Naantalin Kirjajuhlat yllättivät parhaudellaan

Nyt minäkin luopio olen vihdoin osallistunut Naantalin Kirjajuhliin. Kolmatta kertaa Kaivohuoneella järjestetyt juhlat olivat jo myyty perjantain osalta jo loppuun, joten hienosti ovat kirjallisuuden ystävät Naantaliin löytäneet. Vuosi vuodelta juhlat ovat saavuttaneet enemmän yleisöä, joten toivoa sopii, että näistä tulee pysyvä loppukesän piristysruiske Naantaliin. 


WSOY:n kustantaja Anna-Riikka Carlson haastatteli monia kirjajuhlien vieraita, tässä Jenni Haukiota. Naantalin Pienen kirjapuodin pyörittäjä Katri Tuominen kukitti kirjailijavieraan, jolta odotamme kovasti myös uutta runoutta. 


Satu Rämö on viettänyt tänä vuonna aikaa Äkäslompolossa, jonne Jakob-kirjan tapahtumat osin sijoittuvat. Kohta lukijat saavat imaista kolmannen osan Hildurista alkaneeseen, Islantiin sijoittuvaan  dekkaritrilogiaan. 



Ensimmäisenä päivänä esiintymislavalla oli heti nimekkäitä kirjailijoita, kuten yleisömagneetit Satu Rämö ja Jenni Haukio. Arvanette, kuka oli viimeinen esiintyjä, ja kenen nimmaria jonotettiin keski-iän ylittäneessä ruuhkassa. 


Kirjaimellisesti. 


Tuskin olen ikärasisti kertoessani, että kuuluin ystäväni kanssa kirjajuhlien nuorimpaan osallistujakuntaan. Se saattoi johtua myös ajankohdasta, perjantaipäivänä kun moni työikäinen on jo kesälomilta palannut töihin. Saa nähdä onko viikonloppuna paikalla muitakin kirjagram-aktiiveja tai kirjabloggareita. Sillä oikeasti, Naantalin Kirjajuhlat ovat monessa mielessä paljon Turun kirjamessuja symppiksemmät juhlat. Ei tarvitse jonottaa (paitsi Haukion nimmaria), ei ole markkinameininkiä vaan keskittymistä parhaisiin kirjailijakeskusteluihin ilman poukkoilua salista ja pömpelistä toiseen. Ainakin minulle tällaiset messut kautta juhlat sopivat paljon paremmin. Ehtii keskittyä yhteen asiaan ja jopa keskustella kirjailijoiden kanssa. 


Naantalin Kaivohuone on kokenut monta sisustusremonttia, joista nykyinen vaalea on ehkä lähimpänä vanhaa. Joskus tämä oli sisältä pimeä liilamusta loukko, jonka diskossa jalat tarttuivat lattiaan kuin muinaisessa (nykyisin palaneessa) Hovissa. Kirjajuhlat nostavat myös Kaivohuoneen mainetta arvoiseensa loistoon.   



Aloitetaan kuvakavaldi sateisen sisäänpääsyn jälkeisellä murhatutkinnalla. Luin juuri erinomaiset teokset Viking Sallyn veriteko sekä Airiston murha - kadonneen lakimiehen tapaus. Sen päätutkijana toiminut Jari Veijalainen oli lavalla haastattelussa toimittaja Tuomas Rimpiläisen kanssa. He avasivat kummankin jutun tutkintaa eri näkökulmista. Lakimies Ilpo Härmäläinen saatiin vihdoin laskettua haudan rauhaan, hänen levättyään ensin 27 vuotta Airiston pohjalla kylmäverisen murhan uhrina. Meri on suuri hautausmaa, jopa Turusta mökkikäyttöön kuljetetulle raitiovaunulle. Tämä kevennyt löytyy Veijalaisen teoksesta, ja Rimpiläinen viittasi tähän todella kiinnostavan keskustelun lopuksi. 


Lavalle ei täältä nähnyt tolpan takaa oikein mitään, mutta audio pelitti hyvin. 


