Turun kirjamessut ja koko kansan Ike

Kokeilenpa nyt suvereenisti yhdistää kirja-arvion ja messuraportin Turun kirjamessujen perjantaista. Lauantaikin piti kokea, mutta ansiokkaasti saalistettu luokkahuonepöpö teki tehtävänsä ja kaatoi minut sänkyyn. Nyt kirjoitan tätä unettomana kuumeessa, joten virheet ja rönsyt sallittakoon. Ensin Ike, koska hän valtasi tilan karismallaan astuessaan saliin. 

En malttanut odottaa Iken vapautumista kirjastosta (kolminumeroinen varausjono), joten ennen kirjamessuja tiskasin hänen kanssaan. Olen alkanut kuunnella äänikirjoja tiskatessa, jotta kestän homman paremmin. Kuva on kuitenkin osuvampi näin, Ikestä kansan parissa.

Minulla oli kunnia kohdata Ike aiemmassa naapurustossa, eivätkä kohtaamisten tietyt, toki muodollisen ystävälliset tasot jääneet epäselviksi. Sanon tämän täydellä kunnioituksella ja haikeudella! On surullista, miten moni muistaa Iken vain heikkoudestaan naisiin. Eikös se nyt ole aika luonnollista, että ihminen on ihminen?

En ole ainut, joka kaipaa Ikeä takaisin päivänpolitiikkaan ja kadulle tervehtimään. Kansainvälisesti merkittävä poliitikko, Turun peruskivi, joka kohtaa näennäisen vastapelurinkin ihmisenä ja ystävänä, ansaitsee kaikki ylistyssanat ja muistelot. Ei tällaisia poliitikkoja ole enää, paitsi ehkä Ben Zyskowitz.

"Ei mikään kiilusilmäkokoomuslainen, vaan sosiaalisesti taitava sillanrakentaja." Ike ei puhunut koskaan pahaa kenestäkään, hän oli kaikkien kaveri kerrassaan uskomattomalla muistilla. Nykyisin muisti on paljon tapetilla, ja elävä esimerkki sen ilmiömäisestä käytöstä oli Ilkka Kanerva.

Turvallisuuspolittista ja kansainvälisen politiikan raskaan sarjan ammattilaisuutta tuodaan kirjassa kiitettävästi esille mahtavilla vitseillä höystettynä. Ike oli ulkopoliittisesta osaamisestaan jopa arvostetumpi ulkomailla kuin Suomessa, jossa häntä tulkitaan yhä eniten viihdeuutisten kautta. Tätä teosta kuunnellessa yllätyin, miten paljon tässä avattiin juuri politiikan suhteita, vaikka kyse ei ole elämäkerrasta eikä politiikan analyysista. 

Kekkoseltakaan ei vältytä. Ike tapasi nuorna sanoa, että "ukolta tuli kutsu" .  En ihmettele, että Kekkonenkin on fanittanut Ikeä, ja tietysti kirjan kirjoittanut Markku Heikkilä, joka on tehnyt todella ansiokasta työtä. Teos on superviihdyttävä, aivan kuten Ike.

Olin todennäköisesri nuorin tässä salissa. Kun yleisöltä kysyttiin, montako Ike tervehti kadulla, harmi etten ehtinyt ottaa näkymästä kuvaa. 

Teoksessa olisi voinut olla vielä enemmän politiikan naisten lausumia muistoja, enkä tarkoita vain kaikkien aikojen flirttikeisarista (tyylikäs flirttikin on taitolaji). Vihreiden Sofia Virran ylistyssanat Ikestä takuulla kiinnostavat yli puoluerajojen. Mallia sopii Ikestä ottaa.

Vaikka veljespuheelta ja saunaseuroilta ei voi välttyä, ja teos varmasti triggeröi tiettyjä kansalaisia, hekään eivät voi sanoa, etteikö Ike olisi ollut poliitikkona korvaamaton. Jos muutamat tekstiviestit olisivat jääneet lähettämättä, Iken ulkoministeriys olisi voinut johtaa kuuhun. Ike oli kiinnostunut myös tulevista presidentinvaaleista, mutta salattu sairaus päätti toisin.

Suomen pitkäaikaisimpana viiden vuosikymmenen kansanedustajana Ike on kiistatta päässyt suurten valtiomiesten (-henkilöiden?) joukkoon. Uskon Heikkilän tavoin, että kaikille avoimissa hautajaisissa muistelijoiden ketju olisi ollut maailmanlaajuisesti ehtymätön. Mehevä analyysi oli, millainen Ike olisi ollut presidenttinä.

Sali täyttyi uudelleen Aatos Erkon ja Jenni Haukion puheenvuoron jälkeen. 

Kun kuuntelin teokseen liittyvää haastattelua Turun kirjamessuilla, luultavasti salin nuorimpana seuraajana, lienee ymmärrettävää, että äänessä oli eniten kirjailija. Elina Kanervan osuus keskustelussa jäi enemmän statistin rooliksi, kuten menneen miespolitiikan takia vähän tässä kirjassakin. Kuitenkin Kanerva ja Iken sisko Kanerva ovat merkittävästi auttaneet teoksen synnyssä.

Erääseen vitsikohtaukseen naiset liittyivät tavalla, jota myönnän nauraneeni ääneen makeasti tiskiharjan lentäessä kattoon. Jotkut naistennaurattajat vain osaavat tämän homman. Ikellä oli huumoria, joka saattoi naurattaa epäsovinnaisenakin. 

Tämä teos kannattaa todella yli puoluerajojen lukea. Jokainen meistä voi ottaa mallia Ikestä, paitsi ehkä tekstiviestien lähettämisessä. Erityismaininta teoksen loistavalle lopulle ja lukijalle! Lepää morjenstellen Ike, politiikan Ihminen. 

Sitten kohti muuta ohjelmaa. Juha Hurme oli kyllä perjantain yksi viihdyttävimmistä puhujista. Pohdintaa liittyen teokseen Kenen Kalevala? 

Näin kuumeisena onkin ollut mukava lukea historiallisen vähäisiä kirjamessuostoksia sängyssä, vain kaksi kirjaa. 

Kohta Tuomas Aitonurmen esseeteos Ruumiin ylittävä ääni on jo luettu, vaikka minunhan pitäisi kirjoittaa myös yhtä esseetä. Halusin hankkia tämän teoksen, koska olin lukenut siitä vain hyviä arvioita ja tiesin sen käsittelevän erästä tärkeää aihetta. Esseeteokseksi tämä on aika helppo ja omakohtainen. Mutta lausun tästä ehkä myöhemmin jotain enemmän. 

Jostain syystä nämä allekirjoitushetket on kuvattava. Ihailin myös Aitonurmen ruutuhousuja kertomatta sitä hänelle. Mutta kerron koko maailmalle. 

Tuomas Aitonurmi esiintyi Elina Pitkäkankaan kanssa Agricola-lavalla, jossa äidinkielenopettaja ja kirjagram-aktiivi Nea (@siperiankirjat) haastatteli kirjailijoita. Tämä vuonna Instagramin kirjagram oli nostettu messuilla keskeisesti esiin, mikä oli kyllä hyvä ratkaisu. Hyödyntäväthän kustantamotkin yhä enemmän kirjagramin markkinapotentiaalia. Tästä on myös syytä palkita. Todella hyvän ohjelman Nea ja Mari (@1001kirjaa) olivat kehittäneet, ja pääsivät vielä Turun Sanomien artikkeliin. 

Mitä minä sitten tein? Nousin huijarisyndroomalaisena kakkoskerrokseen, jossa oli kakkutarjoilu ja ilmaisia kirjoja kirjagramilaisille. Saalistin itselleni viimeisen lahjan, joka näkyy alla olevassa kuvassa. 

Huomaan olevani liian väsynyt selostamaan tarkemmin, mutta Haahtela on ollut kipukohtani, joten luen mielelläni etenkin tällä otsikolla tuotantoa uudelleen. Arvioin sen jälkeen, onko kyse yhä miespuolisesta Maaret Kalliosta Jerusalemissa. Mutta ilman muuta Haahtela tarjoaa materiaalia kysyntään. Ilmeisesti sitä on myös vaihdevuosikirjallisuus, kun tämä minulle osui. Todella vähän luen viihdekirjallisuutta, jos lainkaan, joten hyvä tutustua siihenkin. 

Arttu Tuomisen kanssa juttelinkin tovin, sillä hän sattumoisin seisoi juuri kirjapinonsa edessä, kun olin menossa ostamaan kirjaa. Sain siis VIP-nimikirjoituksen jonottamatta erillisessä, jo tutuksi käyneessä fanijonossa. 

Delta-sarja on vakuuttanut monet lukijat, minutkin, joka olen ollut vähän suomalaisiin dekkareihin pettynyt. Genre on vaativa, siksi ehkä myös heikompaa laatua on tarjolla. Mutta Artun teokset kannattaa kyllä lukea, jos ja kun haluaa imaisevaan tarinaan ja sujuvaan kerrontaan mukaan myös  yhteiskunnallisia tasoja. Viidennen Vapahtajan jälkeen on vielä kuudes saman sarjan teos tulossa. 

Jostain syystä katson joka kuvassa muualle. Ei kai tässä tilanteessa voi ymmärtää, missä kamera sijaitsee. Kiitos Artulle mukavasta kohtaamisesta! 

Messuilla tuli törmättyä lukuisiin tuttuihin, joten aika kului pitkälti sosialiseeraamisen parissa. Minun piti lauantaina palata koluamaan antikvaariosastoa sekä  legendaarista ruoka-ja viinipuolta. Ilmeisesti siellä tänä vuonna oli vähän edes mielenkiintoisempia viinejä tarjolla. Usein on ollut vain jotain rieslingiä ja proseccoa, palapizzaa kylkeen. Minusta se ei tarkoita ruoka- ja viinimessua. Mutta tosiaan, nyt en perjantaina edes käynyt kyseisellä osastolla.

 

I. K. Inha oli Suomen ensimmäisiä kuvajournalisteja. Tämä oli suurin houkutin antikvaaripuolella, jota luulin pääseväni vielä lauantaina koluamaan. 

Hain tästä hyllystä Jungin Unia, symboleja, muistikuvia tuloksetta. Olisi vain pitänyt ostaa se kesällä Booktorilta. Loistava teos, joka vaikutti minuun suuresti joskus lukioikäisenä luettuna. 

Yleensä tosiaan löydän antikvariaateista enemmän ostettavaa, nyt mentiin  puhtaasti uutuuskirjallisuudella. Messuraportti jää nyt tällaiseksi sykinnäksi, mutta viikon päästä tuskin muistan enää tarttua aiheeseen. 

Pysykäähän terveinä ja jääkää kotiin, jos olette kipeitä. Aivan järkyttävä tauti! Onneksi ehdin edes perjantain nähdä kirjamessuilla, joissa oli joka päivä todella mielenkiintoista ohjelmaa. Mielelläni olisin käyttänyt lippuun kuuluneet kaikki päivät, vaikka jo yksi messupäivä on antoisuudestaan huolimatta raskas hälyä inhoavalle introvertille. Siihen nähden, että me kirjaihmiset olemme usein yksilöhiihtäjiä, messuilla olimme kyllä harvinaisen sosiaalisia! 

Kiitos jälleen kaikille ja ensi vuoteen!

Kävitkö sinä Turun kirjamessuilla? Mitä jäi käteen? JA morjenstiko Ike?