Kirppis- ja taidematka Saloon

Kesän yksi suunnitelma, joka ihme kyllä toteutui, oli reissun tekeminen niin kauas Turusta kuin Saloon. Lähelle on selvästi pitkä matka, kun ei Salossa kovin usein tule käytyä. Junallakin pääsisi Kupittaalta suoraan Salon keskustaan, lähes Veturitallin naapuriin, jossa tällä kertaa oli todella mielenkiintoinen Meeri Koutaniemen ja Gerturude Bellin valokuvanäyttely. Lisäksi suuntasimme äitini kanssa, autolla kun matkassa olimme, puoliksi sattumalta Wiurilan kartanon kesänäyttelyyn. Kerrassaan upea paikka, jossa olisi kernaasti nuuskinut ruusuilmaa pidempäänkin kuin puoli tuntia ennen sulkemisaikaa. 


Wiurilan kartano on ollut Suomen suurin tila, ja sen omistajiin kuuluu käsittääkseni yhä Armfeltit.

Miettikää, että nämä ovat viljasiiloja. Sisältä siis täysin talonpoikaisia ja vaatimattomia. Engel on suunnitellut kokonaisuuden, mr. Turun palon jälkimainingit. Turussa siis vallitsee Engelin ruutukaava. 


Astutaan ensin sisään käänteisessä järjestyksessä hulppeaan Wiurilan viljasiiloon. Ennen muinoin vilja oli kuin puhdasta kultaa, siksikin varmasti näin hulppea Engelin suunnittelema ulkoasu ja kalterit ikkunassa. Vihollisethan tyhjentäisivät ensimmäisenä viljasiilot sodan sattuessa. Wiurilan kartanon historia on tietenkin hyvin mielenkiintoinen, ja tähän liittyy myös kaunokirjasarja, jota en nyt saa millään päähäni. Innostuin tästä paikasta kovasti, aistin täällä todella hyvän hengen etenkin ruusutarhassa, josta näkyi meri. Wiurilan historiasta voit lukea lisää täältä, jotta minulla jää energiaa myös kirppiskavalkadiin. 


Ensimmäisessä viljasiilossa oli sisällä hauskaa taidetta, jonka tekijöitä en enää valitettavasti muista. Tämä on tietysti vääryys taiteilijaa kohtaan, mutta levitän silti ilosanomaa näiden kenkien muodossa. 

Tästä tulee mieleen entinen kuviksenopeni sekä jokin perhepäivä- tai tarhahoitajani. 

Pidän todella tärkeänä tällaisia ilmaisia taidenäyttelyitä, jotka vielä sijaitsevat näin upeissa paikoissa. 


Wiurila on tunnetuin varmasti golfistaan, ja paljon ruohokentillä näkyikin puttaajia. Huomasin, että Wiurilan ravintolassa oli tarjolla lempiruokaani lehtipihviä, mutta ravintola oli jo kiinni. Melkeinpä täytyy tulla tämä pihvi testaamaan paremmalla ajalla. Kertokaapa, missä muualla kannattaa käydä, jos ajaa Wiurilaan. Varmaankin Teijossa? Siellä olen lasketellut kerran, bonuksena hengen säilyminen. 




Päärakennukseen ei ole pääsyä, se on yhä yksityisomistuksessa. Asuvatko täällä yhä Armfeltit?




Koko Salon taidematkan yksi suosikkitaideteos oli tämä silmä ja huuli ammeessa Wiurilan ruusupuutarhassa. Minulle tuli tarve uittaa käsiä ammeessa ja olla silmän "ruokana". Heh heh. Silmästä ja huulesta tuli mieleen 1990-luvun alussa kioskista irtotavarana ostetut karkit, joita aseteltiin sitten silmiksi ja huuliksi peilin edessä. Se oli aika dalimainen näky, kuten tämä taideteoskin. 



Wiurilan hyvät vibat jäivät erityisesti mieleen, mutta niin myös Koutaniemen ja Bellin yhteisnäyttely. Hienosti oli valittu rinnakkain kuvia valokuvanäyttelyyn eri aikakausilta, koskien toisaalta samoja aiheita. 


Salon maamerkki, vanha viljasiilo tämäkin. Ja koristettu nyt upealla taiteella. Tällaiset aivoni ovat nykyään, etten saa päähäni sanoja. En millään saa mieleen, miksi tällaista seinän kokoista maalausta kutsutaan, vaikka sillä on oma nimi. Muraali! (edit.)

Veturitalli sijaitsee miltei viljasiilon vieressä, joten sinne on helppo löytää. 


Olen aina pitänyt Koutaniemen valokuvaustyylistä, ja hän käsittelee tärkeitä teemoja. Kätketty vapaus istuu myös täysin parhaillaan lukemani kirjan aiheeseen, Sara Al-Husainin Huonoon tyttöön. Eli millaista on olla musliminainen kulttuurissa, jossa joku toinen, yleensä mies, päättää elämästäsi.


Näyttelyssä vahva toinen polku on myös, millaista on selvitä sodan jaloista, pakolaisleiriltä. Onko mahdollista selvitytyä, löytää tie vapauteen vaikkapa homoseksuaalina Israelissa. Koutaniemi on matkustanut paljon ja kerännyt näyttelyaineiston myös lukemalla päiväkirjojaan. Pidin kovasti, että Koutaniemi esiintyi videolla ja kertoi näyttelyn synnystä. Olisi pitänyt kirjoittaa tämä juttu vähän aiemmin, niin muistaisin yksityiskohtia tästä kertomuksesta tarkemmin. 


Mitä arvelisitte hänen iäkseen? Muistaakseni oikea vastaus on vain 27 vuotta. Oli häkellyttävää, miten paljon suru, murhe ja selviytyminen vanhentavat ihmistä. Vastuunkanto liian nuorena. 

Itse veturitalli on puoliksi ysäripalatsi, jotenkin tuli sama tunnelma kun väliaikaisissa linnanjuhlissa Tampereella. Eikös se talo ollut tällainen. 


Suosittelen lämpimästi visiittiä Koutaniemen näyttelyyn. Saloon kannattaa tehdä visiitti jopa yksin sen takia. Puutaloaluekin jäi koluamatta läpi, joten siellä pitäisi myös käydä. 

Salossa on valitettavan vähän vanhaa jäljellä keskustassa, mutta jotain kuitenkin. Ihailin tätä art deco-henkistä taloa matkalla lounasravintolaan. Nepalilainen ravintola oli ihan kohtalainen, muttei mitenkään ihminen. Wiurilan lehtipihviä jäi jo ajatuksen tasolla ikävä. 



Surullista on myös vanhojen perinteisten liikkeiden kuolema. Silti Salossa on yllättävän paljon pikkuliikkeitä, jotka eivät kuulu mihinkään ketjuun. Eino Heino on melkein kuin Leino!

Jäin nauramaan näiden baanojen ulkoasua. Kyllä liikenneohjeet ovat tärkeät!

Pakolliseen Salo-kokemukseen kuului tietysti myös torikahvit. Palvelu kahvilassa oli erinomaista, Turussa teini-ikäiset kesätyöntekijät olisivat todennäköisesti vain välinpitämättömiä ja räpläisivät pullaesillepanojen sijaan somea. 

Torilta ostin myös erinomaisen makuisia karhunvatukoita. Harvoin saa. 

Kun olimme tankanneet itsemme kunnolla, alkoi armoton Anttila-kärryralli kuulemma koko alueen parhaassa kirppiksessä Salon Secon Hand Marketissa. Kiitos Kirppisrakkautta Eeva, kun olet ollut oikea Salo-spesiaaliavustajani. En tiedä, olisinko muistanut tämän marketin olemassa muutoin.
 

Oi Anttila! Ja Anttilan Top-Ten!

Ensimmäisenä kruisaillessani kärryllä pitkin varsin kansoitettuja baanoja, olin tukehtua nauruun. Nähdessäni, miten joku on kerännyt Kermansaven Heinä-aarteitaan, myyden nyt ne kaikki, aijai. Vai onko joku motarinvarren kauppias lopettanut ja myy nyt kokoelmansa? Joka tapauksessa näitä kuppeja näkee nyt kaikkialla, kuten koko sarjaa. Onko tämä tulevaisuuden antiikkia?


Omaa nimeäni en ole löytänyt koskaan näiden joukosta. 


Kun kerran kuppiasiaan päästiin... arvatkaa olenko minä otollista ostajakuntaa, jos aiheena on Monrepos ja valmistajana Lomonosovin keisarillinen posliinitehdas. 

Arvasitte oikein! Nämä vanhat kullatut kaakaokupit päätyivät neljällä eurolla ostoskoriin, vaikka olin sopinut itseni kanssa, etten osta mitään uusia sarjoja. 

No, pitihän minun testata, millainen kaatokulma on kahvinjuontiin näistä kaakaokupeista. Kerrassaan täydellinen. Muotokieli muistuttaa venäläisenäkin enemmän Rörstrandia kuin kolhoa Arabiaa. 




Salon Second Hand Marketissa sai nauraa yhden sun toisenkin hyllyn äärellä. Miksi Viktor Klimenko näyttää niin kärsivältä? Täytyy tunnustaa, etten ole kovinkaan perehtynyt hänen musiikkiinsa. Tätä levyä en kuitenkaan ostanut edes camp-hengen takia, mutta hankkikaa nyt joku hänet vaikka vessan seinään tuijottamaan. 




Jahas, sitten... Kirjaostoja olen myös yrittänyt rajoittaa, eikä onnekseni Salossa tullut liikaa houkuttelevia kirjoja vastaan. Paulo Giordanon Jopa taivas on meidän oli harkinnanvaraisena ostona Turun kirjamessuilla, mutta lopulta en sitä ostanut. Ostin sen siis lukemattoman oloisena Salosta kuudella eurolla. Oliko kannattava ostos? Ainakin sitä on kovasti kehuttu. 


Muistatko nämä kasari-ysäriltä?

Meillä kaikilla on omat houkuttimemme. Minulle se oli ilman muuta tämä lasimaljaan valettu jäätelökynttilä, joka synnytti mehevät muistot vastaavan nuolemisesta jäätelöbaarileikeissä. Meillä oli siis lapsuudenkodissa tällainen samanlainen. Olisinko ostanut sen jopa viikkorahoilla Tiimarista? Järkevä osto tuotti paljon iloa, ja Salossa olisi saanut nostalgisoida oikein kaksin kappalein. Eikä tämä koju ollut ainoa - myös muita jäätelökynttilöitä on tarjolla ainakin viiden kappaleen verran. Mitä ihmettä tämä tarkoittaa? Turussa en ole törmännyt tähän tarjontaan koskaan. Jätin nyt kuitenkin lipomatta, vaikka kovasti olisi tehnyt tämä muistojen vuoksi ostaa. Tiedä sitten, mihin tuokin jäätelö on päätynyt, mutta kirpputorilla sitä ei ainakaan ole myyty. 



Vastapäätä oli myös tarjolla valtava Koff-tarra, joka toi mieleen entisen naapurini. Hänellä oli kaljaviiri ja muovituolit parvekkeella, sekä Vielä on kesää jäljellä-kyltti ovessa. Tämä Koff-tarra olisi ollut täydellinen lisä settiin, mutta ehkä pilsneri olisi ollut liian mieto valinta. 


16 euroa setti ei ole kallis tästä sarjasta, kun mukaan kuuluu myös pullalautanen. 

Sitten tähän täkyyn, jonka Kirppisrakkautta Eeva minulle sometti heti nähdessään. Yhä oli kuukautta myöhemminkin tarjolla nämä kauniit Rörstrandin Ostindia-kupit, joita ihailin suljetun liikkeen ikkunassa myös Tukholmassa. Näitähän on tehty jostain ainakin 1950-luvulta saakka, ja juuri ne vähän ohuemmat vanhat ovat EHKÄ keräilyni kohteena. Olen siis löytänyt niitä eurolla kirppikseltä Suomessa, miettikää. Yhä on niin, että moni ei pidä Rörstrandia minään, vaikka se on Ruotsin Arabia, tai pikemminkin Arabia on eriytynyt Rörstrandista. Jos nämä setit olisi saanut puoleen hintaan, olisin ne ostanut. 

Puoleen hintaan olisi pitänyt olla myynnissä tämäkin, uusi Marimekon laukku 58 euroa. 

Jotenkaan en ymmärrä, että kirppikselle tullaan trokaamaan ja myymään vasta saatua tai hankittua uutta tavaraa. Vaikka esimerkiksi Marimekko on uutena kallis merkki, ei ole mitään järkeä yrittää pyytää kirpputorilla lähes uuden hintaa. Ainakaan minä en missään nimessä maksaisi kuvan laukusta vajaata kuuttakymmentä euroa, vaikka se kiva olikin. 


No entäs sitten tämä viidellä eurolla?

Sitten pääsemme aiheeseen roskaa vai romumetallia. Vai kenties art deco-henkistä 1950-luvun taidetta metallista. Yhtä kaikki, tätä kynttelikköä ei ehkä olisi ison koon vuoksi pitänyt ostaa, mutten voinut olla näkemättä sitä joulun aikaan funkkishyllyn tai pianon kannen yläpuolella. Viisi kynttilää valaisee huonetta hienosti, joten katsotaan, onko tämä tammikuussa taas myynnissä kirpparilla. 


Yrittänyttä ei laiteta! Marlin korkkaamaton glögi kenties 1960-luvulta vain 1,5 eurolla!


Hotelli- ja ravintolamuseo harvemmin on kiinnostunut vanhoista pulloista. Tarjoajia nimittäin riittää, ja jokainen kuvittelee omistavansa aarteen. Siksipä seuraava askel on yrittää myydä pulloa kirpputorilla. Olisi mukava tietää, onko tämä samanlainen kestohitti kuin kuopatun Hassisen avattu limekokistölkki 0,65 eurolla. 


Fujiwo Ishimoton kangas vuodelta 1975. 

Yleensä en koskaan lankea ylihintaisiin Marimekon kankaisiin, mutta nyt tein poikkeuksen. Minulla on aika paljon japanilaisten suunnittelijoiden Katsuji Wakisakan ja Fujiwo Ishimoton kankaita, joille en juuri koskaan tee mitään. Kumiseva-verhot ovat nyt päässeet tässäkin kodissa ikkunaan, ja ilmeisesti jotain tulevaa retrokäyttöä ajatellen oli aivan pakko ostaa priima Ishimoton aidosti vanha kangas 32 eurolla. Voi minua! Voi kaappitilaani! Olisitko sinä ostanut sillä hinnalla tämän kahden metrin kankaan? Eihän se ole paljon per metri. 



Kompensaatioksi ostin sitten Philip Roth-kokoelmaan uuden osan vain eurolla. En ole vielä lukenut, enkä varmaan kymmeneen vuoteen luekaan. 



Kitsastelun jälkeen onkin hyvä taas törsätä. Aloitetaan vain euron hintaisesta, mahdollisesti Aarikan kynttilänjalasta, joka vaikuttaa nyt onnellisena verannalla. Lisäksi oli ostettava sama Marimekon Samovaari-mekko, joka minulla on jo 34-kokoisena. Olen vain käyttänyt sen lähes puhki, lisäksi en enää mahdu siihen. Tämä on jopa kokoa 40, eli minulle liian iso, mutta silloin kun tämä on tehty, Marimekon mitoitus oli vielä tiukempi. Enköhän tähänkin priimaan  25 euron hintaiseen lempimekkooni mahdu lähivuosina. Jollen, äitini on taitava käsistään ja saa korjausommella. 


Myös Arabian Liekki-patoja olisi saanut useasta kojusta todella halvalla. 

Tiedän, että moni lukija varmasti olisi ostanut priimoja Liekki-patoja Arabialta vain kolmesta seitsemään euroa kipale. Minulla ei kuitenkaan ole näille tarve, vaikka ne kauniita ovatkin. Siksi ne varmaan olivatkin myynnissä, käykää nyt ihmeessä ostamassa laadukas sarja. 



Taidekin puhutteli kirppiksellä pitkästä aikaa, vaikka kuva tästä petsamolaisen taiteilijan Ristubarnin teoksesta on aika huono. Ristubarni vaikutti juuri 1960-luvulla ja myi teoksiaan ilmeisesti itse. Lappi-aiheiset teemat kiinnostavat minua, pidän myös murretuista perusväreistä. Onko se jotain saamelaisveren perimää, itse asiassa yksi haara juontaa juuri Petsamoon asti. Olisi mahtavaa tai sitten hyvin surullista käydä siellä, jäämeren rannalla. Eipä Venäjän puolelle ole minkäänlaista asiaa, enää varmaan koskaan. Onko tässä Ristubarnin mielenmaisema, Petsamon puolelle jäänyt?



Tuhlasin kirpputorille omaisuuden. Kun kärräsin myös vain seitsemän euron hintaisen taulun auton takaluukkuun ja hämmästelin lähes satasen loppulaskua, oli lohdutettava itseään ilmaisella  autiotalokuvauksella. 



Autiotaloja löytyy yllättävän läheltä Salon (autioituvaa?) keskustaa. Valitettavasti kaupunkien lähellä kaikki aikakapselit on tuhottu ja hajotettu, joten tämä talo ei hirveästi tarjonnut ammennettavaa. 



Salossa on muitakin kirppiksiä, kuten Aarresaari ja Radiokirppis. Tässä jälkimmäisessä kävimmekin, mutta sieltä ei (ihme kyllä) löytynyt mitään ostettavaa. Se vaikutti olleen keskittyneen lähinnä lastenvaatteisiin. Onneksi siis huomasimme poistua ajoissa, jotta ehdimme vielä legendaariseen Kuiron leipomoon miltei tien toisella puolella. 


Tämä banaanileivos oli upean makuinen, kunnon marsipaani ja hienon näköinenkin leivos. Suosittelen banaanin ystäville!


Kuiron leipomotalo on kaunis, ja itse leipomo on jo perustettu 1930-luvulla. Pidän tällaisista liikkeistä, joilla on tarina. Tuliaisiksi kotiin valikoitui myös päivän viimeiset käpyleivokset, jotka olivat todella maittavia. 


Tuli siis todella kalliiksi tämä matka lähelle, mutta sentään halvemmaksi kuin syntinen reissu vaikkapa Kanarialle. Mikä tärkeintä, mikään osto ei ainakaan toistaiseksi kaduta. Tämä mania kompensoi myös kykyäni olla ostamatta alkuvuonna juuri mitään. Ostin vissiin vain viisi eri juttua kirpputoreilta. Siksi en ole paljon aiheesta kirjoittanutkaan. Lopulta sitten suuntasimme auton nokan takaisin kohti Turkua, ja onneksemme poikkesimme Wiurilassa 110-tien varressa. Se onkin perinteikäs vanha tie, joka on nykyisin yllättävän hiljainen. 

Mikä kirppislöydöistä olisi ollut erityisesti sinun mieleesi? Muita kommentteja Salosta?

Kommentit

  1. Kävin kesällä pari kertaa Salossa autolla .ukavia kauppoja, joskin motiivi oli iltatorin esiintyjät. Talvella kävin junalla työasioissa, ja sieltä päätyy tuon viljasiilon viereen. Ostin viimeksi pari käytettyä cd-levyä divarista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuonne iltatorille minunkin on pitänyt mennä, mutta ne harvar kerrat, kun Saloon on ollut asiaa, on ollut jokin toinen päivä. Yhden kerran olen silti iltatorilla käynyt. Siellä oli kirppismyyjiä, ostin ehkä sota-ajan nahkalaukun kympillä. Divarit pitöisi myös kiertää läpi. Saas nähdä, jos vielä junalla menisin ennen syksyä.

      Poista
  2. Kävin Salon taidemuseossa muutama kesä sitten. Hieno näyttely enkä millään saa päähäni taiteilijan nimeä ;) Olisiko ollut Stefan Bremer.. Hienoja löytöjä sulla. Sinusta tulee minulle mieleen ex-kollegani Sari, saman tapainen esteetikko ja 50-luvun designia rakastava löytöretkeilijä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Salossa on kyllä ollut hyviä taidenäyttelyitä! Voi olla, että oli Bremer.
      Kiitos, löytökehut vähentävät morkkista, joka on syntynyt myös hillittömistä viinin verkkokauppatilauksista. Toivoisin oppivani tietynlaista runsasta minimalismia, mitä se sitten tarkoittaakin. Ehkä olemme Sarin kanssa hengenheimolaisia!

      Poista
  3. Jee, kirppispostaus! Olen käynyt muutaman kerran Wiurilan kesänäyttelyssä ja suht usein Veturitallissa. Nyt meneillään olevia näyttelyitä en ole nähnyt ja taitaa mennä ohi, kun Salossa priorisoin aina kirppiksiä - sanoisin että Suomen parhaat mestat löytyy sieltä. Todella hienoja löytöjä - ja eihän tuota Marimekon kangasta olisi voinut jättää. Mä löysin myös mustavalkoisen Marimekon mekon kesällä, mistä oon tosi tyytyväinen. Sain juts kirjoitettua jätttiläispitkän kirppismatkapostauksen, missä tuo mekkokin on esittelyssä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohhoh, sittenpähän kannattaa keskittää jatkossakin löytöretket Saloon! Täytyykin lukea kirppispostauksesi heti, kun migreeni männee ohi. Olen kans heikkona halpoihin Marimekko-löytöihin. Yritän kunnostautua näiden kirppisjuttujen kanssa!

      Poista

Lähetä kommentti

Arvostan kommenttiasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kriikunalikööri - helppo herkku kärsiväll(isell)e

Mystinen metsänpeitto - unohtumaton kokemus

Tarot - itsesi peili

Kiipeily- ja seikkailupäiväkirja osa 568: Muikunvuori

Miten taiteen hinta määritellään? Mitä sinä maksaisit taiteesta?

Kirppistelyä - ehkä ostin, ehkä en!