sanoa kai dekkareista mitään, eikä lukea niitä, koska enimmäkseen sanomiseni ovat kitkerän pettymyksen värittämiä. Harvinaisina välipaloina ne saattavat tulla kuitenkin tarjottimelle. Varsinkin jos kovasti kehutaan, niin pettymys on sitäkin suurempi kun odotukset eivät täyty. Näin kävi Hildurin kohtalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaan aika lailla ajatuksesi. Oikeastaan vain Arttu Tuomisen ja Milka Hakkaraisen dekkareista olen kotimaisista pitänyt. Onneksi sentään edes näistä. Stephen Kingin Mersumies-sarja on pitänyt seuraavaksi ahmia. King on niin loistava kirjoittaja, että mielelläni luen lisää hänen ei-kauhugenrestään. Mutta liian usein ei pysty dekkareita lukemaan, sapluuna on kuitenkin tosi usein aika sama. Kai suurin osa lukijoistakin pettyy, jollei ruumiita satele :D

      Poista
  2. Mä aion vihdoin lukea Hildurin! Saan sen lainaan ystävältä, eli en joudu näkemään mitään vaivaa tai menettämään rahaa kirjan hankkimiseen. Dekkareita en lue juuri koskaan, eli sinänsä vähän jännittää. Katsotaan, haluanko lukea kaksi muuta osaa tuon ekan kipaleen jälkeen. Kirpparilla olisi saanut 3 kirjaa yhteensä 15 eurolla, mutta en "pystynyt" kasaa ostamaan (sen verran ennakkoluuloinen kuitenkin olen).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh, toi on hypetykseem nähden aika halpa kirppishinta! Mutta ymmärrän, kuulostaa paremmalta ratkaisulta tuo lainakirja. Kerropa sitten mitä pidit!

      Poista
  3. Tää kolmas osa oli vähä köykänen ja asioita tuli puskista, kuten se Jakobin väkivaltaisuus jne. Sitä ei tuotu aiemmissa osissa vihjeidenkään kautta esiin niin, että ois osannu aavistaa tämmöstä. Mulla koko homma löpsähti siihen. Kusetettu olo. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt vasta huomasin tämän kommenttisi! Kiitos siitä! Olen ihan samaa mieltä, liikaa ns. uusia asioita, joita ei mitenkään pedattu etukäteen. Silti sanoisin, että oli tämä myt ihan luettava sarja kuitenkin. Mutta saas nähdä, miten sen neljännen osan kanssa käy.

      Poista

Lähetä kommentti

Arvostan kommenttiasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kriikunalikööri - helppo herkku kärsiväll(isell)e

Mystinen metsänpeitto - unohtumaton kokemus

Tarot - itsesi peili

Miten taiteen hinta määritellään? Mitä sinä maksaisit taiteesta?

Kiipeily- ja seikkailupäiväkirja osa 568: Muikunvuori

Kirppistelyä - ehkä ostin, ehkä en!