Itse en ole yleisesti true crime -ahmija, mutta nämä jutut ovat tulleet lähelle, kuten monet muutkin Turun seudulla tapahtuneet rikokset. Olenkohan sittenkin aika paljon jo näitä selvitellyt. On jopa pelottavaa, että aina tuntee jonkun, joka tuntee jonkun, ja niin edelleen. Välillä mietin, tapahtuuko täällä enemmän erikoisia rikoksia, vai onko tämä vain pienempi alue, jossa asiat ja henkilöt linkittyvät aina jotenkin toisiinsa. 

Yhtä kaikki suosittelen näiden kummankin teoksen lukemista. Tiukkaa faktaa mässäilyn sijaan. Rimpiläisen työskentelyssä näkyy hänen historiantutkijataustansa. Lähdetyö on tehty kiitettävällä tarkkuudella. Veijalaisen teoksessa erityisen kiinnostavaa toki on hänen oma kokemuksensa jutun tutkinnassa. Syyllisen Härmäläisen murhaan jo tiedämme, mutta teoksen sivuilla pohditaan kiinnostavasti teon motiivia ja linkittymistä ajan, vuoden 1994 tapahtumiin. Yleisesti on harvinaista, että näin kylmäverinen ja suunniteltu murha tapahtuu Suomessa, jossa henkirikokset ovat useimmiten kännisiä päähänpistoja.

Kuuntelin kummatkin teokset äänikirjana tiskatessa. Kotityöt sujuvat vähän "rattoisammin" näinkin kylmien aiheiden parissa.


Vähän hävetti pyytää yhteiskuvaa, mutta urallaan kaiken nähneet Veijalainen (vas.) ja Rimpiläinen eivät tästä pahastuneet. 


Mr. Airiston ja Mr. Viking Sallyn jälkeen juhlayleisö odotti paikalle Satu Rämöä, jota on jo tituleerattu Suomen kirjakuningattareksi. Hän esiintyi yhtä selkeästi ja kiinnostavasti kuin tarina dekkareissa kulkee. Vaikka itse ehkä jäin Hildurissa kaipaamaan tiettyjä asioita, ostin silti myös toisen osan Rosa&Björk, jonka olen kuunnellut jo äänikirjana. Odotan ja toivon nimittäin, että tuleva Jakob on paras näistä kolmesta. Mikä tärkeintä, Rämön teosten myötä moni sellainen ihminen on alkanut lukea, joka ennen on vältellyt kirjoja. Se on saavutus, johon harva yltää. Haastattelussa Rämö myös korosti suosionsa sattumanvaraisuutta. Hänellä on ollut ambitio kirjoittaa mieleen tullut tarina, eikä mukana ole ollut minkäänlaista kaupallista laskelmointia, josta häntä on jonkin verran parjattu. 


Satu Rämö vaikutti todella mukavalta ihmiseltä. Harvoin intuitio ja ensikohtaaminen väärin sanovat. Rosa&Björk matkaa ensin äidin luettavaksi, itsellä kun tämä on aika tuoreessa muistissa. Mutta aion lukea koko trilogian lopuksi uudelleen. 



Kolmannen osan Jakobin voi kohta niin ikään hankkia Naantalin pienestä kirjapuodista. Halusin tukea sen toimintaa ostamalla kirjat kirjajuhlista, ettei vain puoti joudu koskaan lopettamaan. Sehän ei toki vain minun ostoistani ole kiinni, mutta joukossa on voimaa. 


Naantalin kesäkauden loppu näyttää tältä, vaikka Euroopassa turismi ja metsäpalot käyvät kuumimmillaan. 


