Syytön vai syyllinen?

Ihmiskunta on aina hakenut päitä vadille. Oikeusvaltiossa toimenpidettä ei enää tehdä fyysisesti, mutta henkinen lynkkaus on edelleen yleistä julkisuudessa. Sosiaalisen median myötä jopa yleisempää kuin ennen. On huolestuttavaa, kun puuhaan ryhtyy presidentti tai media. 

Huomaan, että Trumpin lausunnot diileistä ja syyllisistä hiipivät nykyisin jokaiseen blogijuttuuni. Trump ilman muuta on syyllinen tullisotaan, joka tulee heikentämään myös Suomen taloutta. Ja kun talous sakkaa, rikollisuus lisääntyy. Tutkittua faktaa. 

Suomen yksi kalleimmista ja "kiehtovimmista" rikosvyyhdeistä on ilman muuta Ulvilan surma. Olen saanut viime aikoina fiksaation lukea kaiken Jukka S. Lahden murhasta, paitsi Keskusrikospoliisille kärrätyn pakettiautollisen. Kai senkin tutkimusaineiston lukisin, jos saisin. Ja osan varmasti saisinkin, mutta rajansa kaikella. Minulla on kuitenkin paha tai hyvä tapa uppoutua asioihin, joihin ei ole löytynyt selkeitä vastauksia. Jos saan jonkin fiksaation, en siitä luovu. En lopeta blogin kirjoittamista kyllästymiseen, en harvinaisten astioiden tai tutkimuskohteiden penkomista siihen, ettei mitään löydy. Vaan jatkan niin kauan, kunnes löytyy. Minua kiinnostaa totuus. 

Luin tätä kirjaa myös lukutunnilla koulussa. Onneksi oppilaat eivät kyselleet, mitä luen. Mutta siinä tapauksessa olisi ollut helppo vastata, miksi luen. 

Veikkaan, että turkulaistaustaisen Jukka S. Lahden murha on yksi kiistellyimmistä totuuksista Suomessa. Mediassa on lietsottu vaimo Anneli Auer syylliseksi, vaikka puolueettoman uutisoinnin, totuuden, pitäisi olla tärkein. Liian usein toimittajatkin vain lainaavat toistensa päätelmiä perehtymättä huolella alkuperäiseen aineistoon. Ulvilan kohdalla ongelmana on, että rikostutkinnassa ja oikeudenkäynnissä on hoidettu asioita hutiloiden. 

Tällä en väitä, että uskon Auerin olevan syytön. Vaikka sellainen fiilis todella tuli asianajaja Juha Mannerin teoksesta Ulvilan surma, ja nyt lukemastani Auerin henkilökohtaisesta tilityksestä Murhalesken muistelmat. En minä tiedä, miten asiat todella ovat. Eikä sillä ole väliä, mitä minä asiasta ajattelen. Vain totuudella ja sen oikeudenmukaisella selvittämisellä on väliä. 

Anneli Auer, joka nykyisin taitaa käyttää eri nimeä, kirjoittaa paremmin kuin moni vaikuttaja, jota pyydetään kirjoittamaan kirja. Luin jo Auerin blogia , koska sieltä löytyy tämän teoksen ulkopuolelle jätettyä aineistoa. Kommenteissa toivotaan jatkoa kirjalle. 

Oli Auer syytön tai syyllinen, olen onnellinen, että hänellä on lähipiirissään myös häntä tukevia ihmisiä. Esimerkiksi vanhemmat ja entinen naapuri Halisista, jonka lenkkipoluilla minäkin olen Aueriin kolmisen kertaa törmännyt. Yhden kerran hän käveli ehkä äitinsä kanssa. Ensimmäisellä kerralla aurinko oli juuri laskenut, ja usva nousi Aurajoesta. Kaukaa lähestyi henkilö, jonka kanssa katseemme kohtasivat. Ensimmäisenä ajattelin tuolloin, psykopaatin katse. Vaikka tutkitusti Anneli ei ole psykopaatti testin perusteella. Tuolloin en vielä tietänyt sitä, vaan perustin käsitykseni luottamani median luomaan tietoon, ja tietenkin näin turkulaisena kuulopuheisiin. Moni oma tuttuni on ollut tekemisissä Auerin tai Jukka S. Lahden kanssa, ja luulen, että olen jälkimmäisen kohdannut aikanaan joko työvoimatoimistossa tai kaupan kassalla. 

Anneli Auer menetti perheensä murha, pitkän oikeusprosessin ja vankilatuomion takia. Saadut korvausmiljoonat eivät lohduta pois pyyhitystä elämästä. Jos Anneli on syytön, tämä on järkyttävä hinta oikeusmurhasta. 

Valitettavasti en epäile, etteikö oikeuden toteutuminen olisi Suomessa joskus kyseenalaista. Nyt en puhu Hannu Karpon (R.I.P.) ajamista asioista, vaikka kuitenkin myös niistä. Olen itse ollut kaksi kertaa tilanteessa, joita voidaan kutsua paljon Auerin tapausta pienemmässä mittakaavassa oikeusmurhaksi. Jos nämäkin, itselleni paljon halvemmaksi tulleet vastoinkäymiset jättävät ikuiset jäljet, mikä onkaan Auerin taakka?

Jos taas Anneli on syyllinen, on hinta Suomen valtiolle kova. Se on myös läksy kaikille tapausta tutkineille. Tee työsi aina huolella ja ole rehellinen, niin suora että kirvelee. Sillä vältytään monelta tulevalta harmilta. 

Sen verran mitä itse olen tehnyt viranomaisyhteistyötä, huomaan, että valitettavan harva ihminen on täsmällinen. Vääriä vuosilukuja, oikaistuja tietoja, tarkistamattomia lähteitä piisaa. Myös syy-seuraus-suhteiden hahmottaminen on vakavassa uhassa etenkin tapauksissa, joissa on monta käsittelijää. Vaikka on hyvä asia, että jokainen luo omat merkintänsä, lopulta meillä on kasa paperia, josta kukaan ei ota selvää. Joku toinen hoitaa, ellei asia sitten unohdu. 

Kirjansa lopussa Anneli Auer kertoo teorioitaan syyllisestä. Nämä ovat osin samoja, joita mietin itse alusta asti. Vaikka tilastollinen fakta on, että useimmiten murhaaja löytyy uhrin lähipiiristä, usein ydinperheestä. Se ei silti tarkoita sitä, että tilastoille pitäisi sokeutua. 

Asianosaisia nämä asiat koskettavat päivittäin. On helppo lynkata ja unohtaa, riippumatta siitä onko syyllinen vai ei. Etenkin syyllisiksi oletetut on helppo muistaa vuodesta toiseen. Nämä ihmiset eivät koskaan saa rauhaa. Asianajaja Juha Manner valittiin juuri Naantalin valtuustoon johtoon Vilhelm Junnilan tilalle. Nyt hän on ollut Perussuomalaisten ehdokas, aiemmin KD:n listalla sitoutumattomana. Linkissä mainio haastattelu, jota ei tosin taida nähdä kuin Rannikkoseudun tilaajat. 

Suosittelen kaikille Murhalesken muistelmien lukemista, myös Juha Mannerin (eli kirjoittaja Milla Ollikaisen) Ulvilan surmaa, joka tuo erinomaisesti esiin oikeudenkäyntien prosessia. Nyt minulla on kolmas teos työn alla, huomattavasti kehnommin kirjoitettu Pauli Kuusirannan Ulvilan murha: kadonneen tekijän jäljillä. Kuusiranta oli tapauksen entinen tutkinnanjohtaja. Itse uskon, että vasta nyt, kun juttu on KRP:n tutkinnassa, syyllinen voi oikeasti ratketa. Keskusrikospoliisissa käännetään kyllä kivet ja kannot, johon alueellisilla poliisilaitoksilla ei ole resurssejakaan. Ehkä KRP:n poliiseilla on myös enemmän sellaista mielikuvitusta, jota vaaditaan näin monimutkaisten vyyhtien ratkaisuun. 

Älkää kysykö, mitä nyt opiskelen. Uskon kuitenkin, että oikeustieteestä on meille jokaiselle enemmän hyötyä kuin arvaammekaan. Koskaan ei voi tietää, koska itse joutuu rikoksen uhriksi, todistajaksi oikeudenkäyntiin (molempiin väkänen kohdalleni), tai joudut muuten tekemisiin näiden asioiden kanssa perustavanlaatuisesti. On hyvä hallita omat oikeudet ja velvollisuudet, kuten Anneli Auer on selvästi tehnyt toimiessaan tavallaan epävirallisena Juha Mannerin oikeudenkäyntiavustajana. 

Edelleen minua ihmetyttää, miten yllättävän monia ei kiinnosta kirjallisuus tai edes uutisointi näistä aiheista. Herkästi "genre" niputetaan mässäileväksi sosiaalip*rnoksi, vaikka kyse on syvimmistä arvoista oikeusvaltiossa. Myös unohtamisesta. Rikosten tekijät ja uhrit jäävät b-luokan kansalaiksi, aivan kuten vammaiset. Pelätään, että jotain epämiellyttävää pöpöä tarttuu "normiväestöön".

Katsotaan, saanko tieto-Finlandia-teoksesta Suuri valhe vammaisuudesta kirjoitettua erikseen, mutta jollen saa, lue se ehdottomasti. 

Hyvinvointivaltiossa on monta rakoa, jonne syytön tai syyllinen voi pudota. Kun totuus uppoaa, tarvitaan instituutioita ja ihmisiä, jotka tekevät kaikkensa sen estämiseksi.  

Täten päätän kuusipäiväisen työviikkoni ja heittäydyn sohvalle haaveilemaan uudesta muna-pekoniaamiaisesta, jonka juuri söin. Siitäkään en aio tuntea syyllisyyttä.  

Voit silti kertoa, mitä ajattelet Ulvilan surmasta. Kommenttikenttä on vapaa. 

Seuraavana lukuun tämä todella mielenkiintoisesti kirjoitettu teos. 

Tästä taas kirjoitin pikaruokaa Instaan. Lähinnä muistoni apukouluun tetsaamisesta metsän läpi. Kirja pureutuu juuri tähän, turhaan pelkoon vammaisuudesta.