Kahvitauon jälkeen saimme nauttia kerrassaan mielenkiintoisesta esitelmästä. FT Mikko Kaukon bootseilla koristeltu humanistihabitus onkin jäänyt meille mieleen yliopiston käytäviltä. Ilahdun aina, kun joku tuntee selvää paloa aihettaan kohtaan. Vaikka huomasin yhden mamman nukahtaneen tuolille, suuri osa kuunteli mielenkiinnolla esitelmää Naantalin luostarin uusista käännösteksteistä ja kaikkien naantalilaisten "tuntemasta" luostariveli Jöns Buddesta. Täytyy myöntää, etten ole häneen kovinkaan perehtynyt, vaikka jo ala-asteen kaupunkisuunnistuksessa piti bongata hänen hautakivensä Naantalin parhaalta paikalta ja kirjoittaa merkintöjä Buddesta. No, eipä hänestä yleisestikään tiedetä paljon. Kotoisin joltain ruotsinkieliseltä alueelta Suomesta, syntymäaika kysymysmerkki. Kuitenkin koko Naantalin Kirjajuhlat on osittain Jöns Budden ansiota (tietoa yllä olevassa linkissä). 


Mikko Kauko suorastaan liekehti kertoessa Naantalin luostarin käännösteksteistä ja Jöns Buddesta. 
 


Jöns Buddea voi tietyin varauksin nimittää Suomen ensimmäiseksi kirjailijaksi, vaikka hän oli pikemminkin kääntäjä. Budde käänsi Mechtild von Hackebornin saamat ilmestykset 1290-luvulta vuonna 1469. Nyt Kauko on suomentanut ruotsista ja latinasta Budden käännöksen päivitettyyn vuoden 2022 muotoon. Hommassa kesti kolme vuotta. 

Pahoittelut muuten, jos tässä jutussa on asiavirheitä, kaikki kirjoittamani perustuu kuultuun ja muisteltuun. Innostuin kuitenkin nyt Jöns Buddesta ja luostarihistoriasta uudelleen. Aikanaan maaperällä töissä ollessa lueskelin näitä juttuja, mutta aika lahjakkaasti ne ovat unohtuneet. Pitänee myös paikkansa, että lähelle on pitkä matka. 


Kahville on aina kiire. 


Luostariasiasta mentiin sitten vähän viihteellisempiin aiheisiin. Hyvän mielen kirjallisuus, anglismia vastentahtoisesti käyttäen feel good -kirjallisuus (ja cozy crime), on nykyisin yhä suositumpaa. Maailman ahdistavat tapahtumat ovat ehkä lisänneet tarvetta uppoutua mukavien tarinoiden hyväilemäksi. Homman osaavat ilmeisen hyvin kirjailijat Maija Kajanto ja Ilona Tuominen, joiden kirjasarjat on tehty kuin tätä tarvetta varten. Itse en ole Sahramisyksyä ja Seurustelusalaliittoa vielä lukenut, sillä myönnän olevani enemmän synkkien aihepiirien ja kunderamaisen draaman lukija. Nykyisin kyllä myös dekkarien, joita en ennen lukenut. Pitäisi lukea myös sellaista kirjallisuutta, joka ei ole itselle ominta juttua. Silloin voi todella yllättyä myös positiivisesti. Se sentään lohduttaa, että Tuominen kertoi katselleensa paloittelumurhadokkareita samalla, kun kirjoitti Seurustelusalaliittoa. Minäkin pidän kontrasteista, vaikken paloittelumurhaa toivokaan. 


Kun lavakuvat ovat pitkälti suhjuista tasoa...

...on paras hakeutua lähietäisyydelle! Maija Kajanto ja Ilona Tuominen vasemmalla, Bibliofiilin tunnustukset -kirjatilistä tuttu Saara ja minä oikealla (tämän lopun kuulin värisevällä navigaattoriäänellä, heh).

Lavalla keskusteltiin paljon myös siitä, miksi ihmisillä on yhä vähättelevä suhtautuminen viihdekirjallisuutteen. Kustantamot haluavat nyt nimenomaan sitä, sillä sitä ostetaan. Se ei silti tee genrestä yhtään huonompaa. On aivan yhtä haastavaa kirjoittaa viihdettä kuin "vakavasti otettavaa proosaa". Sanoisin, että viihde ja dekkarikirjallisuus vaativat jopa erityistä juonen ja tarinan imun hallintaa. Nämä genret eivät mahdollista fragmentaarista silppua, joka muistuttaa joskus kirjankin sivuilla enemmän pidempää instagram-päivitystä putkeen. Arvostan ihmisiä, jotka osaavat luoda juonellisen ja vangitsevan tarinan. Jos siinä vielä lukija viihtyy, löytäen paikan todellisuuspaolle, kirjailija on onnistunut työssään. Ehkä nyt yritän tarttua myös viihdekirjallisuuteen. Kiinnostuin myös Tuomiseen nuorena vaikuttaneesta Tuija Lehtisen Ikkunaprinsessasta


Toivon, että tästä haastattelusta saa lukea huomisesta Turun Sanomasta. Runoilijaprofessori Jyrki Kiiskisen haastattelijana TS:n kulttuuritoimituksen Tuomo Karhu, joka on haastatellut Kiiskistä edellisen kerran 1990-luvulla. 


Monipuolisen Jyrki Kiiskisen haastattelu oli ehkä yksi viihdyttävimmistä, vaikka kaikki toki olivat. Nautin Kiiskisen ajatuksenlennon kuuntelusta ja ironiasta, joka lenteli lavalla puolin ja toisin. Tuore Nenän edessä vuori -teos kannattaa kuulemma myös kuunnella, joten taidanpa ladata tämän heti Esa Saarisen jälkeen tiskausjonoon. Saimme kuulla lavalla myös runon tiskiharjasta, onko mitään osuvampaa! Mitään muuta en nyt osaa tai muista siteerata, mutta tämä jäi mieleen Kiiskisen lausumista: 

Kukaan ei odota runoilijalta yhtään mitään. Sen takia se on vapauden saareke. 

Siinä on myös tiivistys tämän blogin agendalle, vaikka täällä harvemmin runojani julkaisenkaan. 


Mietin, olenko zoomilla jotenkin ylevämpi kuin Haukion piirittäneet fanit. 

Osittain tämän takia tänne tultiin. Halusin saada Haukiolta nimmarin hänen tuoreeseen kirjaansa, kuten kaikki muutkin. Carlson ja Haukio odottavat vuoroaan, sillä Kiiskinen luki vielä tuutulaulun yleisölle. 



Olen aina ihaillut Jenni Haukion tapaa tehdä työtään ja olla julkisuuden ihminen. Hän on maltillinen, älykäs, harkitseva, taitaen samalla hienot kannanotot lausumiensa rivien välissä. Näitä saimme kuulla myös Naantalin Kirjajuhlissa, sekä vastauksen ensimmäiseen koskaan Haukiolle esitettyyn kysymykseen. Eli mikä itsenäisyyspäivän vastaanotto on jäänyt eniten Haukion mieleen. Vastaus oli aika ymmärrettävästi oma ensimmäinen, jolloin myös Mannerheim-ristin ritari Tuomas Gerdt osallistui kättelyjonoon, sekä lotat, koko Suomen juhliin kantaneet. 

Haukion isänmaallisuudessa ja tavassa esiintyä on jotain viehättävällä tavalla vanhanaikaista. Se on somehuutelun aikakautena jopa uhanalaista kulttuuripääomaa, josta moni voisi ottaa mallia. Yhdentoista vuoden aikana presidentin puolisona Haukio on kokenut niin ainutlaatuisia asioita, että niitä oli vaikea tiivistää kirjaan Sinun tähtesi täällä. Loistavasti Mirkka Rekolan runon mukaan nimetystä kirjasta olikin pakko jättää monia asioita pois. Karsintatyön Haukio nimesi haastavimpana. Mutta sen hän tiesi jo etukäteen, että tulisi kirjoittamaan teoksen vuosistaan edustustyössä. Osittain tämän takia hän on myös aiemmin valinnut tietoisen vähäeleisen linjan julkisuudessa. Eikä itse kirjankaan sivulla varmasti mitään paljastuskohuja saada lukea, onneksi. Minulle ainakin riittää tämän tapaiset uudet tiedot, kuten presidenttiparin koirien saamat kirjeet ja niihin vastaaminen, sekä se ettei presidentin puolisolla ole edustusvelvollisuutta. Tulevaisuudessa siis saatetaan nähdä myös yksin edustava presidentti, mutta onkohan Suomen kansa tähän valmis. 




Jenni Haukion haastattelu oli täydellinen loppukaneetti kirjajuhlille. Kaikki haastattelut olivat todella kiinnostavia ja hatunnosto pitää antaa myös haastattelijoille, jotka olivat hyvin perehtyneitä aiheisiin. Silti keskustelut olivat rentoja ja hauskojakin.

Ehdottomasti osallistun kirjajuhliin ensi vuonna uudelleen, vaikka silloin saattaa tällainen perjantaivapaa olla historiaa. Mutta toivoa sopii, että isoihin messuihin osallistuva kirjasome olisi silloin näissä juhlissa näkyvämmin osallistujakunnassa. Ehkei tieto Naantalin Kirjajuhlien tasokkuudesta ole vielä yltänyt kaikkialle. Nyt kohistaan Vinhan kirjakaupasta ja heidän kirjajuhlistaan, jotka siis tietenkin vain täydentävät kenttää Suomessa. 


Kirjajuhlissa oli tarjolla kahvia, piirakoita, muffinsseja ja olipa jollakulla kädessään myös Aperol Spritz. 

Yleisesti Kaivohuone on tunnettu hääjuhlien viettopaikkana. 

....ja tietysti Naantalin kylpylän muinaisena kaivohuoneena. Täällä juotiin terveyttä edistävää lähdevettä, ja jäävettä oli nytkin ilmaiseksi tarjolla. 


On ilo huomata, ettei kirjallisuus todellakaan ole näivettynyttä, vaan se tavoittaa yhä laajemman yleisön. Muistakaa osallistua tällaisiin juhliin, ja ostaa painettuja kirjoja pienistä kirjakaupoista. Näin kirjailija ja pienten helmien kauppiaat saavat enemmän elantoa. Ja elantohan pitää Suomen nousussa, myös kulttuurin saralla. 




Kiitän kaikkia kohtaamiani ihmisiä kirjajuhlissa, sitä ennen ja sen jälkeen. Olipa mukava nähdä vähän muumitonta elämää Naantalissa, Suomen presidentillisimmässä kesäkaupungissa. 


Kallioilla otimme tietysti myös kuvia kirja-arvioita varten. Kultaranta on valitettavasti paketissa, joten kirkko toimikoon Naantalin monumenttina kuten tähänkin asti.  

Kommentit

  1. Olipa mukava lukea postaustasi. Hienoa, että kirjatapahtuma on ollut onnistunut. Minäkin katselin tämän tapahtuman ohjelmaa ja olisi kyllä ollut kiva osallistua, mutta meillä täällä Raumalla on meneillään blues-tapahtuma, eli blues vei voiton tällä kertaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli! Uskon, että olisit myös viihtynyt täällä. Mutta ymmärrettävästi blues on vakavasti otettava kilpailija! Täytyykin tutustua myös tuohon tapahtumaan!

      Poista
  2. Varmaan syksyn eka blogiteksti kirjamessuilta, onnittelut! Ja kiitos, mielenkiintoisen ja mukavan kuuloinen tapahtuma. Pitää minunkin tarkistaa käsitystäni Satu Rämön dekkareista ja lukea lisää, Hildur kun ei ollut itselleni mikään kovin innostava tapaus.- Turun vastalakitetuilla ylioppilailla oli Naantalin Kaivohuoneella ikimuistoiset juhlat keväällä 1969. Muistan ne pitkälle jatkuneista kättelyistä, kävin onnittelemassa mahdollisiman monet uudet ylioppilaat. Se oli oikein hauskaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oooh la laa, saavutus! Jota en ymmärtänyt edes hakevani :D tämä oli kiva tapahtuma, ja todella taas voi vähän tarkistaa omia lukumieltymyksiä. Joskus nekin voivat muuttua, kun antaa sille mahdollisuuden.
      Ihana muisto Kaivohuoneelta! Oispa itsekin elänyt siellä just tuohon aikaan. Vanhempieni hääjuhlat olivat täällä myös, kuten silloin varnaan "kaikkien" Naantalissa.

      Poista
  3. Pienet kirjallisuustapahtumat on parhaita. Tämäkin kuulostaa hyvin kiinnostavalta ja kodikkaalta.
    Vielä enemmän kuin messuista pidän seminaarityyppisistä tapahtumista, joissa ei tapahdu monia asioita yhtä aikaa. Niistä kostuu enemmän kuin isoista hulinamessuista.
    Harmittaa, että en pääse Joensuun kirjallisuustapahtumaan, koska silloin on sovittu muuta menoa. Olisi tehnyt mieli kuuulla Joonatan Tolaa, IIda Raumaa ja Vesa Haapalaa. https://www.joensuunkirjallisuustapahtuma.fi/
    Sen sijaan haaveilen Jyväskylän kirjamessuista, jotka ovat samalla viini & joulumessut. Saa nähdä, tuleeko lähdetyksi sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, tällaiset juhlat ja seminaarit ovat jotenkin kiinnostavampia. Kirjamessuilla myls keskusteluaika kuluu liian nopeasti, ei päästä kovinkaan syvälle aiheeseen. Ja osa kuulijoista joka tapauksessa vain seilaa hallista toiseen.
      Kuulostaapa kivalta kummatkin mainitsemasi tapahtumat. Harmi, kun ovat niin kaukana, muuten tulisi varmaan osallistuttua.

      Poista
  4. Pieni Kirjapuoti toimi pitkään Humalistonkadulla tilassa, jossa nykyään Sammakon Kirjakauppa ja Kahvihuone. Silloin kävin siinä viikottain, joskus parikin kertaa viikossa. Puodin muutettua en ole käynyt valitettavasti kertaakaan, kun Naantalissa yleensä tulee käytyä vain vanhempia moikkaamassa ja sitten palattua kotiin. Sammakon KIrjakauppa ja Kahvipuoti on yksi suosikeistani täällä kotikulmilla.
    Täytyy tehdä ryhtiliike ja pyrkiä käymään sekä tuolla kirjapuodissa että Naantalin Kirjajuhlilla, niihinkään en vuorotyön vuoksi ole onnistunut osallistumaan vielä kertaakaan. Iloitsen kuitenkin, että ne ovat olemassa. Naantalissa olisi potentiaalia niin paljoon mutta jotenkin se on kutistunut vähän näivettyneeksi kesäkyläksi muumien ympärille

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan myös puodin Turusta, ja luopiona olen käynyt Naantalin versiossa vain kerran. Sama syy kuin sinulla, aika menee Naantalissa usein sukulointiin, joten kaikki muu jää vähän vähemmälle. Tänä kesänä olen yrittänyt skarpata asian suhteen.

      Olen aivan samaa mieltä Naantalin potentiaalista, ja paljon on ajatuksia koko rannan kehittömisestä. Vielä en ole kuitenkaan niin keski-ikäinen, että pyrkisin kunnallispolitiikkaan :D en kuitenkaan pääse siitä yli, että Naantalin logossa on muumi. MIKSI!?

      Poista

Lähetä kommentti

Arvostan kommenttiasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kriikunalikööri - helppo herkku kärsiväll(isell)e

Mystinen metsänpeitto - unohtumaton kokemus

Tarot - itsesi peili

Miten taiteen hinta määritellään? Mitä sinä maksaisit taiteesta?

Kiipeily- ja seikkailupäiväkirja osa 568: Muikunvuori

Kirppistelyä - ehkä ostin, ehkä